Töitä töitä, sitä laulua on enimmäkseen taas laulettu viime aikoina. Onneksi välillä onnistun irrottautumaan tästä työ-koti-kuljetus rumbasta ja ehdin tehdä jotain muutakin.
Kuten vaikka käydä paikallisessa yhden päivän käsityötapaamisessa jossa neulottiin, kehrättiin, syötiin, höpötettiin ja hauskaa oli.
Aloitin siellä uudelleen tämän kirjoneulepipon jonka olen aloittanut ainakin kolmesti, josko se nyt onnistuisi. Puikot olivat hiukka isot, mutta enpä viitsi enää purkaa. Tulee mikä tulee.
Tai sitten voi käyttää aikansa vaikka langan värjäykseen.
No lankaahan tässä talossa tietty on vaikka kuinka (vaikka vein sitä isot kasat tapaamiseen ja sain kaikki langat loppusijoitettua toisten hoiviin, kiitos siitä!), mutta sipulinkuoria kun on säilötty kaapissa tosi kauan, niin olihan ne lopulta käytettävä.
Nämä langat pataan meni. 150 g seiskaveikkaa (nuo vaaleanharmaat), pari pientä krappivärjäystä joista en pitänyt ja tuo pieni harmaa nyssäkkä.
Padasta ulos tuli tällaisia, ihania eri värisiä vihreitä lankoja. Niin, vyyhtejä on enemmän kuin alussa, sillä tuikkasin vielä lopuksi pari vaaleanpunaista lankaa joukkoon. Etummaisena Florica (alunperin vaaleanpunainen), sitten Wool (vanha roosa), harmaa nyssykkä, Seiskaveikka (harmaa, toinen värjäys), Seiskaveikka (harmaa, eka värjäys), krappilangat (ehkä Nallea?).
Aikansa voi käyttää myös neuloen tai ainakin korjaten neulepuikkoa... Kesken neulonnan pyörön pää vain irtosi pidikkeestään. Onneksi tämä vaiva oli korjattavissa ihan vain liimalla.
kauniita sävyjä tuli!
VastaaPoistaKiitos Kio, samaa mieltä olen :-)
VastaaPoista