perjantaina, tammikuuta 07, 2005

Valmistumisia

Hiphei, Novitan Alpaca-langasta neulottu huivi on nyt sitten valmis. Tai no, päättelyä vaille valmis. Huivi kummasti pidentyi sitä silittäessäni, eipä kyllä ihme, se olikin kovin ryppyinen kun malli on sen tyylinen. Tytär väitti huivin haisevan pahalle, milloinpa villa olisi silitettynä kauhean hyvälle haissutkaan. Mallissa huivin alareunaan tulee sahalaita, yläreunaan sellaista ei tullut, ehkä päättelyn olisi pitänyt olla tiukka. Tämä varmaan siis vielä puretaan... Lankaa jäi yli kolme kerää, joten katsotaan mitä niistä syntyy, ajattelin ensin lapasia, sitten kääntövarsisukkia ja nyt pipoa... Ehkäpä pipo olisi oikea ratkaisu, tuollaista harmaata minulla ei olekaan. Kaivelin eilen illalla kätköistäni pipon malleja ja yksi mielenkiintoinen löytyikin. Sitä voisi hyvin soveltaa tähän.

Toissailtana valmistui myös Air-ristipistotyön "tavalliset osuudet". Ompelematta on enää nimi, syntymäpäivä ja ne osuudet jotka tehdään metallilangalla. Perhosen siipiin tulisi paljon hopealankakirjailua, lähinnä rajaamaan alueita. Pitää katsoa miltä se näyttää, kannattaako tehdä. Ne siivet ovat ihan hyvännäköiset nykyisine kuvioineenkin.

Silkkisiä sisälapasia pitäisi nyt saada ommeltua, muuten jää tyttären lapaset kokonaan pitämättä kun hän valittaa että ne kutittaa...

Ystävämme olivat meillä käymässä uuden vuoden aikaan ja he pyysivät meitä keväällä syntyvän lapsensa kummeiksi. Suostuimme tietenkin, joten nyt tekisi mieli jotain tehdä tälle vauvallekin. Ristipistotaulu tai jotain neulomusta. Katsotaan mitä tekisi mieli tehdä.

Ainiin, asunto löytyi Joensuusta, vuokrasopimus on nyt allekirjoitettu. Muuttoautokin on löytynyt. Mies lähtee sunnuntaina, toivotaan että seuraavat kolme viikkoa menevät nopeasti ilman suurempia ongelmia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti