Elämä on taas näin koulujen alettua vienyt vauhdilla, joten blogaus on jäänyt jalkoihin. Ei sillä että täällä mitään valmista olisi, koska uusia töitä vaan aloitellaan, lankaa ostellaan ja entisiä kilkutellaan aina ehtiessä.
Enimmäkseen olen käsissäni pidellyt yhtä huivinalkua, josta tulee isona Irish Diamond Shawl (Folk Shawls -kirjasta), tosin pitsikuviot alkoi jo tympiä, joten saatanpa laittaa kuviot uusiksi loppu osaan.
Niin ja anteeksi, ei kuvia tällä kertaa, kun minä ja kamera ja valo ei olla samalla aaltopituudella.
Olen kovasti myös haaveillut kirjoneuleista ja yhtenä päivänä pyörähdin kaupungilla lankaa hakemassa. Tämän FairIsle neulekirjan esittely sai nimittäin ajatukset lentelemään. Silmiin osui myös tämä yksinkertainen kirjoneuletakki ja tämä värikäs huivi. Ja tietenkin kun ilmat ovat todellakin yhtäkkiä viilentyneet oikein syksyisiin lukemiin (tosi ihanaa, kirpeät syksyaamut ja illat ovat ehdottomasti mua, mutta kaikissa vuodenajoissa on parhautta, erilaista sellaista) niin alkaapa myös nuo lasten pipo- ja lapasjutut pyöriä päässä. Hieman harkitsin pääkallopipoa, mutta taitaa mun mukelot olla vielä vähän hempeämpien juttujen tyyppejä.

Ja ihan kuin nämä eivät riittäisi, päätin liittyä sukkasatoon kun jotain sukkia tässä varmaan syntyy, ehkä. Hieman on siis liikaa tätä ideaa päässä...
Japanilaisien neulekirjojen esittelyä löytyi muuten FluffFluff-blogista. Ja noita kirjojahan saa mm. YesAsia.com kaupasta.
Ohjeiden kirjoitus noihin kämmekkäisiin ja kännykkäpussiin on vaiheessa.