Kummitätini vietti syntymäpäiviään ja hän oli ehdottomasti tilkkupeiton arvoinen. Peiton väritys on valittu että se kuvastaisi iloa, keveyttä, romanttisuutta ja kesää. Malli on minun, samanlaisia varmaan on, mutta tämän idea ja mitat on ihan omasta päästä.
Peittosuunnitelma oli ensin aivan toisenlainen, mutta kun olin silittänyt kaikki kankaat ja aioin ryhtyä paloja leikkaamaan totesin että kankaat olivat kaikki neljännestuuman liian pieniä tarvitsemaani kokoon. Kankaat olin tilannut nimenomaan tuon koon mukaisina (fat quarter pack) joten hiukka harmitti. Tämän kangaspaketin hyvityksenä sain aiemmin mainitsemani Mod Century kankaat. Inspiraatiota riitti joten lennossa sitten muutin suunnitelmia ja kehittelin tämän oman mallin.
Peiton tekemisen aloitin viime maaliskuussa kun valitsin kankaat, leikkelin palat ja sommittelin ne. Päällinen valmistui toukokuussa.
Peitto kävi elokuussa tikattavana Helsingissä, Töölön tilkkupajalla ja Soile teki upean tikkauksen. Taustaa ompelin kasaan tietysti edellisenä päivänä...
Reunukseen sopivan kankaan löytäminen oli tuskaista, mikään ei tuntunut sopivan, kun halusin sen kuvastavan peiton tunnelmaa, mutta vihdoin paikallisesta Artex-kangaskaupasta tärppäsi. Sopiva vihreä ja ruusuja. Näin peitto vihdoin valmistui joulukuussa.
Reunan tikkasin Red Pepper Quiltsin ohjeella, Hyvin onnistui ja sauma todella katosi kauniisti etupuolelle. Takapuolen kanssa olisi vielä näköjään vähän töitä, ei mene joka kohta yhtä kauniisti...
Keskellä on kahden tuuman suikaleista tehty osio, sitten kolmen tuuman paloja niitä reunustamassa ja loput onkin 4,5 tuuman neliöitä.
Kankaat on pääasiassa Riley Blaken Songbird -mallistosta, mutta koska peitosta piti saada enimmäkseen vihreä-pinkki sävyinen, pengoin omasta kangasvarastostani muutamia vihreitä kankaita kaveriksi. Joitain Vintage Modern kankaitakin mukaan pääsi. Peitto on kooltaan 146 cm x 184 cm
Quilt for my qodmother for her birthday. Mostly Riley Blake Songbird -fabrics, but I added some. Pattern of this quilt is my own.
Kaunis seesteinen peitto, tulee mieleen englantilaiset puutarhat, tykkään paljon!
VastaaPoistaIhana peitto! Olet onnistunut saamaan kepeän, kesäisen tunnelmat työhön. Tuota katselee tämän harmauden ja hämärän keskellä kovin mielellään.
VastaaPoistaTykkään kankaiden värikkyydestä:)
VastaaPoistaHei, mähän olen nähnyt tämän peiton aikaisemmin : ) Muistan, että peitto oli todella raikkaan näköinen!
VastaaPoistaVoi miten kerrassaan suloinen peitto! Raikas ja herkkä ja herkullinen. ihan kaikkea. Kummitäti on varmasti aivan onnessaan.
VastaaPoistaVoi miten kesäisen herttainen väritys! Todella onnistunut kokonaisuus.
VastaaPoistaKiitoksia! Peiton tunnelman olette ymmärtäneet hyvin :-)
VastaaPoistaKaunis!
VastaaPoistaOnpas todella ihana tilkkupeitto!
VastaaPoistaMistä olet hommannnut noita Riley Blake kankaita?
VastaaPoistaKiitoksia kaikille kommenteistanne!
VastaaPoistaRiley Blake kankaat olen ostanut FatQuarterShopista.