Tämä viikko on ollut näköjään valmistumisille otollinen, sillä tiistaina valmistui sukat, perjantaina pannunalunen ja lauantai-aamun kruunasi laukun valmistuminen.
Ostin Pretty by Hand -blogista tämän Molly Messenger bag ohjeen jo vuosia sitten ja nyt on vihdoin aika sitä käyttää. Hieman jo harjoittelin omaan pienempään laukkuuni, mutta nyt mentiin ohjeen mukaisesti, ainakin melkein.
Laukku on tehty tyttärelleni koululaukuksi lukioon. Hän halusi monivärisen, joten sellainen tästä todellakin tuli.
Laukun piti valmistua jo kaksi viikkoa sitten, mutta laukun metalliosien kanssa on oli kovasti logistisia ongelmia, ensimmäinen paketti katosi, mutta toinen joka minulle ilmaiseksi lähetettiin tuli onneksi perille. Juuri nämä tietyt osat piti saada U-handbagista.
Alkuperäisessä ohjeessa oli tasku laukun takana ulkopuolella, siirsin taskun sisälle, koska on tarvetta kuljettaa tietokonetta. Tein taskun puoli tuumaa leveämmäksi jotta taskun suu on avonaisempi ja sinne on helpompi sujauttaa se kone. Lisäksi laitoin tarrakiinnityksen että kone pysyy paikallaan. Taskun eteen tuli myös pikkutasku pienelle tavaralle.
Lisäsin taskun myös toiselle puolelle vuorta, tasku on isompi,joten sinnekin tarrakiinnitys. Ulkopuolellekin tuli pieni hieman ulkoneva tasku vaikka bussikortille tai huulirasvalle. Hihnaakin kavensin 1,5 tuumaiseksi, vetoketju osat ovat pidemmät kuin ohjeessa ja vetoketjun pää on tasattu näihin paloihin. Lisäksi kahva jätettiin pois.
Laukkuun piti saada myös kiinnitys läpälle, avonainen läppä (kuten omassani) ei ole aina käytännöllinen. Tavallisia magneetteja olisi varastossani ollut, mutta kun silmiin osui piiloon ommeltavat magneetit, päätin ne tähän asentaa. Kivat kun ovat piilossa.
Oikein hyvä tästä lopulta tuli, toivotaan että toimii käytössäkin.
Sukkien malli Ullan Saniaissukat ja pannunalunen on tehty virkkaamalla pullonkorkkien päälle.
I bought this Molly Messenger bag pattern ages ago from Pretty by Hand and finally I am using it. I used it little for my handbag, but this bag is made as in pattern, well at least dimensions are from pattern. Bag is for my daughter who is starting high school. She wanted scrappy, so thats what she got. This bag was supposed to be ready for her first school day, but hardware logistics decided otherwise. It took four weeks to get a package from England...
I made some changes to the pattern. No handle. Back pocket is inside of bag because computer have to fit in. Pocket is also half an inch wider so it would be easier to put the computer in. Thats why there is velcro closure. Smaller pockets were also added. Zipper pieces are 15 inches wide and zipper start is different from pattern. Flap needed a closure so I added invisible magnets. Shoulder strap is 1,5 inch wide because of those metal parts.
Sock pattern is from Finnish knitters magazine Ulla, pattern is called Saniaissukat. Coaster is made crocheting on top of bottle caps.