maanantaina, helmikuuta 28, 2005

Hurraa!

Vihdoinkin sain eilen illalla ryhdistäydyttyä ja pistelin valmiiksi Air-ristipistotyön (pojalleni). Perhosen siivet jäivät ilman kultalankakuviointeja (kuten aiemmin arvelinkin, se kultalanka saa hermoni kiristymään...), mutta perhonen on mielestäni muutenkin jo kaunis. Kehykset ostin viime kesänä kun sain valmiiksi sarjan toisen Earth-työn tyttärelleni.

air

Eilen ei joutanut yhtään neulomaan, ilma oli kuin morsian ja olimmekin lasten kanssa jäällä kävelemässä, luistelemassa ja elokuvissa Möhköfanttia katsomassa (äiti, onpa täällä iso telkkari). Kädetkin kutisivat aivan mahdottomasti. Onneksi on oikeat rasvat jotka auttaa.

lehtipipo

Lauantaina sain valmiiksi vauvan lehtipipon, tosi suloinen. Jussi ja 7 veljestä langasta neuloin korvaläppämyssyn, tämä on vielä vaiheessa, sillä reunus kaipaa jotain koristusta. Yritin pykäpistoja, mutta ne eivät tunnu sopivilta. Ehkä virkkaamalla tulisi parempi. Korvaläppiä piti vähän purkaakin kun niistä tuli liian pitkät.

torstaina, helmikuuta 24, 2005

Dieetin tuloksia

Lankadieetti tuottaa tuloksia, lankaa ei ole lisää tullut ja varastoissa olevista langoista on jotain valmistunutkin.

Neuloin Woolista ja Tangosta vielä toisetkin lapaset, Tangosta ja KidMohairista kaulahuivin ja Popista pipon. Kaulahuivissa käytin silmukkamerkkinä sellaista klemmarin näköistä juttua, se kertoi kumpi puoli oli oikea. Muutoin olisin ollut sekaisin koko ajan siitä kummalla puolella neuletta olenkaan menossa.

Nyt löytyi piuha, tässä siis kuvia. Laitoin muutamia muitakin kuvia tammi-helmikuulle.

tuloksia

Ja tässä Minni-neiti poseeraa uuden hattunsa kera, villatakin neuloin kesällä.

minnin pipo

tiistaina, helmikuuta 22, 2005

Lapasia

Nyt on lapasilla parit, tein omille lapsilleni lapaset Woolista. Kameran piuha on hukassa, joten en voi nyt laittaa kuvia. Lahjapipo oli sopiva saajalleen, hyvä niin.

Isäni toi juuri mummoni jäämistöstä löytyneitä käsityökirjoja, tekisi mieli niitä ryhtyä heti lukemaan, mutta pitäisi nämä työtkin hoidella...

lauantaina, helmikuuta 19, 2005

Varaston tyhjennystä

Monta projektia on tullut aloitettua, mutta vasta yksi on valmistunut, nimittäin pipo 7 veljeksestä. Kiva tuli, toivottavasti lahjan saajakin siitä pitää. Pipo valmistui kahdessa päivässä.

pipo

Tämän pipon lisäksi puikolle on siis päässyt kahdet lapaset Woolista (molemmista toinen lapanen valmis), pipo Popista (purin tähän toisen liian pienen pipon jotta lanka riittäisi), huivi Tangosta ja KidMohairista (edistynyt 30 sentin pituuteen) ja vauvan myssy on nauhoja vaille valmis. Siitä kyllä tuli nukelle sopiva...

tiistaina, helmikuuta 15, 2005

Lankadietti alkoi

No niin, muutto on takana ja koti suunnilleen asuttavassa kunnossa (viikko siihen meni). Vielä puuttuu hyllyjä ja varasto on järjestettävä, mutta ehtiihän tuota. Ilmat Joensuussa ovat olleet kauniin keväiset, aurinko on meitä hellinyt. Lunta täällä kyllä piisaa ihan toisella tavalla kuin Helsingissä.

Langat ja muut käsityövermeet löysivät paikkansa ja viikonloppuna ehdin jo vähän istahtaa ja tehdäkin jotain. Lauantaina kävin Joensuussa neuletapaamisessa, kiitos seuralaisille, oli mukava tavata. Helsingissä en niihin koskaan ehtinyt, mutta jospa täällä ehtisin jatkossakin.

Tapaamisessa ja myöhemmin illalla neuloin kirjoneulelapasta jota olen tekemässä mustasta ja pätkävärjätystä langasta. Oikein hyvältä vaikuttaa. Sain myös valmiiksi vihreästä Woolista pipon pojalleni. Arjangon luonnonkuitulanka päätti kehitellä itseensä solmuja ja sen uudelleen käärimiseen hukkaantui paljon hyvää neulomisaikaa. Lopulta lanka antautui ja pääsin jatkamaan ranteenlämmittimien tekemistä. Sainkin yhden valmiiksi. Lankaa ei siihen paljoa kyllä mennyt, ehkä noin 25 g. Pitääpä ottaa se kauppaan mukaan ja punnita (mulla ei ole omaa vaakaa).

Koska tänään alkoi lankahamstereiden dietti, kävin eilen illalla keskusteluja lankavarastoni kanssa siitä mitä heistä pitäisi isona tulla. Muutamat kerät ilmoittivat innokkuutensa muuntua vauvan myssyiksi, kaula- ja hartiahuiveiksi, tossuiksi ja lapasiksi, toiset olivat hyvin hiljaa. Erittäin hiljaiksi jäivät kolme kerää lilaa Butterfly-lankaa jotka ovat ostoskoriin hypätessään väittäneet että heissä olisi ainesta pikkutytön puseroksi... Oliskohan kellään Butterflylle sopivaa tytön kesäpuseron ohjetta?

Muutama nalle-kerä ilmoitti halunsa tulla lapasiksi ja vaativat kaverikseen mustaa nallelankaa. Se kerä piti sitten käydä ostamassa eilen. Koska pohdinnassa on ollut myös edellisen Ullan ohjeilla toteutettu ylhäältä päin neulottu pusero, mukaan lähti myös kerä mustaa viola-lankaa, tennessee ei ole kiiltonsa takia suosiossani. Tällä kerällä on tarkoitus tehdä mallitilkku, jotta kerrankin saisi sopivan puseron... Jos vaikuttaa hyvältä, lisää violaa muuttaa meille, mutta siis vasta dieetin päätyttyä.

tiistaina, helmikuuta 01, 2005

Pikaista neulomista

Jopas iski kärpänen, tein perjantaina ja sunnuntaina kumpanakin yhden parin lapasia novitan alpakkalangasta.

alpakkalapaset

Nehän valmistuivatkin tosi nopeasti 3,5 puikoilla. Lanka oli riittoisaa, näiden jälkeen jäljelle jäi enää pieni mytty lankaa, josta voisi muotoilla vaikka nuken pipon sitten joskus. Kiitos lankahamstereiden, kohta pitäisi olla varastot vähän tyhjemmät.

torstaina, tammikuuta 27, 2005

Pakkaamista

Huoh, kyllä muuttaminen on kamalaa, laatikoita tunkee täyteen tavaraa ja silti sitä löytyy kaapeista vaikka kuinka. Mun käsityöjuttujakin on jo 13 laatikossa ja yhdessä puuarkussa...

Jotain käsityötäkin olen ehtinyt tehdä, Tampereen messuilta ostamastani Arjangon langasta on alkanut tulla ranteenlämmittimiä ja alpakkalapasiakin ehdin aloitella. Vauvan paita päätyi odottamaan hihoja. Kanadanlangasta aloitettuja lapasiakin ehdin eilen illalla vähän neuloa. Otin niistä kuvankin, mutta kameran johto on kadoksissa, joten ei kuvia nyt saa laitettua varmaankaan ennen muuttoa.

Muutenkaan en varmaan ehdi täällä käydä kirjoittelemassa seuraavaan puoleentoista viikkoon.

maanantaina, tammikuuta 24, 2005

Lunta ja neulomista

Vihdoin tuli lunta Helsinkiinkin. Lumipyryisenä iltana olikin mukava käpertyä sohvalle kutimen kera.

Lauantaina pääsin itsekseni Menitaan lankaostoksille, ostin Mandarin Petitiä vauvan puseroon. Lisäksi parit uudet addin puikot, joista toiset bambuiset. Novitan 7 veljeksen raita-lankaa hypistelin, mutta jätin kuitenkin ostamatta.

Vauvan pusero tuli sitten aloitettua ja nyt on valmiina noin 13 senttiä. En ole koskaan raglanneuletta tehnyt, katsotaan miten sujuu. Bambupuikot ovat todella hyvät, lanka kulkee niilläkin hyvin. Suosittelen hankkimaan, vaikka kalliithan nuo ovat.

raitapaita

Viime viikolla valmistui myös kahdet tossut LettLopista. Ne kaipaisivat koristuksia, mutta koska huovutusneulat on jo pakattu ja aikaa ei koristuksien tekemiseen liiemmin ole, niin päätin antaa olla. Saavat nyt kelvata tuollaisenaan.

Air-ristipistotyön loppuun tekeminen tökkii, se metallilanka on tuskaa aiheuttavaa kun se ei kestä kasassa. Auringon ympärys on tehty, samoin vähän säteitä. Taidan suosiolla jättää ne siivet ilman, katsotaan miten pinna kestää.

keskiviikkona, tammikuuta 19, 2005

Miten tässä taas näin kävi...

Hohhoijaa... Eihän mun pitänyt käydä kun vaan kirjastossa lukaisemassa lehtiä, mutta sitten yhtäkkiä olinkin ostamassa uusinta Modaa Cittarissa ja samalla lankahyllyllä paria vihreää Wool-kerää hypistelemässä (kun tuo nuorimmainen on keksinyt että vihreä pipo on saatava). No se Moda, Wool-kerät (onneksi edes alennetulla hinnalla) ja pari laatikkoa langoille sieltä lähti mukaan ja ihmeiden ihme, ne langat joita noihin laatikoihin olin kaavaillut, oikeasti mahtuivatkin niihin. Mitään muuta niihin ei sitten mahdukaan :-(

Modassa ihastuin malleihin 10 ja 46, ne voisivat olla toteuttamiskelpoisia. Ei vaan ole mitään aavistusta millaista lankaa tuo Gedifran lanka on. Mandarin Petitiä pitää hakea lehden alekupongilla, lasten paita (siis 46) olisi mukava tehdä tosi pienelle, kun sellaisia olisi tutuille keväällä syntymässä. Petitin jämiä voikin sitten käyttää nukenvaatteisiin, se viime kesänä tehty nukenmekko on edelleen tosi kiva.

tiistaina, tammikuuta 18, 2005

Löytöjä

Juu, kyllä se ruskea pohja oli mukava, mutta muistutti liikaa suklaata, joten vaihtoon meni vielä kerran. Sen verran näköjään ymmärsin tästä bloggerin tavasta tehdä taustoja että sain muutettua taustakuvan ja kehysten värin ihan itse. Kuvienkin kehykset löytyivät ja linkit. No se tekniikasta.

Pikkarit tuli eilen valmiiksi, tänään pitäisi vielä ommella saumat, taidan kokeilla virkkaamalla kun housunlahkeisiinkin pitäisi muutama kerros neuloa, joten nekin voisi sitten virkata ja tehdä vaikka nirkkoreunan.

Mutta katsokaas tätä, minä joka en KOSKAAN löydä mitään kivaa kirpparilta, löysin eilen paikallisesta kierrätyskeskuksesta nämä upeat virkatut tyynyliinat, lankaa ja kerubitaulun. Kaikenlisäksi hinta oli aivan naurettava, 2 ja puoli euroa koko satsi... Eihän edes yhden liinan lankoja saa tällä hinnalla. Olen itse suunnitellut tekeväni jotain tälläistä, mutta ehkä nämä liinat riittävät romantiikan kaipuuni täyttämään toistaiseksi.

virkatut liinat

virkattu kerubi

maanantaina, tammikuuta 17, 2005

Uusi ulkomuoto

Alkoi tuo kuvien esitystapa tökkimään edellisessä blogin pohjassa, joten piti vaihtaa tyyliä. En tiedä onko tämä nytkään mahtava, mutta näyttää se omaan silmään paremmalta. Mitenhän kuvien ympärille saisi kehykset? Varmaan jokin ohjelma pitäisi olla, en tiedä jaksaisiko siihen enää paneutua...

Nuken pikkarit pääsi eilen puikoille ja ovat jo puolessa välissä (onkin niin kovin iso työ ;-) Tosin niidenkin ohjeessa oli kavennuksissa häikkää. Tulipa tässä kokeiltua lyhennettyjä kerroksia muotoiluna neuleessa, enpä ole niitä ennen tehnytkään.

lauantaina, tammikuuta 15, 2005

Valmista tuli...

Alpakkapipo
nimittäin siitä alpakkapiposta. Eikös ole upea?

Alpakkalanka päätti ryhtyä riittoisaksi, nimittäin nyt sitä on edelleen jäljellä kaksi ja puoli kerää. Kai tässä on asustepakettia ryhdyttävä tekemään, kun valmiina on kerta jo huivi ja pipo niin jospa tekisi vielä ne lapaset. Ei se lanka kyllä taida siltikään loppua... Huivinkin langat tuli pääteltyä vihdoin.

Seuraavana pitäisi aloittaa nuken pikkuhousujen tekoa, mitenhän onnistunee?

perjantaina, tammikuuta 14, 2005

Matkaneulontaa

Auto kun joutui huoltoon, niin piti ryhtyä bussin käyttäjäksi ja mitäpä sitä muutakaan bussissa tekisi kun neuloisi? Aloitin toissailtana Butterflystä pientä kolmiohuivia ja eka pitsineulemalli jota yritin ei onnistunut ollenkaan. Toinen malli olikin sitten yksinkertaisempi joten sitäpä sitten olen käyttänyt. Tämä huivi on kätevä ottaa mukaan bussiin, kun koko homma mahtuu taskuun.

Eilen myös alpakkapipo eteni, tosin oli kerrankin mentävä ajoissa nukkumaan, kun on tullut valvottua ihan liikaa.

Sain myös aikaiseksi vihkon johon olen nyt kirjoittanut joitain omia ohjeitani, mm. unelmalapasien. Ne iänikuiset lippulappuset saivat siis kyytiä.

keskiviikkona, tammikuuta 12, 2005

Vieroitusoireita

Melkein meinasi vieroitusoireita olla eilen kun olin tekemättä mitään käsitöitä kokonaista puolitoista päivää... Minäkö addiktoitunut? Kyllä, todellakin.

Pipo kesken

Alpakka-langasta syntymässä oleva pipo on edennyt ensimmäisen kuviokerran yli ja näyttää todella mukavalta. Pipon kuvio on vähän erikoisempi, siinä sama iso kuvio tehdään molemmille puolille pipoa niin että eteen ja taakse tulee kolmen silmukan mittainen raita. Tähän raidan kohtaan onkin pitänyt laittaa merkki, sillä muuten kuvio menisi siinä ihan sekaisin. Merkkinä oli ensin iso avaimenperä, mutta eilen pengoin kaapista helmivarastoni ja tein muutaman neulemerkin. Ei niin kovin upeita, mutta ajavat hyvin asiansa.

Maanantaina piti käydä taas kerran Menitassa ostoksilla. Pitäisi parit tossut tehdä, joten hain LettLopia niihin. Olisi mulla muitakin huopuvia lankoja kotona, mutta en ole joutanut niistä tekemään koetilkkuja. Tuon LettLopin huopumistyylin jo tiedän, joten tossujen tekeminen on nopeaa. Menitassa oli paljon Novitan lankoja alessa, mukaan tarttui alkuperäisten suunnitelmien lisäksi vain yksi kerä kirkkaanpunaista Butterfly-lankaa. Tästä aion tehdä itselleni pienen kolmiohuivin kesää varten. Pari iltaa onkin nyt mennyt huivin kuvion pohtimisessa, unta odotellessa ehtii hyvin. Jotain pitsistä se voisi olla, joko neulottua tai virkattua. Yksi hyvin yksinkertainen neulottu malli olisi jo mielessä ja virkatut pitsireunat.

Air-ristipistotyöhön olen saanut pisteltyä nimen, syntymäajan ja vähän kultalankaa auringon rajauksiksi. Totesin että työn alkuperäisessä kuvassa on käytetty jotain muuta kultalankaa kuin mitä pakkauksen mukana tuli, kuvassa rajat ovat huomattavasti paksummat kuin minun ompelemani.

Keskeneräiset työt
  • kirjoneulepipo alpakkalangasta
  • paita Butterflystä, etuosa valmis, hihoista neulottu noin 10 senttiä, en ole voinut neuloa kun lanka jää karheisiin sormenpäihin kiinni, nyt iho olisi taas aika hyvässä kunnossa
  • kirjoneulelapaset merinovillalangasta
  • Regian kuviolangasta sukat, yritän näihin tehdä lyhennetyin silmukoin kantapään, hyvää ei ole vielä tullut, joten odottavat oikeaa hetkeä kun inspiraatiota siihen on, näillä ei mikään kiire ole
  • Air-ristipistotyö, kultalankarajaukset puuttuu
  • Guardian Angel-ristipistotyö, en ole koskenutkaan kesän jälkeen
  • unohdinkohan jotain, kun ei näitä niin paljon ole? No sellaista se on...
Aloittamatta/suunnitelmissa
  • kahdet huovutettavat tossut LettLopista lahjoiksi
  • pieni kolmiohuivi itselle
  • hartiahuivi mohairista (Fifi)
  • kaksi kaulahuivia mohairista ja Tangosta
  • pikkuhousut, housut, tossut BabyBorn nukelle
  • ristipistotöitä, useita erilaisia, mm. ihana sinipukuinen joulupukki
  • huovutustöitä, useita erilaisia

perjantaina, tammikuuta 07, 2005

Valmistumisia

Hiphei, Novitan Alpaca-langasta neulottu huivi on nyt sitten valmis. Tai no, päättelyä vaille valmis. Huivi kummasti pidentyi sitä silittäessäni, eipä kyllä ihme, se olikin kovin ryppyinen kun malli on sen tyylinen. Tytär väitti huivin haisevan pahalle, milloinpa villa olisi silitettynä kauhean hyvälle haissutkaan. Mallissa huivin alareunaan tulee sahalaita, yläreunaan sellaista ei tullut, ehkä päättelyn olisi pitänyt olla tiukka. Tämä varmaan siis vielä puretaan... Lankaa jäi yli kolme kerää, joten katsotaan mitä niistä syntyy, ajattelin ensin lapasia, sitten kääntövarsisukkia ja nyt pipoa... Ehkäpä pipo olisi oikea ratkaisu, tuollaista harmaata minulla ei olekaan. Kaivelin eilen illalla kätköistäni pipon malleja ja yksi mielenkiintoinen löytyikin. Sitä voisi hyvin soveltaa tähän.

Toissailtana valmistui myös Air-ristipistotyön "tavalliset osuudet". Ompelematta on enää nimi, syntymäpäivä ja ne osuudet jotka tehdään metallilangalla. Perhosen siipiin tulisi paljon hopealankakirjailua, lähinnä rajaamaan alueita. Pitää katsoa miltä se näyttää, kannattaako tehdä. Ne siivet ovat ihan hyvännäköiset nykyisine kuvioineenkin.

Silkkisiä sisälapasia pitäisi nyt saada ommeltua, muuten jää tyttären lapaset kokonaan pitämättä kun hän valittaa että ne kutittaa...

Ystävämme olivat meillä käymässä uuden vuoden aikaan ja he pyysivät meitä keväällä syntyvän lapsensa kummeiksi. Suostuimme tietenkin, joten nyt tekisi mieli jotain tehdä tälle vauvallekin. Ristipistotaulu tai jotain neulomusta. Katsotaan mitä tekisi mieli tehdä.

Ainiin, asunto löytyi Joensuusta, vuokrasopimus on nyt allekirjoitettu. Muuttoautokin on löytynyt. Mies lähtee sunnuntaina, toivotaan että seuraavat kolme viikkoa menevät nopeasti ilman suurempia ongelmia.

torstaina, joulukuuta 30, 2004

Lankaa lankaa

Hmmm... mitenhän tässä näin kävi? Mun piti ihan viattomasti vaan käväistä Novitan tehtaanmyymälässä hakemassa pari lankakerää, mutta jotenkin kävelin sieltä ulos reilusti yli kymmenen kerän kanssa... Pitää varmaan puolustautua sillä että Joensuussa ei Novitan tehtaanmyymälää ole, joten onhan sitä jotain neulottavaa oltava kun sinne kerta muutetaan. Järkevää todellakin, ihan kuin Joensuussa ei yhtäkään lankakauppaa olisi ja ihan kuin ei entisiäkin projekteja olisi kesken... Onneksi Mies lähtee Joensuuhun jo aiemmin, niin voin rauhassa piilottaa uudet langat muuttokuorman sekaan. Näistä langoista suunnittelen tekeväni ensi jouluksi joululahjoja, hyvä olla ajoissa, eikö niin ;-)
Lapasen_alku
Joululahjaksi saamani kanadalainen lanka tuli kerittyä ja ensin ryhdyin neulomaan siitä sukkaa ohjeen mukaan. Noin 8 sentin kohdalla totesin että ei hyvä, liian iso tulee, joten purin sen pois. Värit näyttivät kyllä erittäin hyviltä. Sitten päätin tehdä lapasen niiden unelmalapasten tyylillä. Parin sentin neulomisen jälkeen totesin että ei hyvä, liikaa silmukoita, mutta saisikohan näistä kääntövarsisukat? Seuraavana päivänä totesin että ei saa ja taas purettiin. Joten koska taas kerran oltiin alussa, aloitin uudelleen lapasia. Kuvio tulee Eeva Haaviston kirjasta Sata kuviokudinmallia. Nyt ensimmäisellä lapasella on mittaa jo vähän yli 10 senttiä ja kuvio näyttää mukavalta. Lanka tosin on kovin ohutta, joten en tiedä tuleeko näistä lapasista mitään kovin lämpimiä, mutta ainahan sitä yhdet edustuslapaset on oltava ;-)

Lapasten lisäksi olen ehtinyt neuloa joitain senttejä alpakkahuivia.

maanantaina, joulukuuta 27, 2004

Oi ihanuutta!

Joulun paras lahja löytyi vasta näin joulun jälkeen, kävin tänään hakemassa Sirkka Könöseltä hänen suunnittelemansa Saniainen-kaulahuivin joka on todella upea! Kuviot ja ne monet kymmenet värit... aah!

Ensimmäisen kerran huivin näin marraskuussa ja harkitsin jopa itse huivin neulomista, kunnes jokin järki sentään kolkutteli. Mistähän mulla olisi aikaa kirjoneulehuiville joka on 30 cm leveä ja noin 2,5 metriä pitkä? Ei mistään. Lisäksi vielä pitäisi neuloa kirjoneuletta nurjalta mikä ei todellakaan kuulu mun lempijuttuihin... Jospa vaan pitäytyisi näissä nykyisissä töissä, keskenhän niitä on iso kasa.

perjantaina, joulukuuta 24, 2004

Joulua!

Ja niin se joulu sitten vihdoin koitti. Työn ja muun joulukiireen sivussa ei paljoa käsitöille ole ollut aikaa tai jaksamista, mutta jotain sentään. Alpakka-huivia olen kutonut, onkohan jo kuudes kerä menossa, joten pituutta on huiville kertynyt jo ihan hyvin. Joululahjasukatkin valmistuivat, tosin ilman italialaista reunan päättelyä, en jaksanut sitä kuitenkaan ryhtyä opettelemaan. Neuloin reunan vaan uudelleen tosi löysästi. Sopivatkin olivat lahjan saajalle, hyvä niin.

Air-ristipistotyö on myös saanut muutaman lisäpiston, se alkaa hyvällä mallilla jo ollakin.


Pukki oli ystävällinen ja toi lahjaksi DMC:n pellavamuliinilankapaketin, kanadalaista käsin pätkävärjättyä lankaa sukkiin (upean väristä) ja Huovutus-kirjan. Sen verran kiltti tyttö olen tainnut kuitenkin olla että sain muitakin lahjoja ;-) Joulu on kyllä nykyisin menettänyt sen entisen hohdon kun nyt saa itse ostaa ne jutut joita haluaa ihan milloin vaan, joten lasten lahjojen aukaisun katseleminen oli itse asiassa paljon hauskempaa. Lahjat tuntuivat olevan mieluisia, hyvä niin.

Nyt vielä vähän Vesa-Matti Loirin joululauluja ja sitten nukkumaan. Hyvää Joulua kaikille.

tiistaina, joulukuuta 14, 2004

Lankametsästystä

Onpas uutisia... Ollaan muuttamassa Joensuuhun ensi vuoden alkupuolella. Hiemanko jännittää palata taas takaisin sinne seitsemän ja puolen vuoden jälkeen. Toivotaan että kaikki menee hyvin. Hommaahan tässä on, asunnosta ei ole tietoakaan saati lasten päivähoidosta...

Käsityörintamalla olen puuhaillut Alpakka-huivin parissa. Kahden kerän jälkeen totesin että omat lankani eivät siihen huiviin millään riitä, joten piti metsästää lisää lankaa. Kaupat olivat omansa jo myyneet, mutta onneksi neulonta-listalta löytyi. Nyt kykeni taas jatkamaan ja huivista tulee varmasti tarpeeksi pitkä. Malli on kiva, muutama virhe sinne joukkoon on tietty tullut, mutta eipä nuo omassa käytössä niin haittaa.

Eilen illalla totesin että jos jouluksi on saatava nuo yhdet sukat valmiiksi, on ne parempi ryhtyä tekemään... Siirryin kahden pyöröpuikon tyylistä ihan tavalliseen sukanneulontatapaan ja varsi valmistuikin, tosin kello taisi olla noin yksi kun kömmin nukkumaan. Erittäin addiktoivaa hommaa tämä käsitöiden tekeminen... Tänään pitikin sitten ottaa neule mukaan töihin että mitenkään kykenin pysymään hereillä palaverissa. Liikaa asioita mielessä että voisi edes nukkua... Sukan varren päättely ei kyllä ollut ollenkaan tarpeeksi löysä, pitää testata seuraavaan varteen italialaista tapaa ja jos se onnistuu, purkaa tuo eka päättely ja tehdä se uudelleen.

torstaina, joulukuuta 02, 2004

Joululahjakiirettä

Sunnuntaina tajusin että torstaina pitäisi olla jo lähdössä Joensuuhun, joten tuli hoppu penkoa kaikki sinne vietävät lahjat kätköistä esille ja viimeistellä ne. Ihan kaikki eivät valmistuneet, mutta onhan näitä jouluja tulossa ;-) ja onneksi korvaavia lahjoja löytyi myös. Maanantai ja tiistai-iltoina oli ihan pakko O:-) tuijottaa taas elokuvia kun piti saada tehtyä Veetin kummisedälle töppöset. Nopeasti ne valmistuivat LettLopista virkkaamalla viitosen puikolla. Eilen niitä sitten koneessa pyörittelin ja hyvät tuli, vaikka ensisilmäyksellä näytti että ne huopuivat ihan mahdottoman pieniksi.

Lauantaina pengoin käsityökoriani (ostin ihanan korin olohuoneen nurkkaan käsityöpussukoille, paljon kivempaa säilyttää niitä siinä kuin sekalaisessa kassikunnassa) ja löysin sieltä aloittamani alpakkalapaset. Ne eivät enää miellyttäneet ollenkaan, joten purin ne ja päätinkin tehdä langoista kaulahuivin (ihme kyllä, mä en ole ollut huiveista kiinnostunut ollenkaan ennen ja nyt olen niitä jo kolme tehnyt). Kaivoin kätköistäni iso saniainen-mallin jota halusin huiviin käyttää. Alku oli hankalaa, kun mallista puuttui kuviokerran koko ja kavennuksiakin piti tehdä vähän erikoisemmin, mutta keksinpä sentään idean ja nyt huivista on valmistunut noin kymmenen senttiä. Reunasta tulee mukava kun se jää kuvion tekemille laineille.

Pirtin kehräämön oranssista nelinkertaisesta langasta syntyi oman tyyliset kippurakärkitossut. Huovutin pariin kertaan koneessa, mutta en ollut oikein tyytyväinen huopumiseen, pitää siis pysyttäytyä ihan itse käärityssä hahtuvassa. Tossut löysivät kuitenkin jo hyvän kodin.

Butterfly-puseron hihat kasvoivat taas pituutta työpaikan kurssilla viime viikolla.

Helmimeren helmistä syntyi kummitytölle kiva sormus Taito-lehden 2/04 ohjeilla. Omakin neitoseni sellaista kaipailisi...