sunnuntaina, lokakuuta 11, 2020

Auringonlaskun aikaan -peitto - During sunset -quilt

Rippilahja kummityttärelle mietitytti. Arvelin että josko tilkkupeitto kiinnostaisi kun kaikkea tuntuu olevan jo. Hevosetkin häntä kiinnostaa. Näistä lähtökohdista lähdettiin ja tällainen siitä sitten tuli. Rippijuhlien aika tuli vihdoinkin ja lahja pääsi uuteen kotiin.

Peiton ohje on Violet Craftin The Unicorn and Horse. Peitto ommellaan kokonaan paperpiecing -tyylillä papereiden päälle. Alkuperäisessä ohjeessa oli tähtiä hevosen ympärillä, mutta ne ei tähän mielestäni sopineet.

Meinasin aloittaa ompelua jaloista, mutta totesin että jos hevosen kasvot ei onnistu ja niihin ei saa sopivaa ilmettä, niin on ihan turhaa tehdä koko peittoa ja siirryin sitten tekemään sitä, peiton vaativinta osaa mielestäni. Pidin todella paljon lopputuloksesta, joten eteenpäin mentiin. Syy miksi olin epäileväinen oli se, että minulla oli eri määrä kankaita hevoseen kuin ohjeessa joten en voinut käyttää väriohjetta tässä.

Lutheran Confirmation present to my goddaughter. Pattern by Violet Craft. All paperpieced. 

I started with face, since if it doesn't work out, there is no need to make this quilt at all. I was hesitant because I had less fabrics for the horse than in pattern, so I couldn't use color quide.
Peitto sai nimekseen "Auringonlaskun aikaan" koska tämä minusta näyttää siltä näine väreineen ja tikkaukseenkin nimi piirtyi. Keltaisella osuudella on laskeva aurinko ja sen jälkeen auringon säteitä ja taivaan kaikki eri värit auringon laskiessa.

Name "During sunset" came from the background color layout. Yellows are the sun and rest are sky colours when sun is setting. Quilting also resembles that name.
Peiton yläosan jokainen värikaistale on tikattu erilaisella mallilla. Tikkaus on tehty pääosin Aurifil 50wt langalla. Hevosen kasvot on tikattu hyvin vähäisesti että ilme säilyy. 

Background top colours are all quilted differently. I used mostly Aurifil 50wt thread for quilting. Face is quilted very lightly, other parts quite dencely.

Tämän oikean ylänurkan tikkasin viimeiseksi ja kyllä meinasi melkein itkettää kun totesin että kangas pussitti todella paljon. Eipä se auttanut kuin purkaa viereisiä tikkauksia ja tasoitella kankaita uudelleen. Hyvä tuli kun sen malttoi tehdä kunnolla.

This right top corner was the last one to quilt and I almost cried when I saw that there was a lot puckering and fabric didn't lay nicely. I ripped on both sides quite a bit and then I could quilt it again nicely. It turned out just great.
Alaosassa siniset on vettä ja aaltoja

At the bottom, blue is water and waves
Ja vihreät nurmea
And greens are grass



Peiton kankaat on enimmäkseen ostettu suomalaisista tilkkukaupoista, Katrin tilkkukaupasta, Tilkkutarhasta ja Kankaisesta. Vuoden 2019 Tampereen käsityömessuilla oli hyvä vertailla kangasvalikoimia ja valita sopivia tähän sateenkaareen. Yksivärisin punainen on Eurokankaan palalaarista, tummin vihreä ja sen viereinen kukikas sininen on lahjakankaita. Kellanvihreä on muistaakseni amerikasta tilattu.
Hevosen ruskeat kankaat on pääosin Katrin tilkkukaupasta, loput hevosen kankaat ovat omista varastoistani. Taustakankaat myös Katrilta.

Most of these fabrics were bought from finnish quilt shops. Buying a rainbow like this is much easier when you can actually see the fabrics and don't have to rely on screen colours.

Kirjoitan vielä toisen postauksen siitä miten peitto tehtiin, kun olihan tämä aikamoinen matka. Pysypä siis kuulolla. Kiitos kun luit!

I will make another blog post about making this quilt, so stay tuned. Thank you for reading!


Linking to 

Midweek makers at https://www.quiltfabrication.com/

Needle and Thread Thursdays at http://www.myquiltinfatuation.com/

Brag about your beauties at https://frombolttobeauty.blogspot.com/

torstaina, lokakuuta 08, 2020

Ilmastopeiton kolmas arvonta suoritettu

Ilmastopeiton kolmas arvonta suoritettiin ja voittajille on ilmoitettu. Onnittelut Raija ja Tarja!
Ilmastopeiton yhteistyökumppanit ovat 
Pfaff Suomi
Pfaff / Husqvarna Viking / Singer -maahantuoja
Bellabit
Ompelukonenetti.fi
Katrin tilkkukauppa
Tilkkutarha

Arvonnoissa palkinnot jakautuu seuraavasti:

  • Huhtikuu: Palkinto 1: Katrin tilkkukaupan kangaspaketti, Palkinto 2: Bellabitilta Gutermann -lankaa
  • Heinäkuu: Pfaff / Husqvarna Viking / Singer maahantuojalta molemmat Palkinto1: laadukkaat kangassakset, Palkinto2: applikaatiosakset
  • Lokakuu: Palkinto 1: Pfaff Suomi laukku, Palkinto 2: Ompelukonenetiltä Gutermann -lankaa
  • Tammikuu: Palkinto1: Tilkkutarhan kangaspaketti, Palkinto 2: Tiinan ompelema laukku


Jos et ole vielä aloittanut, niin vielä ehdit, ohjeet aloitukseen löytyy tämän sivun kautta.


tiistaina, lokakuuta 06, 2020

Pyöreä tilkku - Circle block

Jostain syystä olen ajatellut että ei tuo pyöreiden juttujen ompelu ole minua varten, että eihän ne nyt voi onnistua... Vaikka nyt keväälläkin sain valmiiksi Metsä-peiton jossa puut on pyöreitä. 

Somehow making circle blocks is very hard for me mentally. I always think that I can't make them. Although I have made them successfully, like this Forest-quilt.
Satuin Instagramissa näkemään kuvan tästä blokista ja alkoi se niin kovasti houkuttelemaan että piti ryhtyä tekemään kuitenkin. Yllä oleva keskiosa onnistui hyvin vaikka epäilytti.

I saw this block on Instagram last spring and I had to try it anyway. Middle part (pic above) at least was a success!
Seuraava osuus vaati paljon eri kangas testausta ja leikkasinkin jo paloja eri kankaista kunnes totesin että ei tule hyvä ja vaihdoin. Tyttären kanssa tätä väripohdintaa tehtiin. Ompelin nämä kaksi kerrosta yhteen paloina ja sitten ne yhdessä tuohon keskiosaan kiinni. Tämäkin onnistui eikä jäänyt mistään pussittamaan.

Next section took a lot of fabric fondling. Picking colours was very hard. My daughter helped me with choosing these. 
Sitten vielä reunus jossa olikin paljon leikkaamista.
And then triangle border. A lot of cutting
Taustan valinta oli vaikeaa, mutta päädyin alla olevaan. Tilkku on nyt vähän isompi kuin ohjeessa kun en vielä tiedä mitä tästä tekisin. Tekisinkö lisää näitä vai tekisinkö sellaista mitä ohjeessa on. Ohjeeseen tulee kuukausittain lisäyksiä. Tämä on siinä peiton keskus. Mutta olipa hauska tehdä tämä!

Picking background fabric was very hard, but I finally chose that gray. This is a center of a medallion quilt pattern, but I haven't decided what to do with this. It sure was fun to make!
Ohje löytyy hollanniksi Claudine's Quilt ryhmästä Facebookista.

Pattern is in Facebook group called Claudine's Quilt. Pattern is in dutch.

sunnuntaina, lokakuuta 04, 2020

Siniset kukat ja ystävät - Blue flowers and friends

Viime vuoden lopulla tein serkulleni lahjaksi peiton. Sinisen koska se on hänen värinsä. Kankaat on pääosin Fatquartershopin sinisten kankaiden lajitelmasta jonka sieltä varmaankin vuotta aiemmin ostin.

At the end of 2019 I made this quilt as a present to my cousin. 

Tikkasin ensin pysty- ja vaakasaumojen viereen suorat ompeleet  ja sitten ryhdyin täyttämään kukkia tällä kivalla kuviolla. Viimeisenä sitten reunuksen tikkaus. Tikkasin tämän Aurifilin 50wt langalla joka oli monivärinen, vaihtui hyvin vaalean sinisestä tummaan siniseen. Pysty- ja vaakasaumat tikkasin valkealla.

First horizontal and vertical stitches with white Aurifil 50wt and then flowers and border with variegated blue Aurifil 50 wt.
Yksi kuriton kukkanenkin joukkoon osui kun noin väriään vaihtoi :-)

There was one flower who wanted to be different :-)
Peiton jäljiltä kukkien nurkista jäi paljon pieniä kolmioneliöitä.

Lots of left over flower corners...  
Kevään koronarajoitusten aikaan oli hyvää aikaa leikata niitä oikeaan kokoon ja ommella kahdeksi tyynynpäälliseksi.

...turned into two pillowtops during this spring when Covid restrictions were in place here

Nyt tyynynpäälliset matkasivat peiton kaveriksi. 

Now they went to be with the quilt

torstaina, lokakuuta 01, 2020

Ilmastopeiton kolmas arvonta - September 2020

Ja näin ollaan jo lokakuussa ja peitoista ei montaa kuukautta enää puutu että on vuosi valmis.
Syyskuun loppu oli lämmin ja upea on keli ollut tänäänkin täällä meilläpäin.

Ilmastopeiton kolmas arvonta on käynnistynyt Facebookin Tilkusta asiaa -ryhmässä ja Instagramissa hashtagilla #ilmastopeitto9kk
Jos et ole vielä aloittanut, niin vielä ehdit, ohjeet aloitukseen löytyy tämän sivun kautta.

Ilmastopeiton yhteistyökumppanit ovat 
Pfaff Suomi
Pfaff / Husqvarna Viking / Singer -maahantuoja
Bellabit
Ompelukonenetti.fi
Katrin tilkkukauppa
Tilkkutarha

Arvonnoissa palkinnot jakautuu seuraavasti:

  • Huhtikuu: Palkinto 1: Katrin tilkkukaupan kangaspaketti, Palkinto 2: Bellabitilta Gutermann -lankaa
  • Heinäkuu: Pfaff / Husqvarna Viking / Singer maahantuojalta molemmat Palkinto1: laadukkaat kangassakset, Palkinto2: applikaatiosakset
  • Lokakuu: Palkinto 1: Pfaff Suomi laukku, Palkinto 2: Ompelukonenetiltä Gutermann -lankaa
  • Tammikuu: Palkinto1: Tilkkutarhan kangaspaketti, Palkinto 2: Tiinan ompelema laukku



keskiviikkona, elokuuta 05, 2020

Fantastitch

In english below

Keväällä tuli tuettua lanka- ja kangaskauppoja ja Titityystä kotiutui pari lankakerää. Ne olivat tämän Fantastitch-huivin alkusysäys. Huhtikuussa tämän aloitin ja heinäkuussa sain loppuun. Kuva on otettu Norjassa laskuveden aikaan.
Ohje on taattua Stephen West laatua, hyvin kirjoitettu ja lopputulos vähän erilainen. Sampler peitot on mielestäni kivoja ja niinpä sitten neuleissakin se kiinnostaa. Eipä juuri ollut tylsää tätä tehdessä, rivit tosin oli pitkiä lopussa kun silmukoita oli noin 800.
Näillä langoilla lähdin tekemään. Vyyhdillä olevat ovat Titityystä uutena ostettuja lankoja ja muut pengoin varastoistani.
Lisäsin mukaan kuitenkin vielä tuon monivärisen Koigun, josta tuli parin rivin aksenttikerrokset tuonne väleihin. Koigu on vanhaa, olen sen jo kertaalleen huiviksi neulonut, mutta en sitä huivia käyttänyt, joten pääsi uudelleen käyttöön.
Keväällä kävin saaressakin ihanasta päivästä nauttimassa ja neulomassa. Tuohon kuvioon pääsi hurahtamaan reilusti ekstra silmukoita (yli 50) kun ohjetta tuli luettua edellisen lisäyskerroksen kohdalla vähän huolimattomasti, mutta eipä nuo lopputuloksessa haittaa yhtään. Hyvä kun en ryhtynyt purkamaan.
Huivista tuli tosi iso, tein isoimman koon ja kuitenkin jätin reunasta pois pari kerrosta kun tuo oli mielestäni jo ihan hyvä. En myöskään neulonut icord-päättelyä reunoihin. Pingotus piti tehdä puolikkaana, kun nyt ei ollut vaihtoehtona laittaa tätä omaan sänkyyn pingottumaan.
Kiviä ja huivi, onko parempaa? No ei varmaankaan :-)
Some new yarns found their way to me during last spring and this Fantastitch-shawl was started with other bits from my stash. Pattern by Stephen West. Sampler is great in quilts and in this shawl too. This is the biggest size so last rows were long but otherwise not boring to make. I didn't make icord finishing and left out few rows from the end. I also have extra stitches in the middle part, but they go there nicely. Glad I didn't rip that part. I sure recommend this pattern.

tiistaina, elokuuta 04, 2020

Heinäkuu 2020 July

Ilmastopeiton kanssa on päästy jo heinäkuun loppuun. 

Heinäkuu oli normaalia viileämpi, ei ollut kuin pari hellepäivää täällä päin. Kesäkuu taisi olla liian lämmin joten nyt oli tasoitettava.

July 2020 was cooler than it usually is, only three very warm days. Propably June was too warm... :-)

Hyviä hetkiä kuitenkin. Good moments nevertheless.

keskiviikkona, heinäkuuta 08, 2020

Ilmastopeiton toinen arvonta suoritettu


Ilmastopeiton toinen arvonta suoritettiin ja voittajille on ilmoitettu. Onnittelut Maija ja Tuula!
Ilmastopeiton yhteistyökumppanit ovat 
Pfaff Suomi
Pfaff / Husqvarna Viking / Singer -maahantuoja
Bellabit
Ompelukonenetti.fi
Katrin tilkkukauppa
Tilkkutarha

Arvonnoissa palkinnot jakautuu seuraavasti:

  • Huhtikuu: Palkinto 1: Katrin tilkkukaupan kangaspaketti, Palkinto 2: Bellabitilta Gutermann -lankaa
  • Heinäkuu: Pfaff / Husqvarna Viking / Singer maahantuojalta molemmat Palkinto1: laadukkaat kangassakset, Palkinto2: applikaatiosakset
  • Lokakuu: Palkinto 1: Pfaff Suomi laukku, Palkinto 2: Ompelukonenetiltä Gutermann -lankaa
  • Tammikuu: Palkinto1: Tilkkutarhan kangaspaketti, Palkinto 2: Tiinan ompelema laukku


Jos et ole vielä aloittanut, niin vielä ehdit, ohjeet aloitukseen löytyy tämän sivun kautta.
Tässä minun peittoni kolme ensimmäistä kuukautta.

keskiviikkona, heinäkuuta 01, 2020

Ilmastopeiton toinen arvonta - June 2020

Ilmastopeiton toinen arvonta on käynnistynyt Facebookin Tilkusta asiaa -ryhmässä ja Instagramissa hashtagilla #ilmastopeitto6kk Osallistu 7.7. mennessä.
Jos et ole vielä aloittanut, niin vielä ehdit, ohjeet aloitukseen löytyy tämän sivun
Tässä minun kesäkuuni. Kesäkuu oli ilmatieteenlaitoksen mukaan lämpimin kuuteen kymmeneen vuoteen. Taas yksi ihmeellisyys tähän vuoteen.

Ilmastopeiton yhteistyökumppanit ovat 
Pfaff Suomi
Pfaff / Husqvarna Viking / Singer -maahantuoja
Bellabit
Ompelukonenetti.fi
Katrin tilkkukauppa
Tilkkutarha

Arvonnoissa palkinnot jakautuu seuraavasti:

  • Huhtikuu: Palkinto 1: Katrin tilkkukaupan kangaspaketti, Palkinto 2: Bellabitilta Gutermann -lankaa
  • Heinäkuu: Pfaff / Husqvarna Viking / Singer maahantuojalta molemmat Palkinto1: laadukkaat kangassakset, Palkinto2: applikaatiosakset
  • Lokakuu: Palkinto 1: Pfaff Suomi laukku, Palkinto 2: Ompelukonenetiltä Gutermann -lankaa
  • Tammikuu: Palkinto1: Tilkkutarhan kangaspaketti, Palkinto 2: Tiinan ompelema laukku



tiistaina, kesäkuuta 02, 2020

Tilkkulaatikot - Fabric baskets

Tilkkutyöntekijällä tilkkuja riittää, eri kokoisina paloina. Olen lajitellut kankaani seitsemään eri pääkategoriaan: 
  1. Kangasvarasto (eli ne kaikki oikeat tilkkukankaat)
  2. Isot kangaspalat (peittojen taustoiksi)
  3. Pienemmät kangasvaraston kankaat (tilkun koko on isohko, esim noin 10" x 10")
  4. Keskikokoiset kangasvaraston kankaat (tilkun koko noin 3" x 5")
  5. Minisilput, eli pienen pienen palat kooltaan noin 1,5" x 2"
  6. Kankaat jotka on hylätty käytettäväksi tyynyjen vuorikankaiksi tms
  7. Vaatetrikoot
Nyt tuli aika järjestellä tuon kategorian 3 palat. Tämä pino on syntynyt aika monen vuoden aikana.
As a quilter I have many fabrics, in different sizes. I have 7 categories for my fabrics and my scraps are three of those, biggest, middle and smallest scraps. This time it was high time to sort biggest scraps.
Koska näille oli keksittävä paljon parempi systeemi kuin entinen yhden laatikon systeemi (josta ei koskaan löydä mitään), päätin ottaa yhden laatikon tähän käyttöön nykyisen ompeluhuoneeni kaapista. 

I needed a better system, so I decided to use one wire drawer for my scraps.
Jotta järjestys säilyisi, päätin tehdä laatikkoon kangaslaatikot värien mukaan. Mittasin laatikon koon ja laskin että kuusi laatikkoa mahtuu jos niiden koko on 6" syvä, 7" leveä ja 5,5" korkea. Laatikoiden kokoamisohjetta otin FabricMuttin blogista. Ohje on pienille laatikoille, joten suurensin sen omiin mittoihini sopivaksi. Ohjeessa kääntöaukko jätetään pohjaan, mutta koska käytin kovaa tukikangasta (Decovil light), totesin että parempi on jos aukko jää ulkopuolen ja vuoren väliin ylälaitaan. Siitä sen saa hyvin ommeltua kiinni kun ompelee reunaan tikkauksen.
I needed order and not one big box so these fabric baskets came to help. I measured my wire drawer and counted that I could make six baskets if their size was 6" deep, 7" wide and 5,5" tall. I used FabricMutt sewing instructions, but enlarged those pieces. Turning hole was at the bottom, I changed that to the top between exterior and interior since my interfacing was quite tough.
Ja täyteenhän ne melkein tuli. Vihreä laatikko on jotenkin kovin täynnä...

And here they all are. In use. Green basket is overflowing already...
Tällaisia oli minun palani. Leveys 13,5", korkeus 9" ja nuo poisleikatut nurkat 3".

My pieces were like this. Width 13,5", height 9" and those corner pieces that are cut off are 3".