perjantaina, huhtikuuta 22, 2011

Pääsiäislomalla

Ihanaa, pääsiäinen ja pitkä viikonloppu! Työt meinaa mehut viedä tästä naisesta, deadlinet painaa päälle jatkuvalla syötöllä eikä valmista tunnu tulevan. Huoh. No se näistä hiljaisuus-selityksistä.

Kiitoksia kommenteista joita olette jättäneet! On todella kiva huomata että täällä joku kuitenkin käy vaikken nyt ole kovasti kirjoitellutkaan.

Jotenkin töiden lomassa satuin löytämään itselleni uuden netin palvelun, Pinterest.com:in.


Aivan mahtava palvelu, juuri sellainen mitä olen kaivannut! Vietinkin tiiviisti pari iltaa koneen ääressä siirtäessäni kaikki kirjanmerkkeihin keräämäni linkit tähän palveluun kuviksi.

Nyt on paljon mukavampi selata kaikkia juttuja joita haluaisi tehdä ja tietysti kerätä toisten kansioista lisää juttuja. Uusien linkkien lisäyskin on todella helppoa.

Suosittelen liittymään! Kutsu tuli nopeasti jonoon ilmoittautumisen jälkeen.

Jos olet tuttavani, voin laittaa sinulle kutsun palveluun jos kiinnostaa.

Jotain olen neulonutkin, mutta palataan niihin vähän myöhemmin.

torstaina, helmikuuta 24, 2011

Amigurumi

Amigurumit kiinnostivat vielä unisten saarojen jälkeenkin, joten löysin netistä tällaisen pienen kilpikonnan ohjeen.

Sehän oli tehtävä kun oli niin suloinen.

tiistaina, helmikuuta 22, 2011

Tyynyjä - Pillows

Amerikkalaisen nettikaupan Sew Mama Sew:n blogissa on helmikuussa vietetty tyynykuukautta. Upeita tyynyjä! Niin upeita että minunkin oli pakko tehdä pari vaikka olen yrittänyt vältellä tyynyjen ompelua koska meillä ne ovat useinmiten aina lattialla eivätkä suinkaan sohvalla.

Ensimmäinen tyyny sai inspiraationsa tästä.
Leikkasin kahdeksasta eri kankaasta eri levyisiä kaitaleita, loput pengoin jämäkoristani jonne näitä kangaspaloja on kertynyt aikamoinen määrä. Omenakankaat on ihan parhaita, en niitä raaskisi mihinkään käyttää, mutta eipä niitä muuten voi ihailla kuin laatikosta ja ei sekään se tarkoitus ole. En ollut koskaan kokeillut paperin päälle ompelua, mutta hyvinhän se onnistui ja paperin repiminen onnistui helposti kun ommel oli pienenpieni.

Tyynyn toiselle puolelle tuli "taulumaisema" jonka keskustana on Joel Dewberryn puukangas jonka ostin Lontoon Libertystä viime syksynä.

Toinenkin tyyny syntyi, se puolestaan sai inspiraation tästä.


Tähän tekstityynyyn tein tekstin omalla kaavalla ja tyynyn takapuoli syntyi ihan vain sattumalta. Molemmissa tyynyissä on vetoketju tyyny alareunassa.

There is Pillow of the Month going on in Sew Mama Sew blog. I have tried to avoid making pillows since in my home pillows are usually at the floor instead of the couch, but these were so great that I had to make some. Inspired by this and this. Hymy = smile in english. Both have zippers on the bottom.

lauantaina, helmikuuta 19, 2011

Sitä, tätä ja tuota

Käsityöt on tällä hetkellä yhtä silppua, osin ihan kirjaimellisesti kuten tässä alla näkyy.
Keskeneräisenä tekeleenä on ainakin kuusi erilaista ompeluhommaa jotka kukin odottavat jotain. Jotkut vain ompelua, toiset tikkausta ja vanuja. Näiden lisäksi on sitten vielä neuleprojektit, niitäkin olisi useampi.
Jotain on hankittukin, nimittäin parit ompelukirjat. Oi mitä inspiraatiota! Aikaa, aikaa tänne jostain, jookos? Molemmat löytyy muuten Joensuun kirjastostakin (vink, vink). Scandinavian Stitches on suomalaisen Kajsa Wikmanin kirjoittama. Tilkkukirja on ohfransson -blogia kirjoittavan Elizabeth Hartmanin kirja.


Ja jotta olis jotain mitä ommella niin ostin vähän lisää. Ruutukankaita menin hakemaan ja Amy Butleria olisin ostanut myös, mutta kun Amy Butleria ei ollut niin ostin sitten Free Spiritin Leanika kankaita. Amyt on kuulema täällä päin vain tilausvalikomassa (muutamassa isommassa kaupungissa ihan kaupoissa) ja tilaus kestää 3-4 viikkoa... Onneksi on nettikaupat, eihän tuollaisia aikoja kankaita ooteta!

keskiviikkona, helmikuuta 09, 2011

Syntymäpäiviä - Birthdays

Helmikuun alussa syntymäpäiviä viettää mieheni ja sisareni, joten pieniä lahjoja olen puuhaillut.


Mieheni ei oikein käytä villasukkia saati lapasia joten kohtalonaan on saada pipoja. Entisten pipojen kaveriksi hän sai uuden, vähän kauniimman, minun itse suunnitteleman kirjoneulepipon. Pipon aihepiirinä on hänen lempiasiansa, veneily ja metsä. Värinä puolestaan lempivärinsä oranssi.


Olen itse kyllä tosi tyytyväinen tähän pipoon, kuvio onnistui hyvin, siinä ei ole pitkiä langankuljetuksia ja alareunan ainaoikea antaa pipoon ilmettä.


Siskolleni lähti lahjaksi pari eväspussukkaa. Erittäin hyviä lounasleipien tai kävelyretkien eväsleipien kuljettamiseen. Sisällä vahakangasta, ulkopuolella puuvillaa ja ja kiinnityksenä tarranauhaa.

February: Birthday of my DH's and my sister. Hat (that I designed) for DH and lunch pouches for sister.

keskiviikkona, tammikuuta 26, 2011

Vuoden alku - New beginning

Näköjään uusi vuosi ei yhtään helpottanut tähän koneen ääreen istahtamista, mutta eipähän tule sitten liikoja näyttöä tuijotettua. Viime vuoden yhteenvetokin on tekemättä, mutta jääköön nyt tällä kertaa. Viime vuoden voi ehkä tiivistää sanaan ompelu. Se oli pop ja opin tosi paljon siltä saralta. Mutta sitten viime aikojen puuhailuihin.

Joulun aikaan innostuin tyttäreni innostamana tekemään ensimmäisen amigurumi-hahmoni ja pakkohan sille oli kaverikin tehdä.


Tervehtikää Unisia Saara-nukkeja eli Sleepy Sarah-hahmoja, ohje on saatavissa Ravelrystä. Isompi matkasi siskoni mukana Englantiin, pienempi jäi "äitiään" ikävöimään meidän luoksemme. Näissä lankana Ohut Pirkkalanka (punainen) ja Kamena, molemmat kaksinkertaisena. Tosi nopeita virkattavia ja ohje on todella helppo. Näiden suunnittelijalla, Mia Zamora Johnsonilla, olisi lisääkin näitä nukkeja, toinen toistaan upeampia. Ehkä on vielä joku ohje hankittava.


Anna Maria Hornerin ompelukirjat hankittiin täkäläiseen kirjastoon pyynnöstäni ja Seams To Me -kirjan ohjeilla tein tämän ihanan neuladonitsin. Tämä on jo osoittautunut hyväksi sillä keskellä olevassa reijässä on hyvä kuljettaa saksia yms muuta tarpeellista huoneesta toiseen. Hieman tukevampaa tukikangasta olisi voinut olla että reijän reunat eivät pullottaisi, mutta hyvä se on noinkin.

Alkuvuoden telkkarineuleena oli kaulahuivi poikaselle. Novitan Nallea, missä lie sävyssä, poika valitsi värin ja tykkää tuloksesta ja sehän on pääasia.

Sleepy Sarah-doll's are so wonderful! Beautiful and easy to crochet. To help my evenings, I made this needledonut from Anna Maria Horner's Seams To Me -book. Very pretty and easy to take along. No more "where are my scissors?". While watching tv, I knitted this scarf to my youngest. He likes it.

perjantaina, joulukuuta 31, 2010

Hyvää uutta vuotta - Happy New Year!

Talven parasta hupia on vaahtokarkkien paistaminen. Näissä merkeissä, hyvää uutta vuotta kaikille!


Winter fun, marshmellows! Happy New Year to everyone!

keskiviikkona, joulukuuta 29, 2010

Kuusi

Kuusesta löytyi tänä jouluna hieman normaalista poikkeva tapaus. Idea tähän tuli täältä.

Kuusen paras juttu on tietysti itse ompelemani joulukuusenmatto. Täydellinen, vaikka itse sanonkin :-)

Lumihiutaleetkin pääsivät ikkunaan.

tiistaina, joulukuuta 28, 2010

Neulotut joululahjat

Neulottuja joululahjoja: pitsinen kauluri (cowl) kolminkertaisesta pitsilangasta, kirjoneulelapaset ikivanhasta Novitan Ilves-langasta, omenan suojus puuvillasta ja turn a square -myssy Smartista.





maanantaina, joulukuuta 27, 2010

Ommellut joululahjat

Joululahjoja sain sentään valmiiksi kaikesta hopusta huolimatta.

Tämän vuoden suuritöisin lahja meni äidilleni. Etupuolen rimpsu piti laukkuun kuulema ehdottomasti tehdä, itse näitä hieman vierastan, mutta kyllähän se laukkuun antaa ilmettä.
Hän näki syksyn Lontoon reissulla tilkkukaupassa kauniin tilkkulaukun ja pyysi että ompelisin hänelle sellaisen. Kankaat ostettiin samantien, mutta eiväthän ne ihan riittäneet, joten pistin jonkun verran omiani sekaan. Laukun ompeluun meni pari päivää, sen verran sai sipistellä, mittailla ja harkita että menee oikein. Ulkopuoli on ensin ommeltu kasaan, sitten tikattu.
Vuoren kokosin tilkuista ja ompelin siihen avainrenkaan ja taskun.
Aioin ensin laittaa laukkuun kiinnitykseksi magneettinapin, mutta sitten sainkin idean miten vetoketjun voisi kiinnittää laukkuun hyvin. Ideaa pohjusti kassikuvat Tilkunviilaajan blogissa. Yläosa piti tämän myötä miettiä uusiksi, mutta oikein hyvä siitä tuli.

Sisareni puolestaan pyysi lahjaksi Kindle-lukijan suojusta. Ompelin laatikoista löytyneitä tilkkuja paksun tiiviin kovikekankaan päälle. Sitten tein siitä pussukan.

Vetoketjun kiinnitys ei meinannut onnistua, mutta kelvollinen tästä tuli. Kovikkeen toisella puolella oli silityksessä sulava liima, joten vuori on nyt kiinnitetty kiinni päällyskappaleeseen. Näissä alla olevissa kuvissa myös ensimmäinen yritys, tuosta pussukasta tuli liian pieni. Näitä oli tosi hauska ommella.


Kummityttöni sai lahjaksi tällaisen pussukan, meikkilaukuksi tai penaaliksi tuo vaikka kävisi. Keskimmäinen kangas ja vuori Amy Butlerin, vetoketjun vieressä Modan Wee woodland -malliston kangasta. Ohje pussiin on Lisa Bergeren kirjasta Suuria ja pieniä tilkkutöitä.

sunnuntaina, joulukuuta 26, 2010

Joulu - Xmas

Joulu on meidän perheessä sujunut rauhaisasti, mutta yhteistä puuhaa on riittänyt, joten vasta nyt on hetki aikaa istahtaa koneen ääreen.

Joulua ennen kiirettä piisasi töissä ja muutenkin ihan riittävästi, joten vaikka aloitin joulukorttien teon jo marraskuun alussa, ne jäivät kuitenkin melko viime tinkaan.

Joulun aikana sain aikaiseksi vielä pari lumihiutaletta aiemmin virkattujen kaveriksi ja sitten testasin miten onnistuisi sokeritärkkäys. Aikamoista tököttiä, mutta pysyvät ainakin muodossaan. Nyt pitäisi vaan enää hoitaa näiden ripustus. Lumihiutaleet on virkattu näillä ohjeilla (hiutaleet 1,4,2,3, ohjeiden hiutale numero 5 ei suostunut mitenkään muotoutumaan sellaiseksi kuin kuvassa, joten se jäi tekemättä).
 Kippo on äitini virkkaamia pitsejä, tärkkiä kun oli, niin piti tuollaistakin testata. Tein tärkin näin: 1 dl vettä ja 2,5 dl tomusokeria, keitetään hetki, jäähdytetään ja käytetään.
Sain joululahjaksi puunappeja ja I love patchwork sekä The bag making bible -kirjat.


Kirjat vaikuttavat erittäin hyviltä, selailin niitä itseasiassa jo syksyn Lontoon reissulla. Nyt vaan pitäisi päättää mistä aloittaisi.

Iloista joulun jatkoa ja uuden vuoden odotusta!

maanantaina, joulukuuta 06, 2010

Lahja

Tyttäreni innostui näistä suloisista pöllöistä ja päätti tehdä vähän samantyylisen ystävälleen syntymäpäivälahjaksi. Lahja valmistui sopivasti pari tuntia ennen juhlia.

sunnuntaina, marraskuuta 28, 2010

Karkkia - Moda Candy Bar

Lontoosta ostamani Modan Candy Bar -kangaslajitelma aiheutti hieman päänvaivaa. Kankaat olivat kyllä oikein ihania, mutta mitä niistä voisi tehdä, kangasta kun oli aika vähän per mallisto ja sen verran erilaisia nuo mallit olivat että kankaiden yhdistely ei oikein käynyt päinsä sekään.

Lopulta se ajatus löytyi. Valitsin 36 palaa kustakin mallistosta ja tein niistä pienen vetoketjupussukan ja isomman käsityöpussin. Vetoketjupussiin meni 12 palaa ja käsityöpussiin 24 palaa. Käsityöpussiin tuli lisäksi vuorikangas ja sivukaitaleet toiseen päälliskappaleeseen.

Kuvassa vasemmalta Bliss, Fandango ja Breakfast at Tiffanys.
Tällaisia pussit ovat toiselta puolelta. Kuvassa Bliss.

Ja koska pusseja ei voi olla liikaa (hmmm, kellähän on aika monta keskeneräistä neuletta?) niin tein vielä muutaman nyörittömän Suuren Käsityölehden (11-12/07) ohjeella. Pöllö- ja omenakankaat on tilattu FabricRehabista. Pöllö on Robert Kaufmanin kankaita. Harmaa on lakanaa.

When visiting London, I bought Moda's Candy Bar -fabricpack. Fabrics were great, but I couldn't decide what to do with them. Fabrics were so different that I didn't want to mix them.


So finally I decided to make a zippered pouch and one larger pouch for knits. I took 36 fabric pieces and used 12 for the smaller pouch and 24 for the larger.

Raitahuiveja ja lapasia

Joskus kesällä aloitin raitahuivia neulomaan. Se valmistui alkusyksystä ja on ollut paljon käytössä. Harmaa lanka on kainuunharmas-lampaiden villaa (lanka on kotoisin Ilomantsista) ja raidat ja reunus Noron Silk Gardenia. Raidat on eri väriä kuin reunus. En ole jaksanut tätä pingottaa, reuna sitä kyllä kaipaisi että olisi enemmän edukseen, mutta on tämä näinkin aivan ihana.

Raitahuivissa levennykset on tehty keskellä joka toisella kerroksella ja reunoissa joka kerroksella. Huivi pysyy näin paljon paremmin hartioilla kuin normaali kolmiohuivi.
Raidat jäi vähän päälle, nimittäin tein toisenkin, tosin niin että väliraidat on ruskeita ja molemmat kerrokset neulotaan oikein. Ruskea lanka on Lanettia ja värilliset langat ovat varastoistani löytyneitä kalliimpien lankojen jämiä. Tässä on edustettuina mm. Koigu, Lorna's Laces, Jitterbug, Cherry tree, Fleece artist ja Shibui.
 Tässä on sama muoto kuin edellisessä.
Näiden jälkeen puikoille pääsi setti kummitytölleni. Selbu Modern myssyn malli on muunnettu myös lapasiksi. Lankana näissä Lanett pinkkinä ja harmaana.
Ja jo ennen edellistä puikoille oli päässyt vanamo-lapaset. Ohjehan on kämmekkäille, mutta en minä sellaisilla mitään tee, joten muokkasin nämä lapasiksi. Tosin tässä kävi sitten niin että lapaset menivätkin tyttärelle. Ehkä on vielä itselle neulottava samanlaiset. Ensimmäinen lapasversio oli liian pieni, joten vaihdoin isompiin puikkoihin ja lisäsin neljä silmukkaa, kaksi silmukkaan kumpaankin reunaan.
Tychus-pipo valmistui viime vuoden pipojen resepteillä, 45 silmukkaa, lankana kaksinkertainen BabyUll ja Kauhavan Panda yksinkertaisena. BabyUll loppui paria raitaa vaille, joten loput on tehty Dropsin Fine Merino langalla joka oli suunnilleen saman värinen ja yksinkertaisena sopivan paksu.