perjantaina, heinäkuuta 25, 2008

Palkinto

Pilli antoi minulle tunnustuksen kivasta blogista

Kiitän tunnustuksesta, mutta en nyt jatka tätä eteenpäin. Joensuulaiset polkkaajat saisivat tämän kyllä jokainen, ootte parhaita!

Sain nimipäivälahjaksi eilen äidiltäni kerän Lontoon StashYarns:ista ostettua lankaa.

Dream in Color Smooshy, suloisen pehmeää ja ihanan tummanpunaista.

Tämän langan ihastelun lisäksi olen ihmetellyt lankojen värinkestoa. Luettuani Rinan tämän postauksen, laitoin omista värjätyistä langoista pätkät ulos tulitikkurasiaan. Puolentoista viikon päästä värit ovat tälläiset.

Alhaalla ulkopuolella ollut langanpää. Lupiiniväri ei siis kovin hyvin kestä langassa. Villasukan varteen kelpaisi varmaan tuollaisenaan tai sitten sellaiseen kohteeseen missä haalistuminen ei haittaa.

Sadekelillä on joutanut koneenkin ääressä istua. Eksyin Garnstudion sivuille jonne oli tullut uusia ohjeita. Seuraavat olivat minun mielestäni parhaat: Baskeri, Baskeri ja hanskat, Villatakki vaakakaarrokkeella ja Villatakki pystykaarrokkeella. Lisäksi hienoja olivat Laukku ee-180 ja Pipo ja lapaset fa-045 joihin ei vielä ollut ohjetta.

keskiviikkona, heinäkuuta 23, 2008

Lomalla

Vekararockin jälkimainingeissa päätimme lähteä seuraavana päivänä lomareissulle. Sääpalvelut vielä vahvistivat tätä aatosta kun lupailivat alkuviikoksi hyvää keliä länsirannikolle. Läpi suomen ajettiin ja Vaasaan päädyttiin. Leirintäalueelta käsin koimme sekä Tropic- että Wasalandian.


Sieltä suuntasimme Lapuan kautta kohti pohjoista ja ajoimme vesisateessa Hailuotoon ja Ouluun. Lapualle piti päästä Lapuan Kankureiden vuoksi. Heidän kankaansa ovat upeita ja tehtaanmyymälästä löytyi juuri sitä mitä pitikin, nimittäin Koivu-laudeliinaa.






Hailuodossa piti meressä uida vaikka keli ei mitenkään helteinen ollutkaan. Marjaniemi on ihana paikka eikä yleensä niin kansoitettu kuin muut rannikolla olevat hiekkadyynit.

Lomaneuleena oli mukana monenlaista, mutta neulominen jäi vähän vähemmälle. Vain nämä sukat valmistuivat.

Ohje/Pattern: Gusset-Heel Gansey Socks by Katherine Misegades
Lanka/Yarn: Regia 6-fädig

Puikot/Needles: 3 mm


Sain ohjeen siskoltani, se oli julkaistu jossain kanadalaisessa lehdessä. Sukan kantapää oli todella hauska, se oli syy näiden sukkien tekemiseen.

Our holiday trip took us to western coast of Finland, to Vaasa, Hailuoto and Oulu. Not much knitting, but one pair of socks at least. The heel is great!

tiistaina, heinäkuuta 22, 2008

Aran Knitting is here!

Meinasin kertoa teille lomasta, mutta jätän toiseen kertaan. Loman aikana meiliini oli tullut postia kirjastosta.

Alice Starmoren Aran Knitting kirja oli saapunut kaukolainana Tanskasta! Tein tilauksen viime joulun aikoihin ja odotin kirjaa ensi jouluksi, sillä joku muukin oli jonossa, mutta tulikin odotettua nopeammin. Painun tästä huokailemaan kirjan pariin ja suunnittelemaan lankaostoksia...

I was about to write about my holiday, but I leave that, because Alice Starmore's Aran Knitting is here! I loaned this from Denmark. I'll go to make plans on what to knit and what yarn to buy...

lauantaina, heinäkuuta 05, 2008

Kasvivärjäystä

Minä en ole koskaan värjännyt lankaa kasviväreillä. Olen kyllä halunnut, mutta aina homma on alkanut tuntua jotenkin tosi vaikealta ja olen luopunut haaveesta. Nyt päätin että kyllä tähän on kyettävä ja että ei tämä voi olla niin vaikeaa eikä tässä tarvitse olla kemisti (ihan oikeasti, mulla alkaa kiehua joka kerta kun näen Erik Sundström:in kirjan Värjäämme yrteillä, sienillä ja jäkälillä, siinä on vielä kemia-kuviakin). Kansantajuisempaa juttua kiitos.

Opiskelin asian näiltä sivuilta ja tietenkin kuuntelin Tiina V:n selityksiä
- Luonnosta luonnollisesti
- Villan kasvivärjäystä

Tässä tuloksia

Vasemmalla Novita Nalle, 60g, lupiini + 5 g kuparivihtrilli, väri sammalenvihreä
Keskellä teetee Kamena, 200g, esipuretettu alunalla, lupiinin jälkiväri + 10 g kuparivihtrilliä, väri haalean vaaleanvihreä jossa vähän tummempia kohtia (ehkä kuparivihtrillistä???)
Oikealla teetee Kamena, 200g, esipuretettu alunalla, lupiini, väri turkoosiin vivahtava vihreä, kuvassa vähän sinisempi kuin oikeasti
Kaikki langat olivat alunperin valkeita.

Värjäyksen lomassa piti olla muutakin tekemistä, joten neulomisen, television katselun ja muun yleisen hyörimisen lisäksi värjäsin koolaidilla lankaa. Kattilassa tällä kertaa.

Lankana keltainen merinovillainen Novitan Wool, värinä Tropical Punch. Väri ei levittynyt tasaisesti, joten värjään varmasti nämä vielä uudelleen.

Kasvivärjäys oli minun makuuni hieman liian hidasta ja se ettei tiedä minkä väristä lankaa tulee, ei sekään tunnu ihan hyvältä koska en haluaisi turhaan lankaa ostaa. Mutta toki tätä on vielä tehtävä ainakin kerta, sillä krappijuurta löytyi apteekista noiden muiden aineiden ostamisen yhteydessä. Ehkäpä voisi vielä kokeilla uutta tapaa, nimittäin kylmävärjäystä.

Silmään osui myös juttu reaktiivivärien käyttämisestä villan värjäykseen.

Kankaalle tehtävä aurinkovärjäyskin (pdf) on kiinnostanut tyttären tekemän kankaan myötä, joten sitäkin voisi testata.

perjantaina, kesäkuuta 27, 2008

Lapaset nro 5 - Mittens again

Asia 1: Jotain valmista, nimittäin lapastiitti (ehkä jotenkin sukua startiitille) iski, joten lapasia sitten.

Ohje/Pattern: Sata kansanomaista kuviokudinmallia (book), nro 5
Lanka/Yarn: Novita Wool, n. 60 g
Puikot/Needles: 2,5 mm

Ohjeen silmukkamäärillä, ohuilla puikoilla, joten sopivat noin 10 vuotiaalle. Kuten arvata saattoi, ei lapasten neulominen tälläkään kertaa onnistunut ihan kerralla, ensimmäinen lapanen piti purkaa ylhäältä peukaloon asti kun tuli peukun kohtaan liian vähän silmukoita.

Asia 2: Olen monta päivää katsellut lupiineja tien vierustoilla "sillä silmällä", joten kun naapuri soitti ja kysyi että kiinnostaisiko lupiinien keräily, olin heti valmis. Nyt on iso kassi lupiineja odottamassa keittelyä.

Asia 3: Ihmeiden aika ei ole ohi, meidän rodot kukkii...

Istutin rodoja pihalle kaksi vuotta sitten. Viime vuonna suojasin rodot talveksi, mutta silti kaikki silmut paleltuivat. Tänän vuonna olin laiska enkä suojannut yhtään ja tadaa, kukkia! Naapurin valkea rodo kukki jo aiemmin jolloin alkoi hieman ihmetyttää, mutta ehkä tää meidän on jotain myöhempää lajiketta.

keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2008

Diamond Scarf

Tästä langasta piti tulla dominosukat, mutta ei, väri oli liian levoton. Väri on edelleen hieman levoton, mutta jotenkin tähän malliin sopiikin tälläinen monivärinen lanka.

Tämä on huivi jossa todella huomaa miten pingotus tepsii. Tässä kuvassa huivi on vielä vaiheessa, mutta alla jo valmiina.

Ohje/Pattern: Fantasy Diamond Shawl by Sivia Harding
Lanka/Yarn: Schoeller+Stahl, Fortissima Socka mit bambou, 85 g
Puikot/Needles: 4 mm

Bambu pehmentää tätä lankaa todella hyvin. Lisäksi se antaa langalle ihan toisenlaisen kiillon kuin mitä on näissä sukissa.

Vielä lähikuvaa mallista.

Tämä ohje on jotenkin addiktoiva. Alussa se tuntui tuhottoman vaikealta, mutta loppua kohti homma paranee huomattavasti. Tämä oli toinen tällä mallilla tekemäni huivi, kolmaskin saattaa syntyä...

This yarn was going to be dominosocks, but no, color wasn't good. Because there is bambu in this yarn, it wanted to be a scarf. This pattern is causing me an addiction, this is my second scarf. There may be third...

sunnuntaina, kesäkuuta 22, 2008

Juhannussukat - Midsummer socks

Viime juhannuksena valmistunut neule oli hieman isompi ja sitä oli neulottu pidempään, mutta eipä sitä joka vuosi samanlaista.

Aloitin nämä sukat viime viikolla lentokentällä kun odotimme lentokoneen lähtöä Helsinki-Vantaalla. Neuloin enimmäkseen iltaisin hotellissa, mutta myös puistoissa tai museoissa kävellessä. Ensimmäinen sukka valmistui melkein kokonaan reissun aikana. Olin melko varma että paluumatkalla puikot eivät mukaani koneeseen pääse, mutta toisin kävi. Turvatarkastuksessa Heathrow:n lentokentällä ei puikoista sanottu mitään (kuten ei lähtiessäkään), joten pääsin neulomaan tulomatkallakin.

Parhaita puikkojani en koneeseen ottanut, koska en halunnut harmitella hyvien puikkojen perään (jos joku yli-innokas turvatarkastaja ne olisi vienyt). Tavalliset bambut olivat hyvät.

Toinen sukka syntyi juhannuksesta nautiskellessa parillakin eri mökillä. Omassa sängyssä on kiva nukkua reissun jälkeen, joten emme minnekään yöksi jääneet.

Ohje/Pattern: Weaving Lace Socks from Favorite Socks -book
Lanka/Yarn: Schoeller+Stahl, Fortissima Socka, 70 g

Puikot/Needles: 2,5 mm


Minun jalkaani tämä lanka ei ole yhtään karhea, toki lanka ei ole yhtä pehmeää kun vaikka noissa tuliaislankani. Väri on tässä just hyvä.

lauantaina, kesäkuuta 21, 2008

Lontoossa - Visiting London

Lontoon matkaa suunniteltiin pitkään ja hartaasti. Suunnitelmien toteuttaminen sai aina uusien käänteiden myötä jäädä odottamaan, mutta vihdoin toukokuun puolessa välissä päästiin asiassa eteenpäin ja varattiin lennot Finnairilta sekä huone Mitre House Hotel -hotellista. Hotelli osoittautui hyväksi tapaukseksi koska kaikki kriteerit saivat arvosanan hyvä. Minun kriteereinä oli hinta, sijainti, huoneen rauhallisuus sekä aamiainen.

Koska olin reissussa lasten kanssa, vietimme useamman hetken lapsille mieluisissa kohteissa. Natural History Museum sai meiltä parhaat pisteet. Olimme siellä kolmena päivänä noin neljä tuntia per päivä ja vielä olisi voinut olla lisää. Niin monenlaista katsottavaa oli. Maanjäristyshuone ja T-rex ehkä olivat parhaimmat jutut. Viereisen Science Museumin IMAX-esitys osoittautui vähän liian hurjaksi nuorimmaiselleni (joka kaikessa muussa on aina se hurjempi), mutta ilman laseja se meni sitten kuitenkin.

Akvaario-käynnin yhteyteen sain ujutettua lankakaupassa käynnin, ne kun olivat hyvin lähekkäin, eikä olisi ollut järkevää tulla seuraavana päivänä uudelleen.

I Knit tuli siis nähtyä. Kaupassa on ihania lankoja, mm. Manos del Uruguay, Artesano Alpaca ja Habu. Lisäksi addin ja brittanyn puikkoja ja kirjoja useampi hyllyllinen.

Pitihän sieltä jotain tietysti ostaa, mukaani tarttui Cherry Tree Hills lankaa värinä Indian Summer ja Brittanyn puikot.


KIP-päivän neulontaosuus oli vierailu StashYarns kauppaan East Putney:ssä. Kauppa oli hieman pienempi kuin I Knit, mutta valikoimaa nimenomaan luksuslangoissa oli enemmän. Koigu ja FleeceArtist olivat minun syyni ko. kaupassa vierailemiseen. Kaupassa oli myös kirjoja, mutta niitä oli huomattavasti vähemmän kuin I Knit:ssä. Kaupassa esitellään joka kuukausi jokin englantilainen lankalaatu, nyt käydessäni esittelyssä oli Fyberspates, joten siellä oli erilaisia heidän lankojaan. He järjestävät myös neulekursseja ja näistä kuukauden langoista on myös oma esittelyiltama jossa pääsee kokeilemaan lankoja.

Täältä mukaani tarttui Koigua ja Noron Silk Garden Lightia ihanan pirteässä sävyssä. Tässä lähikuvaa Koigun upeasta väristä.


Muun shoppailun (Hamleys, Harrodsin leluosasto, Marks & Spencer, Primark (tosi halpoja vaatteita yms verrattuna muuten Oxford Streetin hintoihin)) hämäämänä päädyimme myös John Lewis-tavarataloon jonka viidennessä kerroksessa oli todella hyvä lankaosasto (se sijaitsi muuten todella hyvin leluosaston vieressä, onkohan joku käsityöintoinen päässyt suunnittelemaan tuota sijoittelua...?). Täältä löytyy kokonainen seinällinen Rowania ja lisäksi useampi hylly muita lankoja mm. Debbie Bliss, Miski Yarns, Patons, Noro. Joten jos Rowania nimenomaan haikailee, niin tänne kannattaa mennä.

Minä ostin pipolangat pojalleni.

Reissu oli oikein onnistunut, mutta ehkä kohta olisi aika mennä jo muualle, minun vähät matkani ovat keskittyneet Lontooseen jo ehkä liiaksikin.

-----

Iloista juhannusta kaikille, me vietimme eilisen illan mökillä jossa sää suosi ja vesi oli lämmintä (ainakin lasten mielestä, he kun lotrasivat järvessä koko illan).

tiistaina, kesäkuuta 10, 2008

Mitered Mitts eli erikoisemmat lapaset

Ihanan värinen ja tuntuinen lanka muuttui kättä hiveleviksi lapasiksi.

Ohje/Pattern: Mitered Mittens by EZ from Knitters Almanac
Lanka/Yarn: Lorna Laces Shepherds Sock, 1 kerä

Puikot/Needles: 2,5 mm


Muokkasin ohjetta paljon. Aloitin erilailla, lisäsin silmukoita (aloitin 60:llä) koska lankani oli ohuempaa, jätin osan kuvion kavennuksista tekemättä että lapanen levenisi ja sopisi paremmin käteen, tein peukalokiilan ja kavensin yläosassa ihan omalla tyylillä.

Tähän liittyen löysin peukalokiilaan ohjeenkin, mutta en kuitenkaan tehnyt omaani ihan samalla lailla.

Mutta lopputulos on hyvä ja se oli tarkoituskin. Näyttää ehkä hassulle, mutta mitä siitä.

I modified this pattern a lot, I started differently, added stitches (started with 60 sts) because my yarn was so much lighter, left out some decreases to get a wider mitten, made thumb gusset and made upper decreases in my own style.

I found a pattern for thumb gusset, but I changed that too.
In the end, mitten fits nicely and looks funny, but who cares. I don't.

tiistaina, kesäkuuta 03, 2008

Ompelua

Ennen töiden aloitusta kaivoin ompelukoneen esille ja ompelin. Sitten tuli jotain muuta ja hommat jäivät kesken. Kankaat ja kone olivat levällään työhuoneessani siis melkein pari kuukautta ennen kuin vihdoin sain aikaiseksi tehdä ne pari juttua mitkä vielä oli ajatuksissa. Se kolmas odottaa edelleen.

Käsityöpussukoita syntyi lisää. Fufoiluun olisi aiheellista liittyä kun näitä pussukoita on vaikka kuinka ja silti niitä ei ole tarpeeksi kun ovat kaikki käytössä. En taida kuitenkaan liittyä mukaan, sillä mitään pakkopullaa ei käsityöt mulle saa olla.


Vaaleanpunainen pussukka sai kylkeensä kirjaillun lapun kun innostuin kokeilemaan onnistuisiko minulta moinen. Kirjailujutut ovat ihania, mutta useinmiten kovin suuritöisiä, joten jäisi varmaan kesken minulta sellainen. Alla kuva pussukan toisesta puolesta.

Tämä vaaleanpunainen kangas oli todella ohutta, joten laitoin siihen vuoren. Muuten se olisi ollut mahdoton käyttää.

lauantaina, toukokuuta 31, 2008

Virkaten

**EDIT 1.6. klo 17.40 kirjan nimi oli väärin

Kirjastossa uutuushyllystä silmiini osui uusi virkkauskirja. Kannen kuvasta tuli ekana mieleen että tässä on kyllä jotain virkkaushistoriaa, mutta eipä sentään, hyviä ohjeita kirjasta löytyi. Helpoimmasta päästä on tämä pannunalunen. Ohjetta tähän nyt ei pahemmin tarvinnut, paitsi rinkulan aloitukseen.

Ohje: Virkattua-kirjan pannunalunen
Lanka: joku puuvillalanka

Koukku: 2,5 mm


Virkkaus tehdään pullonkorkin päälle, joten piti tietenkin käydä ostamassa kaupasta korillinen kaljaa... No ei sentään. Varastostamme löytyi pari pussillista käyttämättömiä kruunukorkkeja (joita voisi siis käyttää kun tekee itse kaljaa), joten piti ostaa yksi pullo kaljaa että oli se pullo johon korkit laittaa ja sitten heti irrottaa. Käyttämättömissä korkeissa kun on reunat ulospäin ja ne ei sellaisenaan tähän malliin sopineet.

Näitä on tulossa lisääkin sillä nappeja on jo kolmisenkymmentä yhdistelyä odottamassa.

Meidän perheemme jätti eilen päiväkotielämän taakseen kun nuorimmaisemme oli viimeistä päivää päikkärissä. Ihmeellistä. Nyt on kesä edessä ja sitten ryhdytään totuttelemaan kahden koululaisen kanssa erilaiseen arkeen.

torstaina, toukokuuta 29, 2008

Hello Kitty - kassi (bag)

Hello kitty kuumetta on ollut meillä havaittavissa jo pidemmän aikaa eikä loppua näy. Kun silmiin osui H&M:llä Hello Kitty silitysmerkkejä, ei niitä tietenkään kauppaan voinut jättää. Joskus aiemmin yritin moisia netistä etsiä mutta silloin ei löytynyt.

Yksi merkeistä pääsi tyttären pieneen kesäkassiin. Tänne mahtuu hyvin lompakko ja puhelin.

Ohje/Pattern: oma/own
Lanka/Yarn: Novita Malibu, hieman yli 1 kerä
Virkkuukoukku/Hook: 4 mm ja hihnassa 3,5 mm

Laukun läpän virkkasin pyörönä, ei onnistunut ihan niin hyvin kuin ajattelin, mutta kun tytär kelpuutti sen tuollaisena, niin enpä viitsinyt purkaakaan.

Hello Kitty things are a big thing for my daughter. I found some ironing stamps (?) and crocheted this little bag so one could be used here. I made that bag cover in round. It didn't came out as nice as I thought, but it's ok.

keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008

Salaista villaa / Secretwool

Blogilistan sijaan olen siirtynyt lukemaan blogeja Google Readerin kautta, kuten näköjään moni muukin. Tuo blogilistan muutos taisi tehdä aikapaljon hallaa palvelun kävijämäärälle. Näin it-hommia itsekin tekevänä tiedän kyllä molemmat puolet, mutta silti jaksaa hämmästyttää miten ihmeessä tuollainen raakile saatettiin päästää käyttöön. Voin suositella tätä Googlen palvelua, se on hyvin kätevä kunhan ensin vaan saa tilattua kaikki blogit. Kylläpä niitä muuten riittikin... Blogilistalta puuttunut lajittelukin onnistuu tuolla kun voi laittaa blogit eri hakemistoihin oman mielensä mukaan.

Tämän blogitilausoperaation aikana hairahduin Secretwoolin sivuille ja enhän mitenkään voinut jättää Lorna's Laces lankojen tarjousta käyttämättä.

Pari kerää Gold Hillia ja kerä Cedaria. Tuota vihreää on laatikossa hieman jäljellä edellisestä kerrasta, joten tulee sekin käytettyä. Langat tulivat parissa päivässä, joten olen erittäin tyytyväinen. Mitered Mittsit alkaa täällä ehkä muotoutua...

I've started to read blogs through Google Reader. There has been major problems with finnish blogilista. When moving blogs to a new place, I saw that Secretwool has Lorna's Laces yarns in discount. Couldn't help myself.... Gold Hill and Cedar came. I have some Cedar left, so now it has a mate again. Goldies will be Mitered Mitts, I think.

tiistaina, toukokuuta 27, 2008

Kesäpusero / Summersweater

Kevätauringon säteiden alkaessa lämmittää alkoi myös kesäisiä ajatuksia pyöriä mielessä. Näiden lopputuloksena syntyi tämä kesäinen neulepaita tyttärelleni.

Ohje: Suuri käsityölehti x/07 omin muutoksin
Lanka: Cheval Blanc bambulanka, 150 g
Puikot: 3 mm

Neuloin puseron pyörönä jolloin sai hieman laskea silmukoita uusiksi, mutta tosi hyvä tästä tuli ja nuo kädentietkin oli tosi hyvät. Eikä yhtään saumaa. Resoritkin neuloin kierretyillä silmukoilla jolloin nekin näyttävät kauniimmilta.

Kun vihdoin saa kivoja lähikuvia niin pitihän sitä yksi ottaa tästäkin



Tässä samainen paita neidin päällä

Kuva on kännykällä otettu kun parempaa ei sillä hetkellä ollut käsillä.

Tästä innostuneena puikoilla on nyt paitaan sopiva bolero.

Kun sopivaa mallia ei löytynyt, päätin kokeilla osaisinko suunnitella moisen itse. Katsotaan mitä tästä tulee.

On march when sun started shining again warmly, I started thinking about summer. That's when I started this sweater for my daughter. I changed the pattern because I wanted to knit this without any seams. I also changed the rib. It worked fine and sweater came out just great.

I wanted to make a bolero too, so when I couldn't find a pattern that I liked, I decided that I try to design a bolero myself. This is where I am now, lets see how it goes...

sunnuntaina, toukokuuta 25, 2008

Työskentelyä

Blogi on ollut ihan hiljaa. Kumma ettei ole itsekseen täällä mitään tapahtunut. No pitääpä ryhtyä toimeen.

Elämässä on ollut monenlaista, tosin myös kameran puuttuminen on pitänyt blogia hiljaisena koska ei ole kivaa blogata ilman kuvia. Nyt tämä puute on korjattu, uusi IXUS 950 on aloittanut palvelemisensa erittäin hyvin. Ihanaa, vihdoin kunnon lähikuvia!

Työt ovat alkaneet kivasti. Työtehtävät ovat erilaisia ja uutta saa opetella koko ajan. Enkä kyllä valita, mukavaa se vaan on. Monen kotona tehdyn työvuoden jälkeen on melko outoa mennä muualle töihin, mutta onhan se kivaa päivän aikana nähdä muitakin ihmisiä.

Arvonta ei mennyt oikein putkeen kun Villapallolle matkalla ollut paketti (tai pakettikortti) seilasi ties missä, mutta onneksi löytyi kuitenkin eikä kadonnut jonnekin postin syövereihin. Angorinan paketti pääsikin sitten perille ihan kädestä käteen ojennettuna.

lauantaina, huhtikuuta 26, 2008

Arvonta päättyi

Uuden työn löytymisen kunniaksi päätin arpoa myös toisen palkinnon. Lapset sanoivat numerot 6 ja 23 joten voittajat ovat tällä kertaa Villapallo ja Catariina.

Onnitteluni! Kiitos kaikille muillekin osallistuneille, kiva kuulla ketä kaikkia täällä käy. Tässäpä onkin minulla puuhaa kun käyn katsomassa teidän kaikkien blogeja, on nimittäin blogien lukeminen jäänyt viime aikoina tosi vähille. Taitaapa olla niin että uuden työn myötä tämä lukeminen ja oman blogin päivittäminen jäävät hieman sivuosaan.

perjantaina, huhtikuuta 25, 2008

Jiihaa!

Vapaaherrattaren elämä päättyykin yllättäen ensi kuun alussa, sain nimittäin TÖITÄ! Hyppäys uuteen erilaiseen tehtävään kyllä jännittää, mutta eiköhän sitä opi hommat kunhan vaan pääsee tekemään. Tämä työjuttu tuli huomattavasti nopeammin kuin olin ajatellutkaan.

Nyt onkin sitten enää puolitoista viikkoa aikaa tehdä pitkä pitkä lista asioita joita piti tehdä kun oli aikaa... Ehkä osa näistä jopa valmistuu ja loput, no, ehkä ne vaan jatkaa odottamista.

Kameran metsästys jatkuu...

Arvontaakin voi vielä osallistua niin pitkään kunnes ilmoitan että arvonta on nyt suoritettu.

tiistaina, huhtikuuta 22, 2008

Ei kuvia

No pöh, olisin mielelläni näyttänyt kuvan helmijutuista ja yhdestä virkkausjutusta, mutta kamera sanoi nyt kokonaan sopimuksen irti... Uusia olohuoneen verhojakin suunnittelen ja sitä kangastakin olisin voinut vilauttaa.

On tässä asiassa hyväkin puoli, nyt voi oikeasti lähteä uutta kameraa ostamaan. Olen tuota jo pitkään harkinnut, mutta kun entinen on toiminut ei ole mitään suunnatonta tarvetta ollut.

Osallistukaahan arvontaan.

maanantaina, huhtikuuta 21, 2008

100.000 vierailijaa

Blogia olen pitänyt kolme ja puoli vuotta. Tähän aikaan on mahtunut monenlaista käsityötä, neuloen, virkaten, pistellen, huovuttaen ja maalaten. Elämässä on samaan aikaan ollut myös isompia ja pienempiä mullistuksia ja kaiken moista muuta.

Blogiin kirjoittaminen on viime aikoina ollut vähän sivuvaihteella kun elämää on pitänyt pohtia muutenkin vähän erilailla. Blogi on välillä aiheuttanut myös suorituspaineita, kun on tuntunut ettei osaa kirjoittaa asioista niin kuin haluaisi, eikä aina ehdi blogata (omasta mielestä) "oikeaan aikaan" ja tietenkin harmittaa kun kuvista ei tuolla meidän laatikolla tule niin hyviä kuin haluaisi. Toisaalta onneksi on tuota muutakin elämää kuin netti.

Tämän kuluneen ajan kunniaksi ja koska laskuri pyöräytti 100.000 vierailijan lukeman, järjestän arvonnan. Jokainen tähän postaukseen kommentin jättävä on arvonnassa mukana. Muista jättää meiliosoite (tai blogisi osoite josta moinen löytyy). Palkinnosta ei ole vielä tietoa. Osallistumisaika loppuu 25.4. johonkin aikaan. Jos on joku erityinen juttu jäänyt mun blogista mieleen, niin kerro vaan, olisi kiva kuulla.

Krookukset ovat alkaneet pilkistää meidän kukkapenkistä, joten iloista kevään odotusta vaan teille kaikille!

lauantaina, huhtikuuta 19, 2008

Ompelupäivät / Sewingdays

Näin vapaaherrattarena olen saanut viettää jouteliaita päiviä, joihin ei netti mitenkään välttämättä kuulu. Ajatuksissa on kuitenkin pyörinyt monia erilaisia käsitöitä. Vaikka aikaa on ollut, ei silti ole saanut kaikkia juttuja tehtyä. Nyt, käytyäni työhaastattelussa, jonka jälkeen tuntui siltä että tästä voisi töitä tullakin, innostuin kaivamaan ompelukoneen esille ja penkomaan kaapista kankaat sekä ne monet housut ja muut jotka ovat ompelua odottaneet. Jotkut jopa viime kesästä asti. Koska jos kohta ei aikaa enää olekaan kuluneeseen malliin niin nyt pitää tehdä nämä jutut edes pois mielestä.


Joskus viime vuonna blogeissa esiteltiin neulatyynyjä, taisin silloin bongata tällaisen donitsin muotoisen neulatyynyn jostain.


Lisäksi muutama pussukka erilaisiin tarkoituksiin ja kassi.


Tähän pyykkipoikapussiin tuli idea Tellulta. Uuden tekemistä olen pitkään pohtinut, entisestä kun ei ollut helppo saada pyykkipoikia kun siinä ei ollut tuollaista kunnollista suuaukkoa. Enpä ollut pitkään aikaan mitään kantannutkaan, mutta hyvin silti onnistui. Tuli joskus tehtailua ruokalappuja joihin saikin ommella kanttinauhaa kymmeniä metrejä.

sunnuntaina, huhtikuuta 13, 2008

Kehruu / Spinning

Lauantaina osallistuin Joensuun käsityöterapeuteille järjestetylle kehruu-kurssille Joensuun Taitokeskuksessa. Tätä on pitänyt tehdä jo pitkään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kehruuta opeteltiin värttinällä kun ei meillä kellään rukkia ole. Oikein hauskaa oli ja lankaakin syntyi. Caterinalta löytyy kuvia kehräystouhusta. Kiitos seurasta kaikille!

Vasemmanpuolimmaiset nöttöset ovat kurssilla aikaan saatuja, loput sitten kotona tehtyjä. Toinen vasemmalta on merinovillaa, muut ovat lampaan villaa. Värttinällä nyt oleva pätkä on parasta mitä olen tehnyt, siinä lanka on enimmäkseen suht samanpaksuista, eli joukossa ei enää ole kovin montaa paksua kohtaa. Nämä langat ovat hieman paksumpia kuin seiskaveikka. Kaikki langat olen kerrannut samalta kerältä. Eilen illalla tuli siis kehrättyä useampi tunti ja käytettyä lapsityövoimaa hyödyksi kun heitä tietenkin heti kiinnosti tämä homma.

Nöttösissä on lankaa nyt noin 35 g, joten vielä pitäisi aika paljon tehdä että saisi edes pipon näistä aikaiseksi. Villaa kyllä löytyy tuolta laatikosta, joten aineksia lankaan kyllä on. Harmaan ja oranssin villan kehrääminen on kyllä aivan erilaista sillä harmaan kuidut ovat huomattavasti pidemmät ja siten siitä on helpompi tehdä ohutta lankaa. Se on yllättänyt miten vähän villakuituja tarvitaan ohuen langan aikaansaamiseksi, tosin on tuo lanka katkennutkin kun on mennyt liian ohueksi (sellaiseksi ompelulangan paksuiseksi). Nyt tekisi mieli testata silkkiä ja alpakkaa ja ....

Taidanpa siis poistua kehräämään.

perjantaina, huhtikuuta 11, 2008

Helmeilyä / Beading

Sain tilauksen tehdä muutamia enkeli-kännykoruja. Ainekset koruihin olivat vähän vähissä, joten keskiviikkona tehty tilaus osoittautui todella hyväksi, tilatut jutut löytyivät jo tänään postilaatikosta. Sayila ja Villihelmi palvelivat nopeasti.

Parilla enkelillä on hauska kaksivärinen mekko.

Useampi näistä on jo menossa uuteen kotiin, mutta jos haluat itsellesi tällaisen, voit meilata minulle. Meiliosoite on tuossa oikealla.

perjantaina, huhtikuuta 04, 2008

Sammal / Moss

Tyttäreni pitkät hiukset ovat nykyisin aina letillä. Tämä taas vaikuttaa siten että pipot eivät kestä päässä. Oli siis ehdoton tarve tehdä pipo jota voi käyttää hyvin letin kanssa.

Ohje/Pattern: oma / my own
Lanka/Yarn: Gjestal Maija
Puikot/Needles: 3 mm


Pipo sai nimekseen Sammal. Mallineuleita tähän on etsitty japanilaisesta kirjasta ja sovellettu niitä sopivasti. Reunusta piti pohtia pitkään kun mikään ei tuntunut sopivan hyvin, mutta tämä versio on mielestäni ihan onnistunut. Pipo on neulottu ylhäältä alas.

Tähän nappiversioon idea tuli jossain blogissa näkemästäni piposta.


Ehkä pitää tehdä vielä toinenkin, jostain pehmeämmästä langasta.

Reunusta neuloessa piti muutama hetki pohtia miten nurjalla puolella saa neulottua nurjan silmukan niin että se näyttää oikealla puolella kiertäen neulotulta oikealta silmukalta. Ratkaisu ei ollutkaan vaikea, silmukka on käännettävä ennen neulomista.

My daughter has a braid in her hair almost everyday. Hats don't fit very well with that so I had to make a hat that would fit.

This hat is Moss. Patterns are ideas from a japanese knitting book. I spent a lot of time thinking about that border and how to separate it from the upper part. I think this turned out ok.

This button idea came from a hat that I saw in someones blog. I may have to make another one...

torstaina, huhtikuuta 03, 2008

Töppöset / Socks

Tämä oli päivän neule

Ohje/Pattern: oma, joskin toteutus taitaa olla hyvin lähellä Helmiksen sniikkereitä / my own Lanka/Yarn: Novita 7 veljestä
Puikot/Needles: 3 mm


Tein kärkeen lappualoituksen jota sitäkin on pitänyt kokeilla jo useampi vuosi... Raidat sain täsmäämään kun vaihdoin raitojen alkukohtaa silloin kun ryhdyin neulomaan tasona. Kantapäähän vähän pyöristystä. Oikein kivat ja nopeat töppöset.

keskiviikkona, huhtikuuta 02, 2008

Ideavyöry / Ideas

On se jännää miten aika kulkee vauhdilla. Kun ei töitä tee, niin luulisi että ehtisi koneella istua ja bloggailla, mutta eipä tuota ehdi. Tietokoneet on saaneet olla välillä montakin päivää kiinni. Käsitöitä on saanut tehdä myös keittiössä kun nuorimmaiseni otti ja täytti jo 7 vuotta. Rakettikakku (johon idean sain Tellulta) oli kivan näköinen, mutta kuten arvata saattoi, ei sitä kukaan pienistä (tai siis jo isoista) vieraista syönyt.

Lumimyräkän jälkeen on kevät koittanut, piha aivan lainehtii vedestä ja lumikasat hupenevat vauhdilla. Samoin meinaa käydä suosituimpien puikkojen suhteen, sillä uusia aloitettuja neuleita on monta. Ideoita pulppuaa niin että näistä puikoilla olevista useampi on ihan omaa designia.

Tässä yksi idea jalostettuna käyttöönsä. Löysin joulun aikaan upeita pitsikuvioisia kukkaruukkuja joita ei kauppaan voinut mitenkään jättää. Toinen pääsi ihailtavaksi tähän tietokoneen viereen tilpehööripurkiksi ja toinen sai kunnian ryhtyä puikkovahdiksi.

Onneksi on tämä sillä puikkomittarini on kadonnut jonnekin. Muistan sen nähneeni ennen hiihtolomaa, mutta sen jälkeen ei ole havaintoa. Nyt onkin pitänyt tyytyä arvailu tai vertailu systeemiin.

Puikkoteline on tehty vanerista johon on tehty puikoille reijät. Pohjalla villaa estämässä puikkoja kaatumasta ja kilisemästä.

Tytär kaipasi uutta pipoa kun Kiritys ei ihan vielä lämmitä tarpeeksi. Tällainen siitä sitten tuli.

Ohje/Pattern: my own
Lanka/Yarn: Vuorelma Veto

Puikot/Needles: 3 mm


En ole tyytyväinen pipon reunaan, tähän olisi sopinut joustimen tilalle joku toisen tyyppinen reuna, mutta alussa ei ollut tietoa mallineuleesta. Useampaakin tähän sovittelin, mutta ne eivät tähän sopineet ollenkaan. Kavennukset on ihan peruskamaa, en viitsinyt ryhtyä kuviota niihin sovittamaan. Pitää varmaan tehdä toinen versio.

Iloista huhtikuun alkua kaikille, toivottavasti ette joutuneet eilen kovasti aprillipilojen kohteeksi. Radio Rockin kaljahuijaus oli aika hyvä...

Time goes by very fast, even thought I am not working. I thought that I would have time to blog, but no, computers have been shut for days. Handwork has been done in the kitchen since my youngest is now 7 years old. Cake was a rocket.

After snowstorm spring has come, yard is full of water and snowpiles are going down fast. That is what is happening to my needles too, since I have started many new knitting projects. Many of these is my own design.

This needleholder is one of my ideas. Flowerpot and some plywood.

This hat is for my daughter. I am not really pleased for that hem, but this will do. Next time I know better. I tried many patterns for this hat, but others were no good.