perjantaina, heinäkuuta 03, 2009

Kesäasioita

Meillä kesäloma aloitettiin tänä vuonna kerrankin jo juhannukselta ainaisen heinäkuun sijaan. Tuntuu siltä että joku etiäinen oli tässä lomasuunnittelussa mukana, sillä miten muuten voisi käydä niin että saisin tämän loman aikana viettää viimeiset hetket mummini kanssa hänen kuolinvuoteensa äärellä?

Minun rakas mummini kuoli viikko sitten ihanana helteisenä perjantai-iltana. Suru on kulkenut mukanani kaikkina lomapäivinä ja sydän itkee vaikka silmät ei niin tekisi. Toivon että hän vielä olisi täällä, mutta toisaalta tiedän toiveideni olevan itsekkäitä sillä hän oli jo väsynyt eikä elämä ollut enää sellainen nautinto kuin aiemmin. Lomallamme on tehty monenlaisia asioita tästä huolimatta, totesin etten voi jäädä murehtimaan liikaa, sillä lasten kanssa elämän on jatkuttava. Onneksi ei ihan joka asiassa tarvitse olla enää huolehtimassa samoin kuin ennen, joten voi aina varastaa pienen hetken itselle ja ajatuksilleen.



Kävin tänään keräämässä kukkia, mutta samalla osuin myös mansikkapaikalle, näitä maistellessa tuli taas mummi mieleen. Ahomansikat kuuluivat hänen lapsuudenkotinsa maisemiin.

Edes ihanat kankaat jotka löytyivät postilaatikostani eivät ole nostaneet tunnelmaa, jään siis odottamaan inspiraatiota näiden kanssa. Kankaat tilasin fabric.com:ista. Toimitus oli nopea.


Seuraavan neuletyön ohje tuli myös postissa Amerikoista asti, näitä kun ei edes Euroopasta löydy. Toimitus onnistui tässäkin, halvin toimi luvatussa 21 päivässä. Lanka puolestaan on ihan läheltä ostettu.

Tämän kanssa on aloitettava koetilkusta. Paita tulee tyttärelle jos joskus valmistuu...

6 kommenttia: