keskiviikkona, syyskuuta 25, 2013

Kesäloma?

Jaa, että kesäloma? Jokos se meni? Lehtien väristä päätellen joo...

Kesäloma-ohjelmassa oli neljä kansallispuistoa, onneksi sen verran kaukana toisistaan että väliin mahtui muutama hetki käsitöitäkin. Vaikka tänä kesänä kyllä oli outoa kun ei välillä edes huvittanut tehdä mitään. Tervettä varmaan :-)

Pienen pieniä takkeja valmistui ja yhteen oikein koristelutkin.
Tyttärelle neuloin hyvin marinoituneista Novitan Tennessee -langoista puseron. Ohje on Modasta 4/12. Ohjeen paita oli keltainen ja siinä kaula-aukko roikkui isommasti. Koska lankani oli erilaista, muotoutui paitakin toisenlaiseksi.
Rapuvirkkaus on kyllä ihan pop tuossa hihojen ja kaula-aukon viimeistelyssä.

perjantaina, syyskuuta 20, 2013

Iltaompelua

Joskus töiden jälkeen löydän jopa tieni ompelukoneelle.

Penaalit valmistuivat kahtena eri iltana, juuri sopivan pieni homma yhdeksi illaksi. Pinkin penaalin osat olivat odottaneet valmiina jo ainakin vuoden, joten jo oli aikakin valmistua. Poikanen ilmoitti heti penaalin nähtyään että hänelle myös. Valitsi sitten itse kankaat tilkkukasasta ja minähän sitten ompelin.
Täällä tuntuu muuten olevan menossa "keskeneräisten hommien lopettelu" -kausi, liikaa on kaikkea mitä on aloitettu, muttei lopetettu. Katsotaan miten kauan tämä kestää...

Eräänä toisena iltana päätin sitten tikata.
Muistin Tilkunviilaajan tehneen  pyöreää tikkausta ja päätin sitä testata. En minä mitään ohjetta ehtinyt siihen hätään kaivella esille, mutta tässä se on, jos tarvitset. Näin jälkikäteen luettuna juuri noin minä sen teinkin. Tosi hauska tästä tuli. Kankaat Modan Panache.

keskiviikkona, syyskuuta 18, 2013

Alkusyksyn hommia

Töitä töitä, sitä laulua on enimmäkseen taas laulettu viime aikoina. Onneksi välillä onnistun irrottautumaan tästä työ-koti-kuljetus rumbasta ja ehdin tehdä jotain muutakin. 

Kuten vaikka käydä paikallisessa yhden päivän käsityötapaamisessa jossa neulottiin, kehrättiin, syötiin, höpötettiin ja hauskaa oli. 
Aloitin siellä uudelleen tämän kirjoneulepipon jonka olen aloittanut ainakin kolmesti, josko se nyt onnistuisi. Puikot olivat hiukka isot, mutta enpä viitsi enää purkaa. Tulee mikä tulee.

Tai sitten voi käyttää aikansa vaikka langan värjäykseen. 

No lankaahan tässä talossa tietty on vaikka kuinka (vaikka vein sitä isot kasat tapaamiseen ja sain kaikki langat loppusijoitettua toisten hoiviin, kiitos siitä!), mutta sipulinkuoria kun on säilötty kaapissa tosi kauan, niin olihan ne lopulta käytettävä.

Nämä langat pataan meni. 150 g seiskaveikkaa (nuo vaaleanharmaat), pari pientä krappivärjäystä joista en pitänyt ja tuo pieni harmaa nyssäkkä.


Padasta ulos tuli tällaisia, ihania eri värisiä vihreitä lankoja. Niin, vyyhtejä on enemmän kuin alussa, sillä tuikkasin vielä lopuksi pari vaaleanpunaista lankaa joukkoon. Etummaisena Florica (alunperin vaaleanpunainen), sitten Wool (vanha roosa), harmaa nyssykkä, Seiskaveikka (harmaa, toinen värjäys), Seiskaveikka (harmaa, eka värjäys), krappilangat (ehkä Nallea?).
Aikansa voi käyttää myös neuloen tai ainakin korjaten neulepuikkoa... Kesken neulonnan pyörön pää vain irtosi pidikkeestään. Onneksi tämä vaiva oli korjattavissa ihan vain liimalla.