perjantaina, joulukuuta 25, 2009

Joululahjoja

Syksyllä innostuin tildailemaan ja niin sai alkunsa tämä äidilleni lahjaksi mennyt koruenkeli. Paketoin tämän lahjapaperilla kuorrutettuun kenkälaatikkoon, tosi kätevä paketti, hyvin voisi käyttää uudelleenkin jos vaan mahtuisi säästämään tuon jossain.

Ohje: Tildan talossa -kirjasta
Kankaat: Eurokangas ja Joen Lanka
Jalusta: mieheni tekemä


Lisäsin tähän sormustelineen jonka tein kahdesta eri paksuisesta metallilangasta. Kuvassa testauksena minun koruni, myös korvikset saa tähän kiinni jos niin haluaa.


Olemme eläneet mökkihaaveissa mieheni sisaren perheen kanssa. Mökkiä ei vielä ole, mutta alkajaisiksi tässä kuitenkin mökin vessaan sopiva vessapaperivarasto.

Ohje: ihan oma, tässä on fleecetäyte antamassa ryhtiä
Kankaat: Eurokanga
s ja Tilkkutarha



Kummitädilleni hieman helmeilyä ja rosee-kukka heijastinnauhasta. Toiset roseekukat menivät opettajille.



Näiden lisäksi tein lahjaksi pari pipoa, sukat ja keittiöpyyhkeitä.

Vuoden ensimmäisen lahjan tein jo toukokuussa, mutta silti meinasi kiire tulla loppua kohden. Ideat oli valmiina, mutta toteutus vaan välillä tökki. Valmista tuli kuitenkin, aatonaattona viimeinen :-)

**Edit: kuvia järjestelty paremmin

1 kommentti: