tiistaina, toukokuuta 29, 2012

Helmiä - Pearls

Hairahduin keväällä hankkimaan elämäni ensimmäisen Marimekon vaatteen (raitapaidat ei ole koskaan ollut mun juttuni). Sen väreistä inspiroituneena, päätin tehdä kesäisen helminauhan virkaten ja tällainen siitä sitten tuli.
Välissä on puuhelmiä, naruna siimaa. Yksittäinen punainen voi olla piristämässä etupuolella tai piilossa niskassa, miltä nyt tuntuu. Hauska tuli, tykkään!
Lankana Catanian puuvillalanka ja koukku 2,5 mm. Helmen ohjetta voin laittaa jos kiinnostaa tehdä itsellekin jotain tällaista.

My new Marimekko -dress inspired me to make pearls by crocheting. Cotton yarn, wooden pearls and fishing cord. This turned out just great!

maanantaina, toukokuuta 14, 2012

iPad kotelo - iPad cover

Äitini osti itselleen iPadin, joten pitihän sille saada suojapussi.
Etsiskelin ohjeita netistä, mutta yksikään ei tuntunut sopivalta, joten sovelsin näistä oman versioni. Kankaat olivat kooltaan 10 x 12 tuumaa, mutta sovituksen jälkeen totesin että tuuman pienemmät olisivat olleet paremmat. Joten tästäkin on ehkä tulossa versio 2.0.

Ystävät juhlivat syntymäpäiviään, joten käytin pari työmatkaa hyödykseni ja kilkuttelin varastoistani pois pari kerää Seiskaveikkaa pitkiksi miesten saapassukiksi.
Näille on kuulema aina tarvetta, joten mikäpä siinä, lahja jota varmasti käytetään.

My mother bought an iPad, so I made her this cover. I searched patterns but I couldn't find any that I liked, so I made my own. Fabrics were 10 x 12 inches, but after I tried in on, I think one inch less would be better. Meaby version 2.0 is coming later.


My friends had their birthdays, so I made them socks, long ones.

lauantaina, toukokuuta 05, 2012

Cake pops

Eräänä tavallisena arki-iltana silmäni osuivat pöydällä lojuvaan muffinssipussiin ja päätin pyöräyttää muffinssit cake popseiksi kun aineksetkin sattuivat kaapista löytymään. Minun ohjeeni oli Kotiliedestä, mutta en näihin mitään marmeladia tai rommia laittanut.
Oikein kivoja makeita herkkuja joita voisi hyvin tehdä uudelleenkin. Tosin joku parempi teline pitäisi olla kuin lasi. Tikut ovat nimittäin herkkiä kaatumaan kun tuosta yhdenkin tikun ottaa.

Kuvissa näkyy pöydällä ensimmäiset Spoonflowerista tilaamani kankaat. Ihan ehdottomasti on tilattava näitä lisää, nämä pari tilasin näyte-eräksi laadusta ja koosta. Siellähän voisi suunnitella oman kankaansakin, mutta en ole vielä moiseen uskaltautunut kun kuvanmuokkaus ei ole mun parasta osaamistani. Toiset kyllä osaavat, tuolta löytyy tosi upeita kankaita!

One evening a bag of muffins were looking at me, so i decided to make cake pops. So sweet and yammy! Beneath are my first Spoonflower fabrics that I bought. I still haven't had the time to learn how to make my own fabric. Meaby someday.

torstaina, toukokuuta 03, 2012

Pullip-nuken kuljetuspussi - Pullip doll pouch

Tyttäreni uusin Pullip-nukke tarvitsi kuljetuspussin jossa hän voi lepäillä matkalla valokuvaussessioihin, joten minun piti sellainen sitten ommella. Tästä tuli paras toistaiseksi, on varmaan tehtävä pari lisää muillekin nukeille etteivät ne ole kateellisia... :-)

Tytär penkoi tilkkulaatikkoani ja valitsi parhaat palat. Sisälle laitettiin hänen tikkausharjoittelukankaansa jonka taustalla oli fleeceä. Voisin tähän jotain ohjetta kehitellä jos joku moista kaipailisi.

My daughters newest Pullip-doll needed a bag where she can rest while going to photoshoots :-) so I had to make one for her. This is the best bag yet, so I think I have to make few more, so others won't be jelous. Fabric were picked by my daughter from my scrap bin. I put her stitching practise fabric as inside layer. If somebody needs instructions for this kind of bag, I think I can write some sometime.