Lokakuussa syysloma käytettiin olohuone-remonttiin. Vain lapset lähetettiin lomalle, ettei heidän tarvitse koko lomaa käyttää tapetin repimiseen. Olohuoneessamme oli beiget pystyraitatapetit joissa sinänsä ei ollut mitään vikaa, en vaan enää millään kyennyt niitä tuijottamaan, joten nyt oli aika hoitaa ne pois seiniltä. Tapetit olivat paikallaan kun talon ostimme vuosia sitten. Tapettia oli silloin kaikissa huoneissa, me olemme nyt ne kaikki repineet pois. Tapettien repimiseen olohuoneesta ja eteisaulasta meni neljä päivää, 4-8 tuntia päivässä hommaa tuli tehtyä. Enimmäkseen tein tätä yksikseni.
Tämän jälkeen seinät pestiin ja maalattiin Tikkurilan Joker-maalilla, värillä Damasti. Televisioseinälle maalattiin neliö ruskealla, värillä Konglomeraatti.
Lisäksi uudet verhotangot ja verhot Vallilasta. Verhojen ostaminen on minulle aina ollut todella vaikeaa, sopivia kankaita on yleensä äärimmäisen vähän, mutta tällä kertaa käytin kotona seitsemää (!) eri kangasta. Tosin juuri se yksi johon olin silmäni jo kaupassa iskenyt oli ainut mikä kelpasi. Hermojani säästääkseni teetin verhojen ompelun.
Olohuoneremontti onnistui täydellisesti ja on juuri sitä mitä halusin. Pahoittelen salama-kuvia, eivät ihan tuo parasta esille, mutta pimeydelle ei oikein mitään voi.
Tässä vielä ennen-kuvia olohuoneesta.
Kun tätä hienoa olohuonetta oli katsottu pari viikkoa, oli pakko lähteä Ikeaan jotta myös pikkueteinen saatiin uudistettua. Entinen leveä lipasto sai väistyä ja tilalle tuli korkea Malm-lipasto ja jaloilla seisova naulakko. Nämä avarsivat eteistä kummasti.
Lipaston päälle tein tarjottimen jolla säilytetään avaimia. Tein samantien kaksi, punainen talveen ja keltainen kesään. Näihin käytin tätä ohjetta.Oikein helppoja ja nopeita tehdä.
Livingroom renovation was done in last october. Wallpapers away and then some paint.
on paljon raikkaamman näköinen.
VastaaPoista