perjantaina, maaliskuuta 25, 2005

crescent

Kuvassa neulaamani huopaporkkana ja mummoni neuloma pääsiäiskananen.

Hartiahuivi on edistynyt jo pitkälle, puolentoista kerän verran. Aloitin työn 40 senttisellä pyöröpuikolla, vaihdoin pitkiin puikkoihin ja nyt tuntuu että pitää hommata vielä pidemmät pyöröpuikot.

Eilen neuloskelin Teho-osastoa tuijottaessa loppuun ehdottoman hyvän varastolankatuhousprojektin (huh, tulipa pitkä sana...) eli tein sukkapuikoille säilytyskäärön. Neuloin tän pyörönä, joten seuraavana on aikomus ottaa esille ompelukone, ommella reunat ja leikata neule. Pitää testata tätä tälläiseen ei niin suureen työhön, jotta uskaltaisi sitten myöhemmin käyttää tätä tapaa johonkin oikeaan neuleeseen. Tähän hurahti yksi kerä jotain vanhaa valkoista lankaa ja kuviolankaakin jonkin verran. Sekin erittäin hyvin marinoitunutta, käytin lankaa tyttäreni vaunupeittoon eli ostin sen noin 6,5 vuotta sitten.

Muutapa en ole ehtinytkään tehdä, eilinen piti käyttää varaston siivoamiseen kun se muuton jäljiltä oli edelleen ihan karmeassa kaaoksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti