Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, heinäkuuta 19, 2010

Rok-Rok

Kulunut viikonloppu meni Ilosaarirockissa. Olipa taas hauskaa, en ole pitkään aikaan siellä ollutkaan. Ekaa kertaa rokissa olin aikoinaan 20 vuotta sitten ja Eppu Normaali soitti siellä silloinkin :-) Tällä kertaa lippu tuli kuitenkin hankittua Faith No Moren vuoksi ja Wau mikä keikka se olikaan!

Pari päivää ennen rokkia olin kiikuttamassa muutamia rikkinäisiä farkkuja roskikseen, kunnes yhtäkkiä se ajatus iski! Näistä tulee farkkutilkkutäkki rokkiin! Housut paloiksi, silitystä, leikkausta, ompelua, pohjakankaan etsiskelyä. Lopputulos juuri ajatusten mukainen, taskut reunoilla koristeena, reunat punaisina korostavat farkkujen väriä.
Ompelussa en ommellut tavallista saumaa, vaan ompelin kankaat päältä yhteen siksakilla, rispaantuminen kun ei näissä farkkukankaissa niin haittaisi. Ylälankana käytin kirjontalankaa. Pohjakangas on Finlaysonilta ostettua, vuoreksi laitoin pari vanhaa pyyhettä. Kerrokset ompelin yhteen puuvillalangalla.
Rokin jälkeen peitto piti tietenkin pestä, tuloksena pari repeytynyttä saumaa. Ne on helposti korjattu, jos nyt on tarpeen korjata. Peittoon jäi nimittäin jo alunperin pari reikää ihan tarkoituksella.

lauantaina, huhtikuuta 24, 2010

Hametuunausta - New skirt from old

Tyttärelläni oli hyväkuntoinen "liivihame" (kun nyt en parempaakaan nimitystä keksi). Se oli käynyt vähän pieneksi, joten kehittelimme siitä uuden version.

Ennen:
Mekko on meidän yhteisprojektimme, minä tein vaikeimmat ja tarkimmat osat, tytär helpompia. Helmassa on 50 palaa 25 eri kankaasta. Kankaat on tyttären valitsemia. Virkatut kukat on myös molempien tekemiä, niihin otimme mallia kirjasta 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin. Synttärijuhlat on kiva juhlia tässä hameessa.

My daughter had this "tunic", but it was little too small for her. We decided to make a new skirt. We did this together. For the ruffle, we used 25 different fabrics, two pieces each. Then some ric-rac and crocheted flowers. Voilá, birthdayparties can now begin.

tiistaina, lokakuuta 27, 2009

Sisustushommia

Meillä pitkään ollut nahkarahi oli päässyt hieman heikkoon kuntoon. Nyt tilanne on korjattu.


Sisällä on entiset täytteet (eli styrox ja vaahtomuovi) joita vähän täydenneltiin lisäämällä vaahtomuovia ja vanua. Uusi päällinen tehtiin entisen tyylillä.


Koko homman kyllä kruunaa ihan ehdottomasti tästä samasta kankaasta tehty nappi. Nappitarvikkeet (metallliset) on ostettu Hobbypointista.

Tää kangas on kyllä niin upeaa, ihan mun tyylistä. Maailma on kankaita täynnä, mutta joskus sen oikean etsiminen on ihan tuskaa. Tää osui ja upposi ihan kerralla. Tuo kangas oli kyllä alunperin ajateltu sängynpäätyyn, mutta uusia ideoita on nyt etsittävä.


Entinen tilanne

Joten eipä tässä muuta kuin jalat ylös ja loikoilemaan... Missäs se neule taas olikaan? Ai niin tuollahan tuo pussi pilkistää pöydän välissä...

tiistaina, heinäkuuta 21, 2009

Tuunausta

Rokkifestarit kutsuu viikonloppuna, joten katu-uskottavuus on laitettava ehdottomasti kuntoon. Kaikki vanhat bändien fanipaidat on poistuneet vaatekaapistani aikoja sitten muille laitumille, joten päätin tuunata paidan.

Ainoassa sopivassa mustassa t-paidassa oli vääränlainen logo, mutta ei hätää, onneksi taloudesta löytyy kangasta ja nappeja. Jättijojo ja keskelle koristeeksi kolmen napin muodostama keskusta. Hieno tuli. Jos tunnistat mut lauantaina, niin saa moikata.

Kassimania joutui hieman sivuraiteelle kesäloman vieton vuoksi, mutta arjen taas alettua sai tämä kassi hihnansa.

Kassi lähti Pirrelle kiitokseksi brodeerauksesta, lapaset jäi mulle. Neuloin viime kesänä juuri samanlaiset lapaset, mutta ne katosivat viime syksynä. Uudet piti saada. Istuvat kuin hansikas, joten hyvät on.

lauantaina, kesäkuuta 18, 2005

Näpertelyä

Jokin aika sitten ostin tyttärelleni lippiksen, ihan tavallisen, joka sai hänet toivomaan että sitä vähän koristeltaisiin. Eilen sitten kävin tyhjentämässä kirjaston käsityöhyllyjä (aivan mahtavia kirjoja sieltä löytyikin) ja kun mukana oli myös kirja Pykäpistoista Linnunsilmiin innostuin lippiksen koristelusta. Ja tälläinen siitä sitten tuli... Takana on tulppaanikuvioita ja sydän nappi.
lippis

Eilinen meni muuten vähän kehnosti, pää oli ihan pyörällä kaikista ideoista eikä oikein mikään kuitenkaan innostanut tai jos innosti niin ei voinut aloittaa kun ei ole lankaa... Eihän tietenkään mikään varastoissa oleva käy. Vikansa siis siinäkin ettei mulla ole paljoa samaa lankaa. Sain kuitenkin jotain ohjeita laitettua mappiin jotta ne joskus löytyisivätkin kun inspiraatio tulee.

Mutta en minä olekaan ainoa joka täällä puuhailee...
pikkupistelija

Tässä vielä kuva tuosta lentokoneessa valmistuneesta piposta
hattu