Mihin se aika taas hävisi? Aika toivotonta on tää mun bloggaaminen, mutta ehkä tätä vielä joku lukee...
Normikuviot on olleet, mutta lisäksi myös yhdet kriparibileet, joten normaalimpaa makeampia käsitöitä olen tehnyt. Sacher-, mansikka- ja mustaherukkakakkuja hieman mukailtuina sekä sitruunakeksejä. Hyviä oli kaikki.
Talon ulkopuolellekin piti juhlat saada näkymään (muutoinkin kuin autoletkana talon edessä), joten viirinauhaa ompelin noin 10 metriä. Erittäin hyvin toimi eikä ollut vaikeaa.
Keittiön seinä sai maalia pintaansa koska valkean seinän katselu alkoi vihdoin tympimään. Koska mitään suuren suuria ideoita ei ollut, mentiin entisen tyylisillä.
Ensin vain sopivan kokoinen neliö rajataan seinään ja maalataan se. Sitten kuvio päälle. Kuvion maalasin vapaalla kädellä katsellen hieman mallia tällä sivulla olevasta kirsikan puun kuvasta. Kuva löytyi alunperin pinterestistä. Kuviomaalia meni ehkä teelusikallinen :-)
Ja laitetaanpa tähän samaan syssyyn kuvat valmistuneista pikkuneuleista.
Ohje: Embossed Leaves, lanka: Fortissima Socka. Kantalappuun kehittelin lehden kuvion.
Ohje: ihan omasta hatusta, lanka: Pirtin kehräämön paksua sukkalankaa
Poikasen myssyyn sopivat lapaset. Kuuden kerroksen raitoja, joten päättelyä riitti. Ihanat kuitenkin.
Tarinaa riittää kun pitkään on hiljaa, joten tulepa toistekin :-)
Oletpa ollutkin ahkera ja saanut upeita töitä aikaan. Erittyisesti pidän noista sukistasi. Kaunis malli ja ihana väri. (vihreä on lempparini)
VastaaPoistaKiitos! Tuo vihreä on todellakin ihanan keväinen.
VastaaPoista