sunnuntai, lokakuuta 30, 2005

Taikasormet...

... messuilla Joensuussa oli paljon kaikkea ihanaa ja minun mukaani tarttuivat nämä
messuilta

Toikalta löytyi vyyhdinpuut joista olen jo pitkään haaveillut (päätin että nämä ovat joululahjani tai myöhästynyt synttärilahja ;-) hyvä tekosyy...) ja Wetterhoffilta Silvia lankaa sinisenä ja vaaleanruskeanpunaisena (väri on hyvin vaikeasti määriteltävissä...) Meinasin ensin ostaa tummaapunaista, mutta tulin siihen tulokseen että pientä sävyvaihtelua voisin kyllä harrastaa välillä.

Siniset piti ostaa ihan siksi että ne oli tarjouksessa ja väri on ihan sopiva äidilleni... Tosin se yksi huivi on jo kesken joten taitaa olla että nuo hetken vielä odottavat ennenkuin uutta ryhdyn tekemään. Hamppunaru on lasten jouluaskarteluihin.

Johanneksen Pellavat oli ihania, mutta en yksinkertaisesti raaskinut ostaa niitä enää näiden ostosten jälkeen ja Esiton kampalankaakin olisi tehnyt mieli, mutta kun siitä jo tein sydänshaalini, jäi sekin ostamatta.

Messut oli tosi hyvät, toivottavasti jatkavat näitä tulevina vuosinakin. Näiden jälkeen kyllä pohdin onko enää pakko Tampereelle lähteä, mutta kyllä mä sinne kuitenkin menen, ideoita hakemaan jos ei muuta. (Kyllähän mä jo mietin että josko tilaisin vielä kerijälaitteen tuonne Tampereelle, niin ei tarvisisi postimaksuja siitäkään maksaa... käsin keriminen on niin hemmetin tylsää hommaa...)

Ei tullut takkia, saati liiviä...

... eikä edes tossuja, joten tulipa nukeille hattuja.
nukkejen hatut

Päätin ryhtyä testaamaan varastoissani olevia LettLopi lankoja tossuihin, mutta jotenkin onnistuin laskemaan niihin ihan liikaa silmuita leveyteen ja niinpä tossut eivät mitenkään kutistuneet tarpeeksi. Olin tehnyt mallitilkunkin... Onneksi huovutettua neulosta voi leikata ja nukenhatuissa ei ole niin nuukaa jos reunat vähän "hiutuisivat".

maanantaina, lokakuuta 24, 2005

Lunta!

Talvi tuli! Lumiukko syntyi! Nyt lunta on jo paljon enemmän kuin tässä eilisessä kuvassa. Maisema on ihana.

Operaatio puikot_lentokoneessa olikin täydellinen, sillä kuinka ollakaan, unohdin lähettää ostamani puikot ja muistin että ne ovat laukussani vasta sillä hetkellä kun laukkuni kulki läpivalaisussa. Kukaan ei sanonut mitään, joten enpä minäkään ;-)

Huiviprojekti noita pidempiä puikkoja jo kaipasikin, nyt neulominen on vähän helpompaa. Myös salaisesta joululahjaprojektista on jo 3/4 valmiina, joten hyvältä näyttää. Joululahjoihin pitäisi kyllä ryhtyä hieman enemmän keskittymään, eihän tästä muuten valmista tule, tai ehkä pitää vaan tyytyä ostamaan lahjat messuilta.
lumiukko

Tampereen käsityömessuille olen lähdössä kun täältä sinne kyyti järjestetään perjantaina 18.11. Ensi viikonloppuna on Joensuussa käsityömessut, pitää yrittää ehtiä sinnekin, kun pitäisi viikonloppu yhdessä tapahtumassa olla. Satuin pääsemään erään järjestön hallitukseen, joten uusia hommia riittää ensi vuodelle (ihan kun tässä ei muuta puuhaa olisi)...

Ja vielä, viikonloppuna sukuani oli kyläilemässä tupareiden merkeissä ja saimme tämän (ja monta muuta ihanaa tuparilahjaa). Eikö ole mahtava... leipä?
tuparileipä

tiistaina, lokakuuta 18, 2005

Tarja, Tarja... :-)

Sunnuntaina ei voinut nukkua kun neulotutti ja töllöstä tuli Rock (Nicolas Cage...), eilen olisi nukuttanut ihan armottomasti, mutta ei voinut nukkua kun piti valvoa ja katsoa Conanin Tarja Halonen jutut. Kaikkea se keksiikin, mutta mikäpäs siinä, hyvää pressaehdokasta kehuu. Tuli sitten samalla neulottua (ilman neuletta ei millään olisi pysynyt hereillä), äidin huivi on edennyt ihan hyvin, silmukoita vaan on jo reilut parisataa, joten kerroksen neulominen kestää.

vihreät lapaset
Tyttären lapaset on valmistuneet ja lahjasäärystimistäkin toinen. Uuttakin on tietty pitänyt aloittaa, olen aiemmin virkannut LettLopista useita tossuja (mm. nämä) jotka olen koneessa vanuttanut ja nyt haluaisin saada neulottua tuollaiset. Katsotaan miten käy, koepala on vanutettu ja mitat on laskettu, meneeköhän oikein. Isänpäiväkin lähestyy...

Torstaina pitää pyörähtää Helsingissä, tartteisin lisää Addeja, pitäisiköhän käydä sellaiset ostamassa ja postittaa ne sieltä itselle? Jotain virkattavaa aion ottaa taas koneeseen.

Maito on parasta ruokaa

Nyt vietetään Suomessa imetysviikkoa ja tänä aamuna paikallislehdessänikin oli pikkujuttu siitä miten jossain tutkimuksessa on todettu äidinmaidon olevan hyvää ravintoa vanhemmallekin lapselle.

Imetys oli minulle itselleni tärkeä juttu, halusin että se onnistuu hyvin ja hankin siitä tietoa itse mm. imetystukilistalta. Esikoisen lonkkalasta olikin sitten pienoinen järkytys ja sen kanssa saikin harrastaa monenlaisia imetystapoja. Kirjoitin siitä imetystukilistalle jutunkin. Imetys sujui hyvin ja puolen vuoden täysimetys oli totta molempien lasteni kohdalla. Kumpaakaan ei kiinteät ruoat oikein kiinnostaneet, joten vasta noin kahdeksan kuukauden kohdalla kiinteä ruoka alkoi imetystä vähentämään. Esikoista imetin vähän alle vuoden, kuopusta vähän yli vuoden. Kuopuksen pari viimeistä imetyskuukautta imetin vain iltaisin ja öisin koska olin töissä mieheni ollessa kotona.

En itse saanut sairaalasta minkäänlaista imetystukea, joten toisen lapsen kanssa lähdin kotiin heti kun se oli mahdollista, hänen ollessa noin 16 tunnin ikäinen. Kotona imetyksen aloittelu onnistui hienosti. Siihen aikaan keskustelin paljon netissä eri keskustelupalstoilla, joten molemmat lapset ovat aikoinaan maanneet tietokonepöydällä näppiksen edessä imemässä samalla kun äiti kirjoitteli juttuja nettiin, lapset eivät siltikään ole tietokoneriippuvaisia ;-)

Omien kokemusteni jälkeen en voi muuta kuin kannustaa imettämään, imetyksessä auttaa kun tietää asioista ja tietoa ei välttämättä neuvolasta saa, tässä netin laajat "arkistot" ovat hyvä apu. Ensimmäiset päivät/viikot ratkaisevat paljon, joten tuttia ja pulloa ja erityisesti lisämaitoa sairaalassa tulisi välttää. Vastasyntynyt pärjää yleensä hyvin äidinmaidolla eikä tarvitse lisämaitoa kuin erityisissä tilanteissa.

perjantaina, lokakuuta 14, 2005

Klik-klik-klik *puikkojen kilinää*

Paljon muuta täällä ei ole kuulunutkaan iltaisin. Alpakkalangan parissa olen viettänyt pari viimeistä iltaa hyvin tiiviisti ja huivia on valmistunut noin viisikymmentä kerrosta. Nyt tuli hyvää käyttöä kerroslukulaskurillekin, ilman sitä ei millään pysyisi perässä millä kerroksella ollaan menossa.

Ja kun eihän se millään riitä että aloittaa vain yhden työn, niin aloitin myös tyttäreni lapasten ja yhden synttärilahjan neulomisen. Sitä se teettää kun saa valmiiksi töitä, uusia alkaa ilmestyä entistä enemmän... Ja ideoitahan tietysti riittäisi vaikka kuinka... Mistä sitä aikaa saikaan ostaa?

keskiviikkona, lokakuuta 12, 2005

Jippii!

alpakkalangat

Tätä voi jo sanoa palveluksi, tilasin nämä langat viime torstaina ja nyt ne jo ovat perillä! Ehdottomasti voin suositella amerikkalaista KnittingZone kauppaa ja heidän lentopostiaan. Sain postituskuluista vielä extra-alennukset, joten hinta ei ollut ollenkaan paha.

Langasta voisin todeta, kuten Kirsi MerinoSilkistä, se on ohutta, siis todella ohutta, mutta sitähän minä halusinkin. Lanka on myös tosi pehmeää, joten luulen että siitä oikeasti tulee hyvä äidilleni.

Nuo karkin näköiset jutut on pyöröpuikkojen pidikkeitä, niihin kun työntää puikon päät, ei silmukat pääse puikolta karkuun. Nää oli ihan mitättömän hintaisia, alle dollarin. Huomattavasti halvempia kuin muiden samaan tarkoitukseen sopivat. Minä en ainakaan ole halvempia löytänyt.

Tilasin tästä samasta putiikista keväällä Cascading Shawlin ja LeafLacen ohjeet, niidenkään toimituksessa ei ollut mitään ongelmia. Lisäksi siellä on hyvä toimitustapa kärsimättömille (kuten minä), osa ohjeista on suoraan ladattavissa heidän sivuiltaan heti maksun jälkeen, joten ei tarvitse postia odotella.

Kuinka mä millään maltan odottaa työpäivän päättymistä että pääsee tätä testaamaan? On tässä kotona työskentelyssä huonojakin puolia...

ps. eihän kukaan vaan mainitse kellekkään että satuin tänään tilaamaan Play.comista Marjutin juuri esittelemän kirjan... sssshhhh...

Olalle taputtelua

Hyvä minä *tap tap* ! Olen saanut valmiiksi monta juttua jotka vaan ovat odottaneet omaan hetkeään, osa tosi kauankin (pari vuotta). Toiset kasvivärjätyt lapaset kasvattivat peukalonsa, pannulappu fritidsgarnista sai parinsa, nuken makari tuli tehtyä loppuun ja mikä ihmeellisintä, samalla kertaa myös ompelin koneella vetoketjun reunat ja leikkasin työn auki ja se on edelleen kasassa... Nyt enää pitää metsästää siihen vetoketju.
makari
Tän työn onnistuminen oli oikeasti aika iso juttu, nyt nimittäin uskaltaa joskus kokeilla kirjoneulepuseron neulomista suljettuna hartioille asti ja sitten kädenreikien leikkaamista. Tyytyväinen olen muutenkin tähän nuken makariin, malli ja mitat on ihan omasta päästä ja siitä tuli sellainen kuin ajattelinkin.

Kaikista pienin homma joka on odottanut vuoroaan ainakin pari vuotta tuli myös tehtyä, nimittäin hernepussit lapsille. Herneitä ei ihan näin moneen pussukkaan riittänyt, mutta kaura ja riisi ajaa saman asian. Kaurapussin hyvä puoli on siinäkin että sitä voi lämmittää.
hernepussit

Hyvät hetket alkoivat jo viime viikonloppuna sillä olin Vapaaopiston huovutuskurssilla ja tässä tulokset.
huovututetut
Kesken jäi lintu ja istuinalunen. Lauantaina kurssilta tultua talo oli tyhjänä ja sain ihan rauhassa tehdä sammalkranssin joka lähti heti matkaan tuparilahjaksi kavereille.
sammalkranssi
Sammaleet melkein loppuivat joten sunnuntaina käytiin keräämässä lisää. Pitää tehdä itsellekin tuollainen kranssi, nykyistä on linnut käyneet hakkailemassa kun siinä on omenan näköisiä koristeita.

Ristipistolistan-swappi saapui tänne eilen ja sieltä löytyi jo kauan haikailemani Teresa Wentzlerin Woodland Fairie - malli. Oi ihanuutta!

perjantaina, lokakuuta 07, 2005

Viiraa ja pahasti...

Nimittäin otin ja tilasin eilen lankaa Amerikoista... Vähän jäi pohdituttamaan että mitenhän tuossa käy ja jääkö paketti tulliin, mutta kun vähän laskeskelin, tulin siihen tulokseen että mä en konkurssiin ihan vielä mene jos niin vaikka kävisikin. Villalankojen tulliprosentti Yhdysvalloista on nimittäin vain 3,8 joten ei se niin kauheasti ole (ja tietty ne arvonlisäverot jotka onkin sitten enemmän).

Ja jos nyt jotakuta sattuisi kiinnostamaan, niin tilasin KnittingZonesta Baby Alpaca Lace lankaa josta tulee isona pitsihuivi äidilleni (uskaltaa täällä kertoa kun äiti ei nettaile). Dropsin alpakkaakin pohdin, mutta se on ehkä kuitenkin liian paksua kun haluaisin tehdä jotain "eteerisempää". Äitini on hyvin herkkä kutittavalle langalle, joten en tiedä oliko tässä mitään järkeä jos lanka onkin jotenkin liian pörheää, mutta no, ehkäpä mä keksin jonkun toisen joka tuon väristä huivia voi käyttää tai pitää ryhtyä värjäämään...

Lapset sairastaa meillä ihmeellisiä päivän kuumeita, nuorempi maanantaina ja vanhempi eilen. Sinänsä hyvä, hoidellessa joutaa neulomaankin, yhdet lapaset valmistui eilen.

maanantaina, lokakuuta 03, 2005

Varasto vihdoin hanskassa

Iltaisin suoritettu varastonkesytys on onnistunut, tässä tulokset. Enää ei tarvitse olla nyssäkkää joka nurkassa kuten eräillä ;-) , kun omassa talossa on oma huone työnteolle ja käsitöille. Kyllä se on ihanaa kaiken sen haaveilun jälkeen saada tälläinen.

varasto1
varasto2 Varasto on nyt kesytetty, langat jaettiin näihin laatikoihin ja alemmalle hyllylle tuli muuta käsityökamaa ja lehtiä. Huomaatteko, muutama laatikko on jopa vähän tyhjempi kuin toiset... Eihän tämä tietenkään riittänyt vaan vielä yksi kaappi piti sosialisoida kaikenlaiselle tilpehöörille, valmiille töille jotka odottavat kohtaloaan, ristipisto- ja huovutustavaroille jne. Kankaat on yläkaapissa laatikoissaan ja huovutusvillat vielä toistaiseksi eteisessä olevassa arkussa.

Lankalaatikoista voi tehdä hyviä päätelmiä viimeaikojen innostuksesta, nuo vihreät laatikot olivat lankalaatikkoni ennen kuin pari vuotta sitten hurahdin neulontaan entistä enemmän, jotenkin on varasto karttunut...

Huovutusvillaa on myös kertynyt aikamoinen määrä, sitä on varastossa varmaankin jotain nelisen kiloa. En ole ehtinyt huovuttaa mitään varmaan vuoteen (syytän tästä enimmäkseen muuttojamme), mutta nyt olen menossa viikonlopuksi huovutuskurssille ja siellä on aikomus jotain huovuttaa. Valinnanvaraa vaan olisi aika paljon, tekisi mieli tehdä päällinen kiikkutuoliin (jonka saimme tuparilahjaksi, se on mummoni jäämistöä), istuinalusia, hattu, tossuja, lapaset, laukku, seinävaate jne... En oikein osaa päättää. Helkakin oli tehnyt ihanan hatun kurssilla.

Eilen illalla sain valmiiksi tämän pipon kummitytölleni, sen tekeminen on vähän kestänyt...
tupsupipo

Ja hei, uusi Ulla ja MagKnits on ilmestyneet, käykäähän kurkkaamassa. Yritin tyttärelleni ehdotella Punahilkka-ponchoa, ei innostunut. Hyvä sinänsä, onhan tässä muutakin tekemistä :-)

Vaihdokkaita sittenkin

Muutamat kerät ilmoittivat kuitenkin halukkuudestaan löytää uusi koti (hitaita tapauksia näköjään ovat) joten tässäpä esittelyä

vaihdokkaat
- 2 kerää (200 g) tummansinistä Novitan Butterfly-lankaa (väri 170 erä F)
- 1,5 kerää (noin 150g, en omista pikkuvaakaa) lilaa Novitan Butterfly-lankaa (väri 708, erä 4)
- vajaa kerä (ehkä 60g) vaaleanpunaista Novitan Butterfly-lankaa (väri 528 erä F)
- vajaa kerä (ehkä 70g) tummanpunaista Novitan Butterfly-lankaa, vyöte hukassa
- vajaa kerä vaaleanpunaista pätkävärjättyä Novitan Tahitia, vyöte hukassa
Hintana voisi olla vaikka 4 euroa + postikulut (jotka ovat kai maksimissaan 5,60), tai tarjoa tilalle jotain muuta lankaa tai jotain muuta, niin katsotaan...