lauantaina, heinäkuuta 05, 2008

Kasvivärjäystä

Minä en ole koskaan värjännyt lankaa kasviväreillä. Olen kyllä halunnut, mutta aina homma on alkanut tuntua jotenkin tosi vaikealta ja olen luopunut haaveesta. Nyt päätin että kyllä tähän on kyettävä ja että ei tämä voi olla niin vaikeaa eikä tässä tarvitse olla kemisti (ihan oikeasti, mulla alkaa kiehua joka kerta kun näen Erik Sundström:in kirjan Värjäämme yrteillä, sienillä ja jäkälillä, siinä on vielä kemia-kuviakin). Kansantajuisempaa juttua kiitos.

Opiskelin asian näiltä sivuilta ja tietenkin kuuntelin Tiina V:n selityksiä
- Luonnosta luonnollisesti
- Villan kasvivärjäystä

Tässä tuloksia

Vasemmalla Novita Nalle, 60g, lupiini + 5 g kuparivihtrilli, väri sammalenvihreä
Keskellä teetee Kamena, 200g, esipuretettu alunalla, lupiinin jälkiväri + 10 g kuparivihtrilliä, väri haalean vaaleanvihreä jossa vähän tummempia kohtia (ehkä kuparivihtrillistä???)
Oikealla teetee Kamena, 200g, esipuretettu alunalla, lupiini, väri turkoosiin vivahtava vihreä, kuvassa vähän sinisempi kuin oikeasti
Kaikki langat olivat alunperin valkeita.

Värjäyksen lomassa piti olla muutakin tekemistä, joten neulomisen, television katselun ja muun yleisen hyörimisen lisäksi värjäsin koolaidilla lankaa. Kattilassa tällä kertaa.

Lankana keltainen merinovillainen Novitan Wool, värinä Tropical Punch. Väri ei levittynyt tasaisesti, joten värjään varmasti nämä vielä uudelleen.

Kasvivärjäys oli minun makuuni hieman liian hidasta ja se ettei tiedä minkä väristä lankaa tulee, ei sekään tunnu ihan hyvältä koska en haluaisi turhaan lankaa ostaa. Mutta toki tätä on vielä tehtävä ainakin kerta, sillä krappijuurta löytyi apteekista noiden muiden aineiden ostamisen yhteydessä. Ehkäpä voisi vielä kokeilla uutta tapaa, nimittäin kylmävärjäystä.

Silmään osui myös juttu reaktiivivärien käyttämisestä villan värjäykseen.

Kankaalle tehtävä aurinkovärjäyskin (pdf) on kiinnostanut tyttären tekemän kankaan myötä, joten sitäkin voisi testata.

3 kommenttia:

  1. Kauniita värejä olet saanut aikaiseksi! Minä värjäsin viime kesänä into piukeana kasviväreillä, nykyään olen hurahtanut reaktiiviväreihin. Tosin kevään ensimmäisistä lupiineista tuleva vihreä on niin ihana, että pari vyyhtiä värjäsin sillä sukkalankoja.

    VastaaPoista
  2. Lankojen värit ovat kauniit minunkin mielestäni!

    VastaaPoista
  3. Kyselit niitä lestejä. Valitettavasti niitä ei raaski antaa, vaikka useampi pari onkin. Kokoelma jäi keskimmäiselle veljelle, me muut otimme vain yhdet muistoksi.

    Olet näemmä päässyt kasvivärjäyksen makuun. Kauniita värejä olet saanutkin aikaan. Vaatii aikaa ja sopivan värjäyspaikan.

    VastaaPoista