Kulunut vuosi muutti monta asiaa minun elämässäni. Kaikilla elämän osa-alueilla (perhe, työ ja harrastukset) tapahtui uusiutumista. Tällä kertaa kävi niin onnellisesti että muutokset ovat olleet enimmäkseen vain plussaa, joten näistä on hyvä ponnistaa uuteen vuoteen.
Vuoden viimeisenä valmistuneena neuleena on Lady Feb, joka lähti joululomalta siskoni mukaan ennenaikaisena syntymäpäivälahjana. Englannin postiin kun ei voi luottaa, joten ei viitsi tuollaista alkaa lähettämään.
Ohje/Pattern: Lady February Sweater by Pamela Wynne
Lanka/Yarn: teetee Kamena, kolminkertaisena (kaksi säiettä itse lupiinilla värjättyjä, yksi Kamenan oma sävy)
Puikot/Needles: 5 mm (vartalo/body), 4,5 mm (hihat/sleeves)
Aloitin tämän neuleen jo elokuussa ja neuloin sitä aina silloin tällöin. Hiha-aukot näyttivät kovin isoilta, joten paita jäi odottamaan sovitusta. Lopulta joululomalla päästiin asiaan ja hihat valmistuivat parissa päivässä. Hihoihin tuli yhdeksän kuviota ja 16 mallikertaa (kuten vartaloon). Vartalon ylimääräiset silmukat (jotka ohjeen mukaan piti luoda) ompelin kainaloon piiloon.
Vuoden aikana tuli neulottua ja tehtyä monen moista. Minä, joka en yleensä kovin isoja töitä neulo, enkä varsinkaan paitoja, neuloin neljä paitaa tämän vuoden aikana. Näistä paras on ehdottomasti Hand-To-Hand paita tyttärelleni.
Näiden lisäksi laskin neuloneeni yhden vauvan takin, viisi huivia, kymmenen paria sukkia, kaksitoista paria lapasia ja kaksikymmentäyksi pipoa. Parhaimmistoa ovat seuraavat
Uusia asioitakin tuli tänä vuonna opittua värttinällä kehräämisen ja langan värjäyksen saralla. Ompelukonekin surisi ja helmipihdit pyöräyttelivät metallilankaa.
Onnellista uutta vuotta 2009!
keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008
torstaina, joulukuuta 25, 2008
Joululahjoja - Xmas presents
Viime vuonna annoin joululahjaksi niin monta neulottua lahjaa että tänä vuonna piti vähän rajoittaa. Pehmeitä paketteja syntyi kuitenkin.
Kummitädilleni ja äidilleni:
Molemmat:
Ohje/Pattern: Mitered Mitts from Knitter's Almanac
Lanka/Yarn: Lorna Laces Shepherd Sock
Puikot/Needles: 2,5 mm
Siskolleni ja hänen miehelleen
Ohje/Pattern: vihreä/green: Tretta hat by Grumperina, black: oma/my own (perus 3o 1n)
Lanka/Yarn: vihreä/green: Sandnes Alpakka, black: Inca Tops Alpaca
Puikot/Needles: vihreä/green: 2,5 mm, black: 3 mm
Lisäksi peruslapaset itse värjätystä Lanettista (puikot 2,5 mm).
Mummumme sai lämpimät töppöset viime vuoden malliin (kuva viime vuodelta kun töppösille tuli yhtäkkiä kovin kiire). Tämän vuoden töppöset ovat yksiväriset.
Ohje/Pattern: Kotivinkki JOULU 07, Tekstiiliteollisuus
Lanka/Yarn: Fritidsgarn n. 150 g
Puikot/Needles: 5,5 mm
Myös Perhoset lensivät uuteen kotiin
Itse sain tällaisia ihanuuksia
Mirasol Tupa lankaa (merino/silkki), kynttilä kera enkelinsiipien (by Valona) ja Sami Garamin Kokkaa vartissa -keittokirjan. Tätä jälkimmäistä voin suositella nopeiden ja hyvin ruokien ystäville. Tässä on hyviä ideoita kokkaukseen.
Päätin myös ostaa itselleni oman joululahjan. Sopivat tuotteet löytyivät tänä vuonna Tinttamarellista.
Pari kerää Auracania Rancoa (lime ja punainen), "tupsukoneet" ja pari nepparisysteemiä.
Muutama jouluinen pyyheliina valmistui kotiin juuri jouluksi.

maanantaina, joulukuuta 22, 2008
Hyvää Joulua!
Joulusiivoukset on enimmäkseen tehty, kuusi on jalassaan odottamassa huomista sisälle pääsyä ja koristelua. Piparit ja pullat on leivottu, jouluruoat on ostettu ja huomenna paistetaan kinkku. Luntakin satoi tänään oikein urakalla, pihaa on aurattu useampi kerta. Pysyisi nyt vaan maassa.
Tämän vuoden joulukorttien idea syntyi Ihana-lehden joulunumerosta, ainekset tuli hankittua, mutta korttien kokoaminen olikin sitten jotenkin pakkopullaa. Onneksi on aina viimetinka, joten valmista tuli.
"Me käymme joulun viettohon taas kuusin, kynttilöin..."
Hyvää ja rauhaisaa joulua! Merry Christmas!

perjantaina, joulukuuta 19, 2008
Lapasia
Parit lapaset ovat tässä viime päivinä valmistuneet. Päättelykeiju ei suvainnut tulla ajoissa paikalle, itse neulominen saatettiin valmiiksi jo jokin aika sitten.
Näistä tuli tosi hauskat vastaväreineen.
Ohje/Pattern: Nro 9 Eeva Haaviston Sata kansanomaista kirjasta
Lanka/Yarn: Novita Wool, se merinovillainen
Puikot/Needles: 3 mm
Pienet sydänlapaset päätyvät lahjaksi.
Ohje/Pattern: oma/own
Lanka/Yarn: Sandnes Smart

keskiviikkona, joulukuuta 17, 2008
Jouluvalmisteluita
Tämän vuoden jouluiset kukka-asetelmat ovat edelleen toisintoa menneiltä vuosilta. Mutta minkä sille voi, kun ne on edelleen silmää miellyttävät. Näitä on hauska tehdä, eivät ole kovin aikaavieviäkään.
Viime viikonloppuna paikallisen Taitokorttelin joulutorilta löytyi Tulikiila-takomon upeita töitä. Tätä joulukuusen jalkaa ei vain voinut vastustaa (ja tulihan tässä samalla tuettua kotimaista työtä (kaikenlaisia puolusteluita sitä onkin keksittävä...)). Niin upea! Muutama tuikkukippokin löytyi, ne jatkoivat matkaa muualle.
Jaana ilahdutti minua jouluisella biscornulla (vaihtokauppana ristipistolehdistä).
Kiitos Jaana!
--------------------
Kiitos puukommenteista. Voin kannustaa kokeilemaan tuollaista maalausta. Dataprojektoreita saa helpoiten lainattua työpaikoilta, toki jotkut toimistotarvikeliikkeetkin saattavat lainata. Samaan tulokseen pääsee myös tavallisen piirtoheittimen kanssa, tietenkin kuva on sillon oltava kalvolla.

tiistaina, joulukuuta 16, 2008
Puu
Makuuhuone uusiksi -operaatio saikin vielä uutta pontta pienen hengähdystauon jälkeen. Marie Claire Idees lehdestä (syksy 08) löytynyt upea puu maalattiin seinällemme.
Kuva heijastettiin seinälle dataprojektorilla. Alkuperäisessä kuvassa oli enemmän oksia, mutta niitä oli helppo maalata omanlaisiksi. Itse maalaushommaan ei mennyt kuin noin neljä tuntia. Maaliakin kului varmaan alle desi, koska ohensimme maalia jotta sitä oli helpompi maalata. Maalaamiseen käytettiin ohuen ohuita pehmeitä vesiväripensseleitä. Varteen vähän paksumpia.
Maalina Tikkurilan Symphony, värinä ihana suklaanruskea.
Olen yllättänyt itseni tuijottamasta tätä puuta vähän väliä. Upea siitä tuli, olen tosi tyytyväinen.
I painted this tree to our bedroom wall. Picture is from Marie Claire Idees -magazine (autumn 08). This turned out to be perfect!

keskiviikkona, joulukuuta 10, 2008
Ompelua lasten kanssa - Sewing with children
tiistaina, joulukuuta 09, 2008
Haaste
Näin joulun alla tulisi huolehtia myös niistä joilla ei ole yhtä paljon kuin itsellä. Kotimaisten kohteiden lisäksi on lukuisa joukko ulkomaisia mahdollisuuksia.
Itse päätin osallistua ICT-alan yhteiseen haasteeseen jossa kerätään rahaa Angolaan rakennettavaan kouluun.
Lahjoita sinäkin valitsemaasi kohteeseen.
Rauhaisaa joulun odotusta.

maanantaina, joulukuuta 08, 2008
Tildaa
Makuuhuoneen remontti (eli tapetin irrotus, seinien tasotus ja maalaus) vei puhdin marraskuun lopulla, mutta uuden kuun alkaessa on taas käsityöt löytyneet.
Remontin jälkeen työhuonekin siivottiin ja jälleen ompelukirppu puraisi. Toisena syynä tähän oli kirjastosta kotiutunut kirja Tildan talossa.
Ohjeet: Tildan talossa -kirjasta
Kankaat: varastoista, Joen Langasta ja Finlaysonilta löytyneitä
Enkelinsiipiä oli pakko testata, samoin jojoja ja niillä koristelua. Tuollaiset kangassydämet ovat kaupassa pitkään kiinnostaneet, joten nyt vihdoin sellaisiakin.
Tonttulakki on poikani suunnittelua ja jojojen edessä oleva ruusuke on hänen ompelemansa. Pitäähän nuorella miehellä olla kukka rinnassa hienojen vaatteiden kanssa.
Tyttäreni halusi meikkilaukun (vaikkei ole meikkejä), joten päätin kokeilla miten tuollainen onnistuisi. Aika hyvin onnistui, ehkä mulla jotain ompelukykyäkin alkaa olla.
Ohje: Tildan talossa kirjasta
Kankaat: varastosta, Anttilasta ja Joen Langasta ostettuja
Väliin laitoin kovikekangasta kun ei liimavanua siihen hätään löytynyt. Vähän turhan paksua se ehkä oli ja itseä jäi harmittamaan kun vuori ei pysy kiinni kovikkeessa, mutta neiti itse piti tästä juuri tällaisena. Hello Kitty laitettiin koristeeksi että vähän on hempeämpää. Kankaat ovat tyttären valitsemat.
We have been remodeling our bedroom, but now it it finished and I have time for something else. I have been sewing little things that I found from a book called Tildan talossa. English version of this book is probably Sew Pretty Christmas Homestyle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)