tiistaina, huhtikuuta 12, 2016

Splendid Sampler part 1

Scroll down for english text. 

Päätin liittyä Splendid Samplerin tekijöiden joukkoon kun Instagramissa houkuteltiin. Tein ensimmäisen tilkun silloin kun malli ilmestyi, mutta sittemmin olen lähinnä ollut jälkijunassa.
Valitsin kankaat ennen ensimmäisen tilkun ilmestymistä ja heti sitten hyppäsin muiden kankaiden kimppuun. Punainen sydän olisi ollut liian tavallinen, joten päätin ottaa ompeluaiheen mukaan tähän. Ompelun ilostahan tätä tehdään.
Kakkos-tilkkua tehdessä sain vihdoin testattua pyörivän leikkuualustani ja sehän toimi ihan mahtavasti. Ei tarvitse enää kangasta pyöritellä ja säätää viivainta aina uudelleen.
Tästä projektista sain myös inspiraation tehdä vihdoin tällaisen blokin suunnittelualustan. Huomattavan paljon helpotti tämän kokoamisessa kun palat oli koko ajan oikein ladottuna.

Tällaisiin on ohjeita useampia netissä, mutta en ole viitsinyt ryhtyä niissä olevia erikoisempia juttuja hankkimaan. Tässä on vain Eurokankaan vahviketta taustalla ja edessä puuvillavanua, joten tämä on vähän lörppä, mutta voipa sitten vaikka kääriä rullalle kun ei tarvitse. Reunat on vain kantattu peittojen tyylisesti.
Tämän viimeisimmän tilkun (nro 17) kanssa oli todellakin tekemistä... Paloja oli tosi monta.
Tässä ovat tilkut 1-12 (yksi puuttuu) ja pari bonusblokkia joita olen ommellut.
Kuka vaan voi liittyä mukaan, tätä tehdään koko vuosi ensi vuoden helmikuuhun asti. Ohjeet ovat ilmaisia tämän ajan, sen jälkeen ne julkaistaan kirjana. Blogi ja tilkut löytyvät linkeistä jos haluat osallistua.


My instagram friend talked me into participating for making blocks in The Splendid Sampler. I chose my fabrics just before the first block and when the pattern came I decided that red heart would be too dull, so I found this sewing related fabric that was very good for this. I do this for the joy of sewing :-) This fabric is Taylor Made -line by Cosmo Cricket for Moda.

Second block was easy to make with my new helpers, cutting board that goes around and block designboard. Designboard was really needed with the last block (nr 17). So many pieces.

Here are my blocks 1-12 (one missing) and couple extrablocks.

5 kommenttia:

  1. Ompeluaiheinen kangas on juuri sopiva valinta tuohon sydämeen! En ole pyörivästä leikkuualustasta kuullutkaan.

    VastaaPoista
  2. Tuollainen suunnittelualusta olisikin kiva, täytyy pistää muistiin: Pyörivä alusta minulla on ollut jo vuosia ja hyväksi todettu myös:)

    VastaaPoista
  3. Samplereiden tekeminen kehittää taitoja.

    VastaaPoista