keskiviikkona, heinäkuuta 17, 2013

Nopeaa toimintaa

Kuluneen puolentoista viikon aikana ysipeiton edistyminen on ollut huumaavan nopeaa (verrattuna tämän talouden yleiseen edistymistahtiin). Ysitilkkujen silitys sujui vauhdilla ja tilkkujen ompelu tapahtui myös samanlaisella järjestelmällisyydellä kuin pienempien palojen. Ensin ommeltiin yhteen tilkun kaksi palaa ja sitten toisesta pinosta se kolmas pala kaveriksi.
Sitten taas silitettiin, sommiteltiin, ommeltiin, ostettiin lisää kangasta, leikattiin ja ommeltiin lisää. Tässä vaiheessa päätettiin tehdä vielä vähän isompi peitto, joten aloitettiin alusta, leikattiin tilkkuja jne. Mutta vihdoin saatiin sommittelu valmiiksi rivittäisiin pinoihinsa ja ommeltiin päällinen kasaan.
Tämä peiton päällinen valmistui kahdessa viikossa. Tosi nopea tätä oli tehdä eikä ehtinyt tylsistyä tän tekemiseen ollenkaan. Taustakin on ommeltu ja peitto neulattu tikkausta varten. Tikkaustavan pohdinta on meneillään...
Viime viikonlopun ajan oli peittoprojektikin tauolla, sillä oltiin ihan fiiliksissä viettämässä koko perheen voimin rokkiaikaa Ilosaarirockissa!
Pääsi rokkipeitto taas käyttöön. Hienoa oli, hyviä konsertteja ja mukava tunnelma.

5 kommenttia:

Tanja kirjoitti...

Kylläpä ysipeitto etenee nopeasti! Tuollaisen ompelemiseen kykenisin ehkä minäkin :-)

Mervi kirjoitti...

Kaunis peitto on tulossa!

Tiinatei kirjoitti...

Ihana ysipeitto! Valkoinen tuo kivaa raikkautta.

Tilkunviilaaja kirjoitti...

Näyttää hyvältä. Laita enemmän pintaa näkyviin, kiinnostaa! Tein muutama aika sitten samanlaisen ja tikkasin sen aaltoilevilla viivoilla noin 45 asteen kulmassa, sopi hyvin ja vähensi kulmikasta fiilistä.

Kvilttaaja kirjoitti...

Kiitos kommentista blogiini. Surpreme slider on tosiaan ulkomaisesta verkkokaupasta ja tikkaushanskat samasta lähteestä. Tällaisia tikkaushifistelijöitä ei taida olla montakaan Suomessa, joten kotimaassa ei ole tarjontaa.