maanantaina, helmikuuta 28, 2005

Hurraa!

Vihdoinkin sain eilen illalla ryhdistäydyttyä ja pistelin valmiiksi Air-ristipistotyön (pojalleni). Perhosen siivet jäivät ilman kultalankakuviointeja (kuten aiemmin arvelinkin, se kultalanka saa hermoni kiristymään...), mutta perhonen on mielestäni muutenkin jo kaunis. Kehykset ostin viime kesänä kun sain valmiiksi sarjan toisen Earth-työn tyttärelleni.

air

Eilen ei joutanut yhtään neulomaan, ilma oli kuin morsian ja olimmekin lasten kanssa jäällä kävelemässä, luistelemassa ja elokuvissa Möhköfanttia katsomassa (äiti, onpa täällä iso telkkari). Kädetkin kutisivat aivan mahdottomasti. Onneksi on oikeat rasvat jotka auttaa.

lehtipipo

Lauantaina sain valmiiksi vauvan lehtipipon, tosi suloinen. Jussi ja 7 veljestä langasta neuloin korvaläppämyssyn, tämä on vielä vaiheessa, sillä reunus kaipaa jotain koristusta. Yritin pykäpistoja, mutta ne eivät tunnu sopivilta. Ehkä virkkaamalla tulisi parempi. Korvaläppiä piti vähän purkaakin kun niistä tuli liian pitkät.

1 kommentti:

  1. Hauska sattuma, myös meidän pojan nimi on Veeti. Ja mulla on odottamassa tuon saman sarjan taulu meidän Veetille. Vee on oikeasti tulielementin edustaja, mutta kun se oli niin naisellisen vaaleanpunainen ja ruusullinen se malli, niin mietin pitkään otanko tuo ilman vaiko sen maan. Päädyin sitten siihen maa-elementin tauluun.

    VastaaPoista