torstaina, marraskuuta 18, 2004

Torstain turinat

Ei voi kun ihmetellä mihin nämä päivät katoaa. Työ ja sen aiheuttamat pohdinnat vie varmaan liikaa energiaa. Onneksi on sentään käsityöt, että voi jostain saada positiivisia onnistumisen tunteita.

Lokakuussa (viimeksi) neulomani Regia-sukka alkoi tuntua liian väljältä, joten aloitin uuden sukan vähemmillä silmukoilla. Ajattelin tehdä siihen kantapään lyhennetyin silmukoin. Pitää testata, josko tuo sukka sittenkin olisi hyvä vähän pienempänä. Puretaan sitten se toinen pois.

Kahdella pyöröpuikolla neulottavat sukat joutuivat puretuiksi varren osalta kun tympäännyin neulomaan siihen palmikoita. Langatkin olivat totaalisessa sekasotkussa, totesin että tuollainen kaksi sukkaa samalta kerältä, ei kyllä ole kovin hyvä juttu, jos raitaa haluaa tehdä.

Lainasin kirjastosta Taito-lehtiä ja niissä oli hienoja malleja kangaspuilla kudottavaksi. Vitsi kun sekin kiinnostaisi, mistä vaan aikaa siihen että ehtisi käymään kutomassa? Käväisin eilen Leppävaaran kudonta-asemalla kyselemässä langoista ja sanojen merkityksistä. Palttinakin selvisi, se tarkoittaa ihan tavallista kudontaa. Ajattelin aloittaa kudonta juttuja niillä lasten kangaspuilla, pitäisi virittää niihin uudet langat. Fantti-langasta voisi tehdä pannunalusia, niistä voisi tulla hauskoja.

Air-ristipistotyö on edistynyt tosi hyvin, toinenkin perhosen siipi alkaa hahmottua. Vauvasta puuttuu vielä ääriviivat. Nyt vaan pohdituttaa se, että millähän värillä satuin pistelemään Earth-työhön sen syntymäajan... En tietenkään käyttänyt siihen mallissa sanottua väriä ja nyt olisi kiva laittaa tähän samalla värillä kun ne taulut vierekkäin tulee olemaan, ellei nuo mukelot joskus niitä halua omiin huoneisiinsa. Vielä ei ainakaan tuntunut kiinnostavan.

Joululahjaksi aiottu lintu-kirjanmerkki on vihdoin valmis, sen jälkipistojen pistely oli jotenkin tuhottoman hankalaa, mutta onnistuipa sekin sitten hyvin. Tausta pitäisi vielä ommella kiinni.

Isänpäivälahjaa ei saatu miehelle hankittua, joten tein hänelle (sisä-)huopatöppöset. Niistä tuli ihan kivat, pitää ehkä vähän kuitenkin paikata, villaa ei näköjään ollut kuitenkaan ihan tarpeeksi tasaisesti.

Meinasin tuossa alussa sanoa ettei paljoakaan ole tullut käsitöitä tehtyä sitten viime kirjoituksen, mutta onhan tätä, ei sitä muistakaan kaikkea.

Huomenna olen vapaapäivällä ja lähden junalla Tampereen käsityömessuille. Junalla siksi että voi senkin ajan käyttää käsitöiden tekemiseen. Monenlaista olisi mielessä mitä sieltä pitäisi katsoa.

Kesken on nyt vielä ainakin seuraavat jutut:
  • paita Butterflystä
  • kirjavat lapaset Smartista
  • hahtuvatossut
  • alpakkalapaset
  • ristipistotyö Air (aloitettu 5/04)
  • ristipistotyö Guardian Angel (aloitettu 6/04)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti