sunnuntai, lokakuuta 30, 2005

Taikasormet...

... messuilla Joensuussa oli paljon kaikkea ihanaa ja minun mukaani tarttuivat nämä
messuilta

Toikalta löytyi vyyhdinpuut joista olen jo pitkään haaveillut (päätin että nämä ovat joululahjani tai myöhästynyt synttärilahja ;-) hyvä tekosyy...) ja Wetterhoffilta Silvia lankaa sinisenä ja vaaleanruskeanpunaisena (väri on hyvin vaikeasti määriteltävissä...) Meinasin ensin ostaa tummaapunaista, mutta tulin siihen tulokseen että pientä sävyvaihtelua voisin kyllä harrastaa välillä.

Siniset piti ostaa ihan siksi että ne oli tarjouksessa ja väri on ihan sopiva äidilleni... Tosin se yksi huivi on jo kesken joten taitaa olla että nuo hetken vielä odottavat ennenkuin uutta ryhdyn tekemään. Hamppunaru on lasten jouluaskarteluihin.

Johanneksen Pellavat oli ihania, mutta en yksinkertaisesti raaskinut ostaa niitä enää näiden ostosten jälkeen ja Esiton kampalankaakin olisi tehnyt mieli, mutta kun siitä jo tein sydänshaalini, jäi sekin ostamatta.

Messut oli tosi hyvät, toivottavasti jatkavat näitä tulevina vuosinakin. Näiden jälkeen kyllä pohdin onko enää pakko Tampereelle lähteä, mutta kyllä mä sinne kuitenkin menen, ideoita hakemaan jos ei muuta. (Kyllähän mä jo mietin että josko tilaisin vielä kerijälaitteen tuonne Tampereelle, niin ei tarvisisi postimaksuja siitäkään maksaa... käsin keriminen on niin hemmetin tylsää hommaa...)

4 kommenttia:

  1. Kiinnostuneena kyselen kuinka paljon vyyhdinpuut maksoivat....

    VastaaPoista
  2. messutarjouksena 40 euroa, oli myös metallisena tai metallia ja puuta (nämä muutaman euron enemmän). Oikeat hinnat toikalla 46 eurosta ylöspäin.

    VastaaPoista
  3. Kiitän ja kumarran :D Kiva tietää miten paljon varaan rahaa matkaan, meen kätevämessuille vloppuna, tosin epäilen kovasti löytyykö sieltä noita... ja puiset ne olla pittää ;)

    VastaaPoista
  4. Minäkin vähän katselin noita messuilla, mutta kun minulla ylipäätään oli rajoitettu budjetti mukanani ja koska minulla on vain vähän lankoja vyyhteinä, vastustkin kiusausta ja ostin sen sijaan lankaa :-).

    VastaaPoista