Huoh, kiirettä pitää työrintamalla. Onneksi edes iltaisin ehtii hetken istahtaa neuleen kanssa sohvan nurkkaan (ulkona on liian kylmä että siellä viitsisi neuloa). Cascading Hearts - shaali on koko viikon ollut suosiossa.
Olen menossa koko huivin levyisen kuvioreunan toisen kuvion puolivälissä (kuvioita on kolme). Enää noin 40 kerrosta jäljellä, joten siitähän se valmistuu. Tosin yhden kerroksen neulomiseen menee aika kauan, joten voi olla että tunti per kerros tuohon ei ole suurta liiottelua...
Vauvatauluihin sain kehykset hommattua, vähän kävi epäilyttämään kun aloitin kehysten metsästyksen Kotikartanosta jossa herrat eivät kovin työintoisia olleet kun kehykset olisi voinut saada vasta elokuussa. Onneksi PauMerista löytyi sopivat, eivätkä nuo nyt ihan kauhean kalliita olleet paspiksineen.
Tässä toinen tauluista joka lähti kastelahjaksi. Kyllä kehykset taulun tekee, niin se on. Eikö tuo kehdon pitsiverho olekin upea?
Huomenna taas Helsinkiin, pitääpä ryhtyä kehittelemään sopivaa juttua täksi kerraksi mukaan. Uskaltaisikohan viedä bambuisia neulepuikkoja koneeseen?
keskiviikkona, kesäkuuta 29, 2005
sunnuntai, kesäkuuta 26, 2005
Jälkeen juhannuksen...
Ilma vaikutti lupaavalta joka aamu, mutta siitä se sitten alkoi huononemaan vähitellen. No, mutta sain mä silti poltettua ihoa, uitua ja neulottua, joten ei kovin huonosti mennyt kuitenkaan.
Tuo valkean pitsitekeleen neulominen nyykähti langan loppumiseen, mutta onneksi mukana reissussa oli myös varreton sukka ja Branching Out-huivi joilla sitten jatkoin. Branching Out on aika kummallinen tapaus, sitä kun aloittelin toukokuussa, niin muistan valitelleeni että neulominen ei suju ilman ohjetta. Nyt kun se taas tuli kaivettua esille, ohjeella ei tehnyt mitään. Kai sitä on pitänyt marinoida pääkopassa muutamia viikkoja että se menisi tarpeeksi selvästi jakeluun... Mitä, mullako paljon ajateltavaa? Ei kai...
Välillä kyllä ihan oikeasti pohdin että suoritanko mä liikaa (sen verran itseäni jo tunnen että olen huomannut että mulla on tähän taipumusta ja yritän tietoisesti välttää sellaisia asioita jotka voitaisi tähän kastiin elämässäni laskea) vai onko mulla oikeasti jotain masennuksen tai burn-outin oireita?
Pitsineuleen ihanuus sai myös kaivamaan esille Cascading Hearts shaalin joka on kuukauden verran odotellut tuolla että innostuisin sen koko huivin mittaisesta kuvioneuleesta. No, nyt innoistuin taas ja kivaa sitä on tehdä. Tämä ei ole kyllä ollenkaan koskaan ollut unohduksissa, koko ajan vaan ei voi tehdä samaa työtä.

torstaina, kesäkuuta 23, 2005
Hyvää juhannusta!
Olen viime päivät väkertänyt tällaista:
Lanka ohuen ohutta, mutta malli on vaan jotenkin niin viehättävä että tekee mieli sitä tehdä. Olen minä tehnyt myös paria ristipistovauvataulua loppuun (näille keväällä syntyneille vauvoille), laitan tauluista kuvat sitten kehystettyinä. Taulut tein tässä jo aiemmin, nyt sitten vaan laitan enää nimiä jne.
Ja sitten ihan muuta... Kyllä tuo kaukolainaaminen on kätevää. Suomalaisista kirjastoistalöytyy paljon neule- ja käsityöaiheisia kirjoja. Ei siis ollenkaan tarvitse rajoittua lähikirjaston antiin. Itse sain juuri tällä viikolla kaukolainaan kolme Nancy Bushin kirjaa Knitting on the Road, Folk Socks ja Folk Knitting in Estonia. Kaikkia näitä kirjoja olen haaveillut hankkivani, hyvä ettei tullut ostettua, enemmistö malleista ei ole ollenkaan minun mieleeni, eipä menneet rahat turhaan. On niissä kuitenkin jotain mielenkiintoisia malleja, joten kyllä ne lukemisen arvoisia ovat.
Tässä muutamia käsityökirjoja joita olen viime aikoina lueskellut ja todennut itseäni miellyttäviksi (niissä on joitain malleja joita haluan toteuttaa tai muuten vaan mielenkiintoisia):
- Socks, socks, socks
- Mary Oljen kauneimmat pitsit
- Koristeelliset ristipistot - Maria Diaz
- Have you any wool - Jan Messent
- Cross Stitchers Big Book of Alfabets and Borders
- The Family Collection - Debbie Bliss
- Cross Stitch and Sampler Book
- Kaunista kirjomalla - Mary Norden
- Traditional Lace Knitting - Furze Hewitt
- Neulojan käsikirja - Lesley Stanfield
- Pykäpistoista linnunsilmiin - Lucinda Ganderton
sunnuntai, kesäkuuta 19, 2005
Höh
Olisihan se pitänyt arvata että kaikissa englanninkielisissä ohjeissa ei tarkoiteta samaa asiaa samoilla lyhenteillä. Hemmetti!
Eilen yhtä työtä aloittelin ja tein sitä useampia kymmeniä kerroksia ennenkuin tajusin ihmetellä ettei se näytä oikein pitsineuleelta kun reijät puuttuu... Kirjan ohjeessa m1 tarkoittikin langankiertoa eikä edellisen kerroksen langasta nostettavaa silmukkaa. Joten purin sitten koko homman ja aloitin alusta. Kumma miten sitä välillä kestää oikein hyvin purkamisen ja toisinaan se vie idean koko hommasta kokonaan.

lauantaina, kesäkuuta 18, 2005
Näpertelyä
Jokin aika sitten ostin tyttärelleni lippiksen, ihan tavallisen, joka sai hänet toivomaan että sitä vähän koristeltaisiin. Eilen sitten kävin tyhjentämässä kirjaston käsityöhyllyjä (aivan mahtavia kirjoja sieltä löytyikin) ja kun mukana oli myös kirja Pykäpistoista Linnunsilmiin innostuin lippiksen koristelusta. Ja tälläinen siitä sitten tuli... Takana on tulppaanikuvioita ja sydän nappi.
Eilinen meni muuten vähän kehnosti, pää oli ihan pyörällä kaikista ideoista eikä oikein mikään kuitenkaan innostanut tai jos innosti niin ei voinut aloittaa kun ei ole lankaa... Eihän tietenkään mikään varastoissa oleva käy. Vikansa siis siinäkin ettei mulla ole paljoa samaa lankaa. Sain kuitenkin jotain ohjeita laitettua mappiin jotta ne joskus löytyisivätkin kun inspiraatio tulee.
Mutta en minä olekaan ainoa joka täällä puuhailee...
Tässä vielä kuva tuosta lentokoneessa valmistuneesta piposta

perjantaina, kesäkuuta 17, 2005
Entisiä hommia
Täällä on väännetty keskeneräisiä töitä, nuken makuupussi on päässyt jo huppuun asti, toinen pikkusukka regiasta on valmis ja Butterfly-puseron hihoja on tullut neulottua joitain senttejä. Kyllä sitä välillä saa nuo puikot sekaisin, mutta ei niin usein että se haittaisi.
Keskiviikkona pyörähdin taas Helsingissä ja otin lentokoneeseen virkkuutyön, hatun kuinka ollakaan. Hieno rokkihattu tuli, oikein sopiva TikTakin konserttiin pikkutytölle ;-) Kyselin turvamiehiltä saako neulepuikkoja nykyisin lennolle ottaa ja sanoivat ettei saa. Neulonta-listalla tästä myös keskusteltiin ja joku oli sitä mieltä että bambuiset saisi viedä. Miksiköhän, ovathan nekin yhtä terävät kuin metalliset, mutta ehkä tämä onnistuu siksi että ne eivät näy läpivalaisussa kuten metalliset, käsittääkseni.
Monenlaista ajatusta pyörii päässä, en vaan vielä tiedä mitä niistä haluaisin oikeasti lähteä toteuttamaan. Vilmiinan villapuodin valikoimalle olisi käyttöä... Upeita lankoja.
Onneksi on perjantai!

maanantaina, kesäkuuta 13, 2005
Kuinka neuloa hihaa kahdella puikolla
Ihanitsen neulontapalstalla ihmelteltiin miten tälläistä voisi oikein tehdä, joten päätin ottaa muutaman kuvan ja selittää hieman. Yhdet sukat olen aiemmin tällä tyylillä tehnyt ja nyt on siis menossa paidan hihat.
Tähän tarvitaan siis kaksi pyöröpuikkoa ja kaksi kerää lankaa (tai yksi kerä jota käytetään sekä sisältä että ulkoa, mutta tämän vika on se että lanka on usein sotkussa kun kerä pyörii, voi siihen toki virityksiä tehdä).
Kuten kuvasta näkyy, tässä on tulossa kaksi hihaa siten että niiden molempien levennettävä reuna on oikealla. Perusidea on se että koskaan ei samaan aikaan vaihdeta sekä puikkoa että lankaa, vaan aina vaan toista. Hihan tai sukan voi aloittaa ihan tavallisilla puikoilla ja parin kerroksen jälkeen työn voi siirtää näille puikoille jos aloittaminen tällä tyylillä tuntuu hankalalta.
Kuvassa etupuolella eli neuloessasi sinuun itseesi päin olevia osia neulotaan aina samalla puikolla.
Kun hihan yksi puolisko on saatu valmiiksi, vaihdetaan lankaa ja jatketaan samoilla puikoilla.
Aloitus pitää muistaa pitää tiukkana ettei ensimmäinen silmukka jää liian löysäksi ja erottuisi sitten valmiista työstä.
Näin on yksi puoli neulottu, toinen puoli tehdään samoin. Ei siis kovin hankalaa, tämä vaan alussa tuntuu hyvin erikoiselta. Minä pyörittelin yhden yön päässäni näitä ohjeita ja keskellä yötä unessa se ymmärrys sitten tuli siitä miten tätä pitäisi soveltaa.

sunnuntai, kesäkuuta 12, 2005
Kaikki tämä vain yhdessä vuorokaudessa...
Päätin tehdä tyttärelleni kirjanmerkin kun hän oppi tuossa keväällä lukemaan ja nyt on ostettu jo ensimmäinen ihan oikea kirjakin (jossa siis on enimmäkseen tekstiä). Hän valitsi mallin minun joskus ikiaikoja sitten ostamista paketeista ja tämän verran se ehti edetä eilisaamuna riippukeinussa löhötessä.
Joensuulaisen käsityöliike Joen Langan omistaja oli innostunut neulepäivästä ja oli asettanut liikkeen ulkopuolelle lankoja ja puikkoja jotta kuka vaan ohikulkeva voi neulomista kokeilla
ja sielläpä mekin joensuulaiset neulojat sitten istuimme neulomassa.
(Tosin yksi meistä vaan huijaa, voitte itse päätellä kuka.)
Mieheni pyysi tulemaan kotiin, koska pitäisi lähteä retkelle ja kun minulla ei yleensä ole mitään syytä kieltäytyä a) koska pidän itsekin retkistä (varsinkin tuollaisina kauniina kesäpäivinä kuin eilen) ja b) se aina voittaa kodin siivoamisen (joka vieläkin odottaa tekijäänsä),
niin lähdimme sitten Kolille ihailemaan maisemia. Illalla päädyimme vielä anopin mökille saunomaan ja uimaan. Vesi oli jo paljon lämpimämpää.
Reissun aikana valmistui kesäpuseron toinenkin kappale ja tänä aamuna yhdistin kappaleet ja tein reunaan rapuvirkkauksen. Paidasta tuli oikein mukava.
Puseron kappaleiden valmistuttua aloitin täysin varrettomien sukkien neulomista punaruskean Regian jämistä.
Illalla vielä jumin telkkarin ääreen ja aloittelin pitsinvirkkausta kun kuvassa näkyvä ohje on minua kiusannut jo pidemmän aikaa ja päivällä löysin Joen Langasta tähän sopivaa virkkauslankaa.
Olihan tuo näpertämistä taas, en tiedä jaksaako tuota kovasti tehdä, mutta pitäähän sitä kokeilla. Tänään löysin sitten melkein samanlaisen ohjeen Mary Oljen Kauneimmat pitsit kirjasta, joten voi ollakin että teenkin tämän.

perjantaina, kesäkuuta 10, 2005
Kuvia
No niin, vihdoin kotona ja vihdoin aikaa istahtaa koneelle muutenkin kuin työn merkeissä. Tässäpä kuvia aikaansaannoksistani:
Woolista tehty turvavyön pehmuste. Sain inspiraation tähän MagKnitsin ohjeesta. Kokoa pitää säätää, tää on vähän liian löysä, muuten kyllä oikein pätevä.
Nalle Colorista valmistumassa olevan nuken makuupussin kuviota.
Tässä tekemäni vauvan tossut "tositoimissa". Koko taisi olla vaan jo vähän liiankin pieni.
Tässä kesäpaita Butterflystä, melko valmista kamaa.
Ja vielä kuva kotimatkalla valmistuneista kovaonnisista Regian sukista. Näitä on purettu ja neulottu uudelleen ja uudelleen ainakin vuoden verran. Nyt riitti. Lyhennetyin silmukoin tehty kantapää on melkein hyvä.
Huomenna on tarkoitus mennä keskustaan neuloskelemaan. Hirveästi tekisi mieli huovuttaa, mutta ei voi kun pitäisi oikeasti olla aikaa tehdä sitä. Mitä mä voisin ostaa aikaa?

tiistaina, kesäkuuta 07, 2005
Reissupuuhaa
Reissussa ollessa vierottuu ainakin sopivasti netistä, sinänsä hyvä eipä häviä neulomisaika nettailuun. Tytölle tuleva neuletoppi on hyvässä tahdissa valmistumassa, toinen kappale on jo valmis ja toinen on kohta kainaloissa menossa. Pitää kyllä vielä vähän mittailla, luulen että lopettelin olat liian aikaisin. Ohjeen mukaan kyllä ihan oikein, mutta minäpä olenkin hieman soveltanut. Neulemalli on kyllä mukava, tosi helppoa tehdä ja jälki on kivaa. Näyttää kuulema vaikealta, no hyvähän se on että muut noin ajattelee ;-)
Lauantaina käytiin lasten kanssa tsekkaamassa Camppi, vaikutti hyvältä paikalta. Lapset ihastui muurahaiskekoon (siihen keltaiseen metron liukuportaiden "kattoon"). Minä olin tyytyväinen kun löysin Lesley Stanfieldin Kauneimmat neulemallit kirjan puoleen hintaan Suomalaisesta. Kirjassa oli joitain pitsineulemalleja joita voisi käyttää suunnittelemiini pitsisukkiin ja liiviin.
Samalla reissulla käytiin myös Novitan myymälässä (ei hyviä tarjouksia vaikka piti olla muuttomyynti), Hobboksissa (ei mitään tosi kivaa sielläkään) ja Akateemisessa. Eilen piti käydä sitten uudelleen Akateemisessa kun mieltä jäi kovasti vaivaamaan Corinne Lacroixin Motifs au Point de Croix ristipistokirja. Yli neljäsataa mallia, tosi upeita. Harkitsin hetken tilaavani tämän amazonilta (kun olisi ollut vähän halvempi), mutta päättelin että en viitsi ryhtyä opiskelemaan ranskaa tilausehtojen selvittämiseksi tai vaivata ranskankieltä osaavia tuttaviani (olisihan ne lähetyskulutkin jotain olleet ja sainpa kirjan heti). Tyhmää muuten että amazonin kirjakaupat ovat kieliriippuvaisia... Ristipistoissa ei ole kirjan kielellä mitään väliä.
Lankakauppoihin en ole ollenkaan eksynyt, kummaa, jospa sitä vihdoin alkaisi ymmärtää että voisi tehdä niitä projekteja ensin joita on jo pitkään suunnitellut ja langat niihin hankkinut.

perjantaina, kesäkuuta 03, 2005
Ajan hyötykäyttöä
Työajalla neulominen on todellakin ajan hyötykäyttöä. Eilen oli asiakastilaisuus ja käytin bussimatkat ja odotusajat sukan neulomiseen. Sekin hyvä puoli asiassa on että neulomisesta riittää yleensä puhetta. Sukkaa valmistui useampi sentti. Illalla reissukotiin päästyäni neuloin vielä toisen sukan loppuun (sen jonka kärjen tuossa pari päivää sitten purin). Nyt koko on sopiva.
Ikävä kyllä näin reissussa ollessani en voi laittaa kuvia, kamera kyllä olisi mukana, mutta ei piuhoja eikä ohjelmaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)