torstaina, syyskuuta 23, 2010

Lontoo - London

Eräänä syksyisenä maanantaina löysin itseni lentokentältä matkalla Lontooseen. Matkaseurana oli äitini ja matkamme vei sisareni luo. Matka oli mitä parhain, sai kierrellä kaupoissa, nautiskella hyvästä ruoasta ja olla vaan.

Lento- ja junamatkat käytin neulomiseen, tosin mitään ei ehtinyt valmistua koska sen ensimmäisen aloitetun parin lanka loppui kesken ja loput oli täällä kotona asti. Palaamme näihin jahka ehdin saattaa niitä loppuun.

Lontoossa menoa meinasi estää metrolakko, mutta onneksi junat kulkivat sopivasti niin että pääsimme Westfield-ostoskeskukseen. Ehdottomasti katsastamisen arvoinen paikka, kaupat on isoja ja niitä on laidasta laitaan, Diorista isoon Disney kauppaan. Vaatetta, kenkiä, leluja, sisustusta, ravintoloita ja kahviloita, ihan mitä vaan. Tyydyimme syömään huikeasta valikoimasta vain pari pretzel-rinkeliä, mutta olivatpa ne hyviä kun olivat ihan juuri paistettuja. Nam!
Kävimme myös Brightonissa kiertelemässä pieniä kujia ja haistelemassa meri-ilmaa. Brightonissa ja Westfieldissä oli AllSaints -vaateketjun kauppa, ikkunaa ei voinut ohittaa kuvaamatta... Mistä ihmeestä ne on löytäneet noin paljon ompelukoneita kun niitä oli ainakin näiden kahden kaupan ikkunat täynnä?

Loput päivät kiersimme Lontoota. Muun muassa seuraavat tuli käytyä: Tottenham court roadin sisustuskaupat, Liberty (hyvä kangas ja käsityötarvikeosasto), John Lewis (paljon kankaita, tarvikkeita ja lankaa) Oxford Streetillä, M&S, Selfridgesin ruokaosasto (mitä monenlaisimpia herkkuja mm. cupcake-kakkuja, australialaista vadelmalakua, suklaaputiikkeja yms) ja Primark -halpisvaatekauppa.

Sisareni tiesi hyviä ruokapaikkoja, tässä joitain: Ask (italialaistyylistä ruokaa), Giraffe, gbk (mitä upeimpia burgereita, myös vege) ja Tossed (salaatteja tiskistä, myös valmiita annoksia ja leipiä). Itse maistoin tällä reissulla ensimmäistä kertaa sushia ja sehän oli todella hyvää. Nappasin moiset mukaan Wasabi-kojusta. Alla gbk:n vuohenjuustohampurilainen.
Reissu oli sikäli erikoinen että vaikka olin Lontoossa juuri IKnit-kaupan neulemessujen aikaan, jätin ne ja kaikki muut lankakaupat väliin (edellisen reissun lankakauppajutut on täällä) ja kävin vain Kew Gardensissa Tikki Patchwork -kaupassa. Kaupan omistaja on suomalainen joten palveluakin saa suomeksi.
Käsityöaiheiset ostokseni ovat tässä. Tikkauskuviot ja vasemmalla olevat kankaat Tikistä, oikealla olevat Libertystä.

5 kommenttia:

  1. Hei,
    tämä oli mielenkiintoinen aihe -olen itse menossa lontooseen pariksi päiväksi tässä syksyllä. Minua kiinnostaisi enemmän lastenvaatteisiin sopivat trikookankaat - osaatko suositella mistä etsisin?

    VastaaPoista
  2. Lontoo on ihana kaupunki, teidän reissunne vaikuttaa onnistuneen kivasti. Tuli vain ihan kauhea matkakuume päästä Lontooseen... mutta lähdemme muutaman viikon päästä Edinburghiin, toivottavasti se auttaa pahimaan Lontoo-kuumeeseen. :)

    VastaaPoista
  3. Saako koneeseen ottaa puikot?!
    t. Maija

    VastaaPoista
  4. Lastenvaatteiden trikookankaista ei ole aavistusta, sellaisia ei pahemmin näissä keskustan kaupoissa ainakaan näkynyt.

    Maija: Kyllä, lentokoneeseen saa ottaa puiset puikot. Metalliset ruumaan.

    VastaaPoista
  5. Kiva kun reissusi oli noin onnistunut. Lisäksi olet tehnyt kivoja ostoksia

    VastaaPoista