tiistaina, elokuuta 23, 2005

Kummallista...

Oman koneen ollessa rikki ja kun tuo muuttokin ovelle kolkuttelee, on näköjään bloggailukin jäämässä ihan sivuraiteelle. Tosin ehkäpä se on ihan hyvä, olen minä sen verran paljon teidän kaikkien muiden käsityöläisten ja neulojien blogeja lukenut viime aikoina. Sekin kummastuttaa että eilen lentokoneessa ja illalla yöpaikassa ei yhtään "käsityöttänyt" (eikös ole hyvä sana? ;-) ). Kävin sitten lähimmällä ärrällä ostamassa pokkarin ja ajattelin että luen sitä pikkaisen ennen kuin nukahdan (on taas jäänyt nukkuminen vähän vähälle, stressiä varmaan, miksihän *retorisena*), mutta kirja vei mukanaan ja se oli pakko lukea loppuun.

Tänään työpalaverissa sainkin sitten kaivettua virkkuun esille ja pienen pienellä koukulla sitten virkkasin enkeliä. Ajattelin kokeilla josko siitä saisi kivan joulukortin tai kirjanmerkin kun ompelisi sen kiinni kankaaseen.

Työhuoneen sisustusta (ja muunkin talon, ne tapetit on nyt irti, mutta maalaaminen ei siltikään vielä onnistu hyvin kun pinta on liian epätasainen, jatkamme kehittelyä) olen tässä pohdiskellut ja tullut siihen tulokseen että tuon meidän entisen kulmalundian lisäksi tarvitaan viereen pöytä jolle tulee toinen tietokone (kun siis se eka saadaan kuntoon tai ostettua uusi) ja ompelukone pysyväispaikalle. Kirjahyllyjä tulee pari kappaletta joihin voi sitten laittaa lehtikokoelmat ja kaikki käsityökirjat. Niin ja tietty ne langat. Tosin varmaan sinne ne kaikki muutkin taloutemme kirjat tullaan sijoittamaan koska olohuoneeseen ei ehkä mitenkään kauniisti kirjahyllyä saa ja sitäpaitsi mä haluaisin sitten Boknäsin kirjahyllyn ja nehän ei maksa siis oikeastaan mitään... eihän? Toinen vaihtoehto olisi noiden kirjakaruselli.

Tästä voi ehkä päätellä että meidän taloudessa ei kirjoja kovasti ole, eipä niin, sillä pari vuotta sitten oli pakko ryhtyä karsimaan jostain kun oli saatava aikaiseksi etätyöpiste kotiin ja kirjat saivat silloin kohtalon lähteä. Jäljelle jäivät vain rakkaimmat ja tarpeellisimmat. Tämän jälkeen kirjoja onkin ostettu suuren seulan kanssa, vain parhaat saavat tulla meidän hyllyyn asti jäädäkseen. Täytyy myöntää että nyt on vähän alkanut lipsumaan käsityökirjojen kanssa, mutta kyllä mä edelleen kirjaston kirjoja paljon käytän enkä näkemättä kirjaa osta, ainakaan ihan heti, harkitsematta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti