tiistaina, kesäkuuta 07, 2005

Reissupuuhaa

Reissussa ollessa vierottuu ainakin sopivasti netistä, sinänsä hyvä eipä häviä neulomisaika nettailuun. Tytölle tuleva neuletoppi on hyvässä tahdissa valmistumassa, toinen kappale on jo valmis ja toinen on kohta kainaloissa menossa. Pitää kyllä vielä vähän mittailla, luulen että lopettelin olat liian aikaisin. Ohjeen mukaan kyllä ihan oikein, mutta minäpä olenkin hieman soveltanut. Neulemalli on kyllä mukava, tosi helppoa tehdä ja jälki on kivaa. Näyttää kuulema vaikealta, no hyvähän se on että muut noin ajattelee ;-)

Lauantaina käytiin lasten kanssa tsekkaamassa Camppi, vaikutti hyvältä paikalta. Lapset ihastui muurahaiskekoon (siihen keltaiseen metron liukuportaiden "kattoon"). Minä olin tyytyväinen kun löysin Lesley Stanfieldin Kauneimmat neulemallit kirjan puoleen hintaan Suomalaisesta. Kirjassa oli joitain pitsineulemalleja joita voisi käyttää suunnittelemiini pitsisukkiin ja liiviin.

Samalla reissulla käytiin myös Novitan myymälässä (ei hyviä tarjouksia vaikka piti olla muuttomyynti), Hobboksissa (ei mitään tosi kivaa sielläkään) ja Akateemisessa. Eilen piti käydä sitten uudelleen Akateemisessa kun mieltä jäi kovasti vaivaamaan Corinne Lacroixin Motifs au Point de Croix ristipistokirja. Yli neljäsataa mallia, tosi upeita. Harkitsin hetken tilaavani tämän amazonilta (kun olisi ollut vähän halvempi), mutta päättelin että en viitsi ryhtyä opiskelemaan ranskaa tilausehtojen selvittämiseksi tai vaivata ranskankieltä osaavia tuttaviani (olisihan ne lähetyskulutkin jotain olleet ja sainpa kirjan heti). Tyhmää muuten että amazonin kirjakaupat ovat kieliriippuvaisia... Ristipistoissa ei ole kirjan kielellä mitään väliä.

Lankakauppoihin en ole ollenkaan eksynyt, kummaa, jospa sitä vihdoin alkaisi ymmärtää että voisi tehdä niitä projekteja ensin joita on jo pitkään suunnitellut ja langat niihin hankkinut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti