maanantaina, heinäkuuta 31, 2006

Lankaa...

Olihan tämä toki arvattavissa että jos Pirtin kehräämön tehtaanmyymälään menee, niin ei sieltä ilman lankaa (ja villaa) pois lähdetä. Tässä lopputulos:

Enemmänkin olisi lähtenyt, mutten sitten kuitenkaan raaskinut enempää ostaa kuin muistin nuo jo kotona odottelevat laatikot.

Tuo vihreä on todella upean väristä hahtuvaa, nyt vaan pitäisi päättää mitä kaikkea siitä tulisi. Pirtin hahtuvat on näköjään nykyisin jo suoraan kääritty kaksinkertaiseksi, joten enää ei tarvitse aloittaa sekä sisältä että ulkoa.

keskiviikkona, heinäkuuta 26, 2006

Edestä

Tässä vielä poncho edestä päin. Kauniit puunapit löytyivät JoenLangasta.

Jatkan pohdintaa siitä pitäisikö tätä vielä pingottaa että saisi tuon "etuhalkion" pois, mutta toisaalta, ehkä sillä ei ole niin väliä.

Näissä maisemissa tuli myös käväistyä ihan koko perheen voimin, inkkarilla meloen.

Suosittelemme, täällä on upeita paikkoja. Kyseessä on siis Koloveden kansallispuisto. Norppakin nähtiin.

sunnuntai, heinäkuuta 23, 2006

Valmistuihan tämäkin

Esittelin pääsiäisen aikoihin kesken olevaa työtä joka sittemmin koki valmistumista ja purkautumista kun ohjetta piti soveltaa, mutta nyt on valmista. Tadaa... *välkkyviä valoja ja fanfaareja*

Ohje: oma sovellutus Ponchos & wraps, a Knitter's dozen -kirjan Dappled Capelet -ohjeesta
Lanka: Pirtin kehräämön karstalanka 140 tex x3 väri 724
puikot: 3,5 ja 4,5 mm


Alkuperäisestä ohjeesta tuli käytettyä mitat, pari palmikkomallia, yläkaarroke ja nappilistat. Nyt kelpaa vähän kylmemmälläkin kelillä istuskella terassilla tai vaikka talvella sohvalla takkatulen ääressä neuloskella.

torstaina, heinäkuuta 20, 2006

Lomajuttuja

Loma ei mitenkään ole loma jollei juuri ennen reissua keksi että "ainiin, tarpeellisia tarvikkeita puuttuu" ja tietenkin ne on valmistettava vaikka lähtöaamuun ei ole kovin pitkä aika.

Pieni lintukukkaro syntyi nämä kuvat mielessäni ja pussukka mp3-soittimelle ihan muuten vaan. Soitin muuten osoittautui lomalla äärettömän päteväksi vekottimeksi.

Lomalla on ollut myös aikaa tavata ystäviä jotka asuvat muualla päin Suomenmaata ja yksi heistä huovutti minulle tämän

suloisempaakin suloisemman ketun. Kiitos! Kettu tulee saamaan kodin olympiakassin kyljestä.

keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2006

Lomailua

Lomalla on ehdottomasti päästävä pois kotoa joten meidän perheen lomareissu suuntautui tänä kesänä Turkuun, josta pyörähdimme Muumimaahan, sieltä Uudenkaupungin kautta Yyteriin ja täältä Oripään Sisustus- ja kangastalon kautta Puuhamaahan. Me telttailemme, tosin Turussa olimme hotellissa pari yötä, ja voimme suositella Uudenkaupungin ja Yyterin leirintäalueita.

Kangastalossa käyntiä en välttämättä suosittele ellet ole tilkkuihmisiä (=kankaat) tai muuten omaa paljoa rahaa kalliiden tuotteiden ostamiseen.

Lomakäsityönä mukana oli mummilleni syntymäpäivälahjaksi tuleva huivi

Ohje: Kiri All Tangled Up (pdf)
Lanka: Misti Alpaca Lace n. 50 g
Puikot: 3,5 mm


Huivissa on vain seitsemän kokonaista kuviota koska ajattelin pienemmän olevan mummilleni monikäyttöisemmän. Korvasin ohjeessa olleen reunuksen LeafLace huivin reunuksella, tämä tuo minusta paremmin näkyviin huivin kuvion.


Muut kesäloma käsityöt eivät tällä kertaa olleet niitä ihan perinteisimpiä.

Meillä on nimittäin laatoitettu. Vieläkin olisi vähän tekemistä reunakivien kanssa, mutta onneksi se itse laatoitus saatiin tehtyä ennen eilisiä vesisateita.

Lomalla on myös päädytty kauppoihin, tosin lankakauppoja en kauheasti ole yrittänyt löytää, mutta jotain on silti mukaan tarttunut.

Rauman vanhasta kaupungista löytyi ihana pikkukauppa Päkäpirtti joka sijaitsee Kuninkaankatu 7:ssä (sisäpihalla). Yrittäjä, Soile Pirppu, värjää itse kasviväreillä lankaa ja neuloo niistä langoista uperita villapaitoja. Lankaa on myös myytävänä.

Minä ostin tämän kerän, kerän pohjalankana on Pirtinkehräämön harmaameleerattu lanka joka on värjätty pietaryrtillä.

Lisäksi varastoa on tullut kartutettua erinäisillä puuvillalangoilla
Kiri scarf with alternative edging
ja vähän villaisemmilla versioilla...
Kiri scarf with alternative edging

sunnuntai, heinäkuuta 09, 2006

Välineurheilija...

Olipa kerran taas tarkoitus lähteä lentokonematkailemaan ja kaikki ne työt, mitä olisi sillä reissulla tehnyt mieli neuloa, tarvitsivat tietenkin bambuiset neulepuikot ja tietenkään niitä ei oikeankokoisena ollut itsellä. Joten matkailija löysi erään huutokauppasivuston sekä sieltä myyjän jolla moisia oli kaupan.

Huutoaikaa oli jäljellä vain muutama tunti joten uskalias matkailija laittoi aivan mitättömän tarjouksen. Seuraavana päivänä hän yllätyksekseen huomasi että oli voittanut kaikki huutokaupat. Hän jopa onnistui maksamaan tuotteet PayPalilla ja kuukauden matkustuksen jälkeen puikot saapuivat uuteen kotiinsa. Odottavan aika oli pitkä...

Voilá:


Muista välineistä puheenollen, olen onnitellut itseäni monta kertaa kuluvan vuoden aikana siitä(kin) että päätin raaskia sijoittaa rahani vyyhdinpuihin ja kerijälaitteeseen. Maksoihan ne uutena aika paljon, mutta kyllä ne ovat olleet todella hyödylliset ja säästäneet aikaa (=hermoja) tosi paljon. Olisi minulta monet langat jääneet ostamatta (ja siis neulomatta (ei olkaa siellä laatikoissa hiljaa, kyllä teidän vuoronnekin tulee... joskus...), niin no jotkut on olleet tuolla vähän pidemmän aikaa odottamassa...) ilman näitä vempeleitä, käsin kerien tekeminen kun ei ole mitään mielipuuhaa.