lauantaina, helmikuuta 15, 2014

Tilkkublokkeja

Oi mikä ihana inspiraatio on löytänyt tiensä tänne!

Kävin viime viikolla työreissulla ja sieltä mukaan löytyi edullisesti Sarah Fielken Iso ilo pienistä tilkuista -kirja. Kirjasta silmille hyppäsi Riippuvat lyhdyt -peitto. Upea kuva peitosta vaikkapa tämä Pinterest pinnaus. Siinä käytettyä tilkkua piti ryhtyä testaamaan heti.
Kun se saatiin valmiiksi, pengoin laatikosta viime vuonna leikkaamani dresden plate-osat ja ompelin nekin valmiiksi.
Ja siitä se sitten lähti, uusi peittosuunnitelma oli valmis. Eikä siinä vielä kaikki, vaan kaksi muutakin peittoa on jo suunniteltu. Hieman on nyt lähtenyt lapasesta tämä homma, kun kuka nämä kaikki ehtii toteuttaa? Mutta toisaalta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty :-)

Sen jälkeen on tehty lisää tilkkuja, ihan vaan siksi koska huvitti tehdä.
Yllä olevan sydämen tehtyäni alkoi kiukuttaa kun saumavarat eivät ole oikean levyisiä ja tilkku on siten isompi kuin pitäisi. Päätinkin sitten siirtyä kolmioiden ompeluun, koska sehän ei voi olla vaikeaa (vaikka juuri siksi en ole niitä koskaan ommellut). Eikä se nyt vaikeaa sitten ollutkaan. Saumavarojen leveydestä en tiedä, mutta antaa olla mitä on.
Yllä olevaan sydämeen inspiraatio tuli tästä OhFranssonin peitosta. Ja hexagoniin tästä RetroMaman tyynystä.

Väriympyrää en ollut koskaan tehnyt, no nyt olen.

 Sitten sukelsin vielä jämätilkkulaatikoiden syövereihin.

7 kommenttia:

  1. No jo on iso inspiraatio iskenyt, olet tehnyt vaikka mitä ja niin upeita, tuo väriympyrä olisi kiva kokeilla ja ...hm oikeastaan kaikki, en nyt muista onko minulla tuo kirja, mutta tämä postaus jo inspiroi, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Olet ollutr tosi ahkerana. Ihanaia blokkeja on syntynyt oikein urakalla. Juri nuo samainen lyhtytyö ihastutti minuakin.

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia kommenteista! Vain tuo punasininen blokki on tästä Sarahin kirjasta, loput on ihan muita.

    VastaaPoista
  4. Tosi monta erilaista blokkia, kiva että olet inspiroitunut. Huomasitko, että väriympyräsi olivat neliöitä? ;-) Tosi nätit olivatkin.

    VastaaPoista
  5. Tilkunviilaaja: Jep. Huomasin. Ei liikaa ympyröitä :-)

    VastaaPoista
  6. Oletpa ollut ahkera ompelujesi kanssa, paljon erilaisia, kauniita blokkeja.Kolmioista tehty sydän näyttää kivalta. Tulipa mieleen, että Dresden plate kokeiluni ovat odottaneet jo muutaman vuoden jatkoa. Hyvät ostokset olet tehnyt Tallinnassa, hiplasin tuota lintukangasta, olisi pitänyt ostaa sitäkin.

    VastaaPoista