Ostin Craftsystä itselleni Leah Dayn Free Motion Fillers vol2 -kurssin, kun halusin nähdä miten hänenlaisensa vapaan tikkauksen ammattilainen sitä tekee.
Craftsyn kurssit on kyllä näppäriä, ne on helppo ostaa ja voi katsoa joko koneelta tai täppäriltä. Ihan kaikkea materiaalia ei voi saada ilman tietokonetta. Kurssi on sinun aina ja siihen voi palata kun siltä tuntuu.
Kurssin aikana kokeillaan erilaisia tikkauksia ja tehdään valmiista tuotoksista kassi. Minulla ei ollut sopivia yksivärisiä kankaita, joten piirsin vastaavan tilkun kankaalle.
Tikkausalueiden rajojen tikkaus oli hyvää harjoittelua suoran tikkauksen tekemiseen vapaavarrella. Tällainen pienempi tilkku on huomattavasti helpompi käsitellä kuin peitto, joten viivat olivat suorastaan ihailtavan suoria.
Sitten hieman tikattiin. Kaikkea erilaista tuli kokeiltua. Ihan joka mallista en innostunut.
Pinterestistä löytyi myös yläsyöttäjällä tehtäville suorille viivoille oma blogiteemansa, käykäähän katsomassa, todella hyviä juttuja.
I bought Leah Dayn Free Motion Fillers vol2 -course from Craftsy. Really good course. I sewed some of the patterns.
Leah Dayllähän on myös oma blogi, jossa hän on julkaissut jo pitkälti yli 300 erilaista vapaan tikkauksen mallia, niissä on aina myös YouTube-video mallin tikkaamisesta: http://freemotionquilting.blogspot.fi/. 365 ensimmäistä hän on myös julkaissut kirjana :)
VastaaPoistaKiitos Hannele, olen tuolla pyörinytkin, mutta halusin myös nähdä miten hän tikkausta tekee, siksi kurssin ostin.
VastaaPoista