lauantaina, syyskuuta 26, 2009

Tasavuosia / More years

Tänään täytän tasavuosia. Sanotaan 25, vaikka ei minulla mitään suurta ikäkriisiä enää ole, se pahin oli ehkä kolme - neljä vuotta sitten. Silti tuntuu että voiko vuosia olla kasassa jo näin paljon kun vastahan olin nuori ja eihän siitä nyt ole kuin ... hmmm.... kauan! Ihanaa elämää kuitenkin, olen tänä syksynä ollut tosi tyytyväinen elämääni noin ylipäätään, kaikkea pientä säätämistä toki aina riittää, mutta en ole antanut niiden liikoja häiritä.

Joten tämän kunniaksi kaalipiirakkaa, olkaa hyvä!

Lahjojakin sain. Upean merinolampaan taljan ja Fleece Artistin upeasti värjättyä merinolankaa. Oi, ihanuutta! Ja orkidean, onneksi perheeseen kuuluu kukankastelija, sillä siinä minä en ole hyvä.






Lahjoin myös itse itseäni. Hankin kankaita amerikanmaalta, Fat Quarter Shopista. Paketti saapui huippuajassa, tein tilauksen perjantaina ja paketti oli pöydälläni tiistaina!

Mitä ihanuuksia paketissa olikaan! Modan Panache -sarjaa ja The Caroler-sarjaa, molemmista Layer Cake lajitelma. Nämä amerikan tilkkusanat on olleet hieman hakusessa, mutta Layer Cake tarkoittaa että saat 42 kappaletta 10 x 10 tuuman kangaspalasta, yksi per kangas tai useampi riippuen montako eri kangasta sarjassa on. Olen totaalisen ihastunut näihin Modan kankaisiin, mutta ehkäpä pitäisi nyt raaskia näitä käyttää että voisi sitten hankkia lisää. Ideoita on pää täynnä, mutta ompeluaika on kortilla.

Nyt laatuaikaa perheen ja Late Lampaan parissa. Missäs mun neule olikaan....? *lähtee etsimään*

I am little older today, so some presents to me and cabbagepie for you :-)

perjantaina, syyskuuta 25, 2009

Lapasia / Mittens

Tässä eräänä viikonloppuna siivosin työhuonettani. Iso korillinen lankoja piti sijoittaa paikoilleen ja siinä samalla löysin lankalaatikoistani pieniä lankanöttösiä jotka aikoinaan jäivät jäljelle ompelemastani pienestä harjoitteluryijystä. Niistä se ajatus sitten lähti.


Nöttösistä syntyi lapasten varret ja lapasosa itse Maijasta. Peruslapasia piristin kirjailulla. Tytär (joka lapaset sai) ilmoitti ensimmäisen kirjailun jälkeen että ei muuten kelpaa, lehden pää ei ole tarpeeksi terävä! Mikäs siinä sitten, purkaa piti ja tehdä kaava (!) jonka avulla sai ommelluksi tarpeeksi symmetrisen lehden. Nyt kuulema kelpaa :-)

Lapasia alkoikin sitten tulla useampia, vanhat Wool-keräni alkavat olla näiden sävyjen osalta käytetyt, tummiin lapasiin piti käyttää musta ja tummansininen ja vaaleansinisiä varten oli purettava laatikosta löytynyttä vanhaa neuletta. Vielä on lisääkin lapasia tulossa...

Kummallista muuten että välillä tuntuu ettei mikään neule etene yhtään ja sitten yhtäkkiä huomaat neuloneesi kokonaisen lapasen viidessä tunnissa. Näin kävi yhden lapasen kanssa. 

Jos ihmettelet minne tulit, niin lue edellinen postaus.

I made those leaf mitten ribs from tiny yarnballs that I found some weeks ago when cleaning my study. Had to decorate them a bit, so now they are not so basic. Other mittens wanted to join the club. There are more mittens to come...


It is quite funny to realise that just when you feel that you have no time to knit, you have knitted one mitten in five hours. That happened to me while knitting those dark blue mittens.

tiistaina, syyskuuta 22, 2009

Kaikessa on aina eka kerta... / First time for everything...

... kuten vaikka blogin nimen vaihtamisessa.

Olen kirjoittanut blogia nyt kohta viisi vuotta. Aikoinaan kun tätä blogia aloittelin, piti tietysti keksiä nimi. Mikään ei tuntunut sopivalta, joten Tiinan käsityöt sai kelvata. Sama blogipohjakin on ollut maisemissa jo varmaan kolme vuotta.

Siirsin sisustusintoni sitten blogiin (se nimittäin on hieman halvempaa kuin kaikki muut viime aikaiset ideani) ja sitä myöden blogi sai uuden nimen (vastaamaan vähän osoitettakin) ja ulkoasukin meni uusiksi. Jos huomaat blogissa jotain vikaa, niin ole ystävällinen ja kerro siitä minulle, niin voin tehdä korjauksia.

Koska kommentit ovat aina niin mukavia ja innostavat bloggaamaan, niin jätähän viestiä käynnistäsi, jospa vaikka saisin siitä puhtia kirjoittaa useammin kuin viime aikoina.

Muitakin ensi kertoja on tässä riittänyt nimittäin...

- heräsin lauantai-aamuna luokattoman aikaisin ja kun ei unta enää löytynyt, päätin käyttää rauhallisen aamuhetken ommellen.


Viittä tuntia myöhemmin valmiina oli elämäni ensimmäinen tilkkutyö.

Pieni pussukka valmistui Joen Langasta ostetuista kankaista (vain muutamia vuosia marinoituneita...) ja nuotteja tämän tekemiseen katselin Lise Bergenen Iloisia tilkkutöitä - Kasseja ja laukkuja kirjasta.

Vähänkö olen ylpeä näistä sisäsaumoista jotka sain ihanasti piilotettua. Toinen puoli ommellen sauman yhteydessä ja toinen käsin. Niin siistit!

- viikonloppuna olimme varmaan viimeistä kertaa tänä vuonna saaressa, mutta keräsin sieltä ensimmäistä kertaa haaparouskuja jotka keittelin suolasieniksi.


Nyt vaan toivotaan että laitoin tarpeeksi suolaa jotta pysyvät hyvinä. Sienisalaatti on niiiin hyvää! Taustalla olevassa purkissa ei suinkaan ole sieniä, vaan kyseessä on Juhla Mokan juhlapaketti. Minähän en kahvia juo, mutta näin upeaa purkkia en voinut kauppaan mitenkään jättää. Purkki on ollut ostamisestaan lähtien jatkuvasti ikkunalaudalla ihailuni kohteena.

- eilen laitoin ensimmäistä kertaa tänä syksynä takin päälle työmatkalleni. Tähän asti olen pärjännyt ihanalla Irish Diamond Shawl:illa. Syksy etenee, mutta silti kirpeät aurinkoiset syysaamut on ihan parhaita!


... like changing the blogs name.

I have been blogging almost five years. When I started, no name seemed fit for my blog, so I settled for Tiinan käsityöt (Tiina's crafts, that is). Even this blog template is about three years old.


Now I decided to make a change, so now this blog has a new name Käsityölainen - unelmissaan (Artisan - in dreams) and a new template. If there's something weird with this template, please let me now.

Leave a comment please, it would be nice to know about your visit.

There has been other first times:
- I made my first real quiltwork, a little pouch. I am very pleased with this one.
- I picked a lot of mushrooms, boiled them and put them in the saltwater
- Yesterday I had to put on a coat on my way to work. It has been so warm that last weeks I have survived with my wonderful Irish Diamond Shawl.

torstaina, syyskuuta 03, 2009

Kuka vei mun elokuun?

Mihin aika katoaa? Keneltä sitä saa lisää? Voiko töissä olla hauskaa niin että uppoutuu töihin eikä malttaisi lähteä kotiin? Voiko olla liikaa työmatkoja, läksyjen tarkistamista, siivousta, veneilyä, sairastamista ja muuta mahdollista?

No minä osaan vastata tähän ihan ilman netistä etsimistä, että kyllä, voi olla liikaa kaikkea joten elokuu vaan yksinkertaisesti katosi käsistä, noin vain. Käsityörintama on siis hieman hidastunut, mutta ei kadonnut.

Ihan parhautta ovat nämä ihanan rouheat, upeat sukat joita tuli neulottua mm. työmatkoilla. Sopiva pikkuprojekti mukana kuljetettavaksi.






Kyseessähän on siis Nancy Bushin Laila's Socks, Knitting in Estonia -kirjasta. Lankana Vuorelman Satakieli. Sopivasti kirjoneuletta, kuviota on, mutta ei sit kuitenkaan. Etenee nopeasti.

Pingotus on kyllä ihan upea juttu sukille, sillä sen jälkeen sukka tuntuu jalassa ihan erilaiselta kuin aiemmin. Kiitos muuten kaikille pingottimia viime aikoina ostaneille, perheen mies on iloinen suosiosta. Jos tarvetta vielä on, niin olkaa yhteydessä, meiliosoite on tuossa oikealla ylhäällä.

Poika tilasi pipon kun ei hänellä ole yhtään sopivaa... (en kyllä oikein usko sillä sen verran monta pipoa on mun puikoiltani lähtenyt). Hän valitsi värit ja kuvion ja selitti millainen on saatava. Tässä tulos.

Merinovillaista Woolia tähtikuviolla. Pehmeää ja miellyttävää.

Kiitos ja hyvää yötä, katsotaan milloin seuraavan kerran tänne joudan...