keskiviikkona, huhtikuuta 20, 2016

Sisustusjuttuja

Remontin aikana piti välillä pitää vähän hauskaakin ja seinää maalatessa maalattiin myös pois lähtevään lattiaan tällaiset ruumiin ääriviivat. Näistä sai kyllä hyvät naurut :-)
Kun keittiö oli tehty ja toteuma laskettu, niin totesin että vielä voin vähän rahaa sijoittaa ja hankin paikallisesta sisustusliikkeestä tämän ihanan lampun jota olen himoinnut jo vuosia.
Keittiön pöydän vieressä on pari vuotta sitten tekemäni seinämaalaus. Se päätyi kuvaan kun nämä ihmeruusut olivat elossa vielä kaksi viikkoa ostamisensa jälkeen. Jännittävää että ne välillä kestävät näin hyvin.
Työhuonettani tuunattiin myös, sain sinne hyvät valot kaappien alle.
Takan eteen saimme karkaistua lasia olevan suojuksen. Kiinnitimme sen paikalleen läpinäkyvällä kaksipuoleisella teipillä, ettei se pääsisi liikkumaan. Ne eivät enimmäiseen näy, valon pitää osua juuri sopivasti.
Tiskikaappiin tuli kolme hyllyä, mutta eihän tähän kaappiin ne edes mahtuisi. Lautastaso jätettiin siis laittamatta ja paikalleen laitettiin vain nämä kaksi suoraa tasoa. Hyvin toimii ja just se mahtuu mikä tiskata aina täytyy. Alla on tippalukko että pääosa vedestä ei tule tasolle.

Verhotkin on keittiöön saatu, kuin myös ihania tulppaaneja.
Ja pääsiäisenä sain jopa hedelmäkorit seinälle, nämä ovat odottaneet ehkä vuoden. Nämäkin ovat mieheni tekemät kun mieluisia ei löytynyt mistään.

Pics from my home post renovation. We had some fun with our previous floor ;-)

perjantaina, huhtikuuta 15, 2016

Neuleita - Knits

Remontin aikana oli joskus vähän aikaa neuloa pari riviä (jos sattui jaksamaan). Nämä sukat siitä valmistuivat. Mallina on New England by Nancy Bush ja lankana Cascade Heritage sellaisena vähän paksumpana. Kivat tuli.
Syksyllä sain vihdoin valmiiksi vuoden verran neulomani Sonnenblume huivin. Ihana ja eteerinen, tosin käyttöön se ei ole vielä päässyt. Lanka olisi pitänyt jotenkin suojata sitä neuloessa, se nimittäin nukkaantui tosi pahasti ja solmujakin lankaan tuli niin että useampi tunti meni niitä selvittäessä. Lopulta jouduin katkaisemaan langan kun ei siitä enää mitään tullut.

Lankana tässä Kraftin silkkivilla.

Tammikuun kovilla -30 asteen pakkasilla sain otettua vihdoin parempia kuvia kirjoneulehuivistani jonka viime syksynä neuloin. Tästä tuli ihana väripilkku ja lämmin. Lankana vironvillat ja mallina Thistle jonka kirjoneulekuviota modasin niin että siihen ei tullut liian pitkiä lankajuoksuja. Ei mielestäni moinen vaikuttanut malliin mitenkään.

tiistaina, huhtikuuta 12, 2016

Gypsy Wife part 1

Scroll down for english. 

Splendid Sampler sai innostumaan muistakin tilkuista ja kun tuo Gypsy Wife ohje on ollut pitkään hankittuna, päätin viimeinkin aloittaa siitä.

Kankaat valitsin jo kotona olevista. Lisäilen sitten tarpeen mukaan. Pitkät soirot kun voivat olla muitakin kuin paloissa olevia.
 Näistä tilkuista aloitin.
Enkä malttanut lopettaa. Tuo vasemman puoleinen oli ensimmäinen tilkku jonka olen ommellut osittaisen sauma aloituksella. Hyvin onnistui.

Gypsy Wife pattern has been waiting a long time and now Splendid Sampler got me inspired. Fabrics are from stash and five blocks are now made. So much fun!

Splendid Sampler part 1

Scroll down for english text. 

Päätin liittyä Splendid Samplerin tekijöiden joukkoon kun Instagramissa houkuteltiin. Tein ensimmäisen tilkun silloin kun malli ilmestyi, mutta sittemmin olen lähinnä ollut jälkijunassa.
Valitsin kankaat ennen ensimmäisen tilkun ilmestymistä ja heti sitten hyppäsin muiden kankaiden kimppuun. Punainen sydän olisi ollut liian tavallinen, joten päätin ottaa ompeluaiheen mukaan tähän. Ompelun ilostahan tätä tehdään.
Kakkos-tilkkua tehdessä sain vihdoin testattua pyörivän leikkuualustani ja sehän toimi ihan mahtavasti. Ei tarvitse enää kangasta pyöritellä ja säätää viivainta aina uudelleen.
Tästä projektista sain myös inspiraation tehdä vihdoin tällaisen blokin suunnittelualustan. Huomattavan paljon helpotti tämän kokoamisessa kun palat oli koko ajan oikein ladottuna.

Tällaisiin on ohjeita useampia netissä, mutta en ole viitsinyt ryhtyä niissä olevia erikoisempia juttuja hankkimaan. Tässä on vain Eurokankaan vahviketta taustalla ja edessä puuvillavanua, joten tämä on vähän lörppä, mutta voipa sitten vaikka kääriä rullalle kun ei tarvitse. Reunat on vain kantattu peittojen tyylisesti.
Tämän viimeisimmän tilkun (nro 17) kanssa oli todellakin tekemistä... Paloja oli tosi monta.
Tässä ovat tilkut 1-12 (yksi puuttuu) ja pari bonusblokkia joita olen ommellut.
Kuka vaan voi liittyä mukaan, tätä tehdään koko vuosi ensi vuoden helmikuuhun asti. Ohjeet ovat ilmaisia tämän ajan, sen jälkeen ne julkaistaan kirjana. Blogi ja tilkut löytyvät linkeistä jos haluat osallistua.


My instagram friend talked me into participating for making blocks in The Splendid Sampler. I chose my fabrics just before the first block and when the pattern came I decided that red heart would be too dull, so I found this sewing related fabric that was very good for this. I do this for the joy of sewing :-) This fabric is Taylor Made -line by Cosmo Cricket for Moda.

Second block was easy to make with my new helpers, cutting board that goes around and block designboard. Designboard was really needed with the last block (nr 17). So many pieces.

Here are my blocks 1-12 (one missing) and couple extrablocks.