Hmmm... mitenhän tässä näin kävi? Mun piti ihan viattomasti vaan käväistä Novitan tehtaanmyymälässä hakemassa pari lankakerää, mutta jotenkin kävelin sieltä ulos reilusti yli kymmenen kerän kanssa... Pitää varmaan puolustautua sillä että Joensuussa ei Novitan tehtaanmyymälää ole, joten onhan sitä jotain neulottavaa oltava kun sinne kerta muutetaan. Järkevää todellakin, ihan kuin Joensuussa ei yhtäkään lankakauppaa olisi ja ihan kuin ei entisiäkin projekteja olisi kesken... Onneksi Mies lähtee Joensuuhun jo aiemmin, niin voin rauhassa piilottaa uudet langat muuttokuorman sekaan. Näistä langoista suunnittelen tekeväni ensi jouluksi joululahjoja, hyvä olla ajoissa, eikö niin ;-)
Joululahjaksi saamani kanadalainen lanka tuli kerittyä ja ensin ryhdyin neulomaan siitä sukkaa ohjeen mukaan. Noin 8 sentin kohdalla totesin että ei hyvä, liian iso tulee, joten purin sen pois. Värit näyttivät kyllä erittäin hyviltä. Sitten päätin tehdä lapasen niiden unelmalapasten tyylillä. Parin sentin neulomisen jälkeen totesin että ei hyvä, liikaa silmukoita, mutta saisikohan näistä kääntövarsisukat? Seuraavana päivänä totesin että ei saa ja taas purettiin. Joten koska taas kerran oltiin alussa, aloitin uudelleen lapasia. Kuvio tulee Eeva Haaviston kirjasta Sata kuviokudinmallia. Nyt ensimmäisellä lapasella on mittaa jo vähän yli 10 senttiä ja kuvio näyttää mukavalta. Lanka tosin on kovin ohutta, joten en tiedä tuleeko näistä lapasista mitään kovin lämpimiä, mutta ainahan sitä yhdet edustuslapaset on oltava ;-)
Lapasten lisäksi olen ehtinyt neuloa joitain senttejä alpakkahuivia.
torstaina, joulukuuta 30, 2004
maanantaina, joulukuuta 27, 2004
Oi ihanuutta!
Joulun paras lahja löytyi vasta näin joulun jälkeen, kävin tänään hakemassa Sirkka Könöseltä hänen suunnittelemansa Saniainen-kaulahuivin joka on todella upea! Kuviot ja ne monet kymmenet värit... aah! Ensimmäisen kerran huivin näin marraskuussa ja harkitsin jopa itse huivin neulomista, kunnes jokin järki sentään kolkutteli. Mistähän mulla olisi aikaa kirjoneulehuiville joka on 30 cm leveä ja noin 2,5 metriä pitkä? Ei mistään. Lisäksi vielä pitäisi neuloa kirjoneuletta nurjalta mikä ei todellakaan kuulu mun lempijuttuihin... Jospa vaan pitäytyisi näissä nykyisissä töissä, keskenhän niitä on iso kasa. |
perjantaina, joulukuuta 24, 2004
Joulua!
Ja niin se joulu sitten vihdoin koitti. Työn ja muun joulukiireen sivussa ei paljoa käsitöille ole ollut aikaa tai jaksamista, mutta jotain sentään. Alpakka-huivia olen kutonut, onkohan jo kuudes kerä menossa, joten pituutta on huiville kertynyt jo ihan hyvin. Joululahjasukatkin valmistuivat, tosin ilman italialaista reunan päättelyä, en jaksanut sitä kuitenkaan ryhtyä opettelemaan. Neuloin reunan vaan uudelleen tosi löysästi. Sopivatkin olivat lahjan saajalle, hyvä niin.
Air-ristipistotyö on myös saanut muutaman lisäpiston, se alkaa hyvällä mallilla jo ollakin.
Pukki oli ystävällinen ja toi lahjaksi DMC:n pellavamuliinilankapaketin, kanadalaista käsin pätkävärjättyä lankaa sukkiin (upean väristä) ja Huovutus-kirjan. Sen verran kiltti tyttö olen tainnut kuitenkin olla että sain muitakin lahjoja ;-) Joulu on kyllä nykyisin menettänyt sen entisen hohdon kun nyt saa itse ostaa ne jutut joita haluaa ihan milloin vaan, joten lasten lahjojen aukaisun katseleminen oli itse asiassa paljon hauskempaa. Lahjat tuntuivat olevan mieluisia, hyvä niin.
Nyt vielä vähän Vesa-Matti Loirin joululauluja ja sitten nukkumaan. Hyvää Joulua kaikille.

tiistaina, joulukuuta 14, 2004
Lankametsästystä
Onpas uutisia... Ollaan muuttamassa Joensuuhun ensi vuoden alkupuolella. Hiemanko jännittää palata taas takaisin sinne seitsemän ja puolen vuoden jälkeen. Toivotaan että kaikki menee hyvin. Hommaahan tässä on, asunnosta ei ole tietoakaan saati lasten päivähoidosta...
Käsityörintamalla olen puuhaillut Alpakka-huivin parissa. Kahden kerän jälkeen totesin että omat lankani eivät siihen huiviin millään riitä, joten piti metsästää lisää lankaa. Kaupat olivat omansa jo myyneet, mutta onneksi neulonta-listalta löytyi. Nyt kykeni taas jatkamaan ja huivista tulee varmasti tarpeeksi pitkä. Malli on kiva, muutama virhe sinne joukkoon on tietty tullut, mutta eipä nuo omassa käytössä niin haittaa.
Eilen illalla totesin että jos jouluksi on saatava nuo yhdet sukat valmiiksi, on ne parempi ryhtyä tekemään... Siirryin kahden pyöröpuikon tyylistä ihan tavalliseen sukanneulontatapaan ja varsi valmistuikin, tosin kello taisi olla noin yksi kun kömmin nukkumaan. Erittäin addiktoivaa hommaa tämä käsitöiden tekeminen... Tänään pitikin sitten ottaa neule mukaan töihin että mitenkään kykenin pysymään hereillä palaverissa. Liikaa asioita mielessä että voisi edes nukkua... Sukan varren päättely ei kyllä ollut ollenkaan tarpeeksi löysä, pitää testata seuraavaan varteen italialaista tapaa ja jos se onnistuu, purkaa tuo eka päättely ja tehdä se uudelleen.

torstaina, joulukuuta 02, 2004
Joululahjakiirettä
Sunnuntaina tajusin että torstaina pitäisi olla jo lähdössä Joensuuhun, joten tuli hoppu penkoa kaikki sinne vietävät lahjat kätköistä esille ja viimeistellä ne. Ihan kaikki eivät valmistuneet, mutta onhan näitä jouluja tulossa ;-) ja onneksi korvaavia lahjoja löytyi myös. Maanantai ja tiistai-iltoina oli ihan pakko O:-) tuijottaa taas elokuvia kun piti saada tehtyä Veetin kummisedälle töppöset. Nopeasti ne valmistuivat LettLopista virkkaamalla viitosen puikolla. Eilen niitä sitten koneessa pyörittelin ja hyvät tuli, vaikka ensisilmäyksellä näytti että ne huopuivat ihan mahdottoman pieniksi. |
Lauantaina pengoin käsityökoriani (ostin ihanan korin olohuoneen nurkkaan käsityöpussukoille, paljon kivempaa säilyttää niitä siinä kuin sekalaisessa kassikunnassa) ja löysin sieltä aloittamani alpakkalapaset. Ne eivät enää miellyttäneet ollenkaan, joten purin ne ja päätinkin tehdä langoista kaulahuivin (ihme kyllä, mä en ole ollut huiveista kiinnostunut ollenkaan ennen ja nyt olen niitä jo kolme tehnyt). Kaivoin kätköistäni iso saniainen-mallin jota halusin huiviin käyttää. Alku oli hankalaa, kun mallista puuttui kuviokerran koko ja kavennuksiakin piti tehdä vähän erikoisemmin, mutta keksinpä sentään idean ja nyt huivista on valmistunut noin kymmenen senttiä. Reunasta tulee mukava kun se jää kuvion tekemille laineille.
Pirtin kehräämön oranssista nelinkertaisesta langasta syntyi oman tyyliset kippurakärkitossut. Huovutin pariin kertaan koneessa, mutta en ollut oikein tyytyväinen huopumiseen, pitää siis pysyttäytyä ihan itse käärityssä hahtuvassa. Tossut löysivät kuitenkin jo hyvän kodin.
Butterfly-puseron hihat kasvoivat taas pituutta työpaikan kurssilla viime viikolla.
Helmimeren helmistä syntyi kummitytölle kiva sormus Taito-lehden 2/04 ohjeilla. Omakin neitoseni sellaista kaipailisi...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)