keskiviikkona, helmikuuta 25, 2009

Projekteja

Lankahamsteriaika alkaa olla päätöksessä, tässä minun viimeisimmät. Uusia valmistuneita ei enää tässä kuussa tule kun on vähän kiirettä elämässä. Sain kuukauden aikana neulottua 482 grammaa lankaa pois varastoistani. Ei kyllä tunnu missään, joten tällä linjalla olisi jatkettava.

Paras ensin. Löysin Ravelrystä aivan upeat lapaset ja koska näille oli juuri haussa testineulojia, pyysin päästä testaamaan. Tunnetteko elokuvan?

Ohje: Norwegian Totoro Mittens @ravelry by brella
Lanka: Novita Wool ja Gjestal Baby Ull, 78 g
Puikot: 3 mm

Totoro on poikani suosikkeja joten tietenkin nämä ovat hänelle. Jätin tekstiosan neulomatta koska näistä olisi tullut muutoin liian korkeat. En yleensä neulo kirjoneuletta jossa on pitkiä lankajuoksuja mutta näiden kohdalla tein poikkeuksen, olivat sen verran ihanat. Eikä näihin edes pitkään mennyt.

Yksi hahtuvakerä katosi varastosta melkein kokonaan kun neuloin siitä sekä tossut että lapaset (itselleni).

Ohje: tossuihin teetee:n ohje Kotivinkki Joulu 07, lapaset omasta päästä
Lanka: Pirtin kehräämön hahtuva, 185 g
Puikot: 6,5 mm

Koristelua näihin on tulossa kunhan ehdin moisiin hommiin ryhtyä.
Lapasissa 40 silmukkaa, 30 kerrosta, peukaloon 9 silmukkaa, 30 kerrosta, sitten kavenneukset. Peukaloon 16 kerrosta ja kavennukset. Pesu 60 asteessa.

Tyttäreni sai myös uudet lapaset.

Ohje: entisten mallilla
Lanka: Novita Wool
Puikot: 3 mm

5 kommenttia:

  1. Upeat Totoro-lapaset. Meidän Anni on kanssa fani - täytyisi varmaan neuloa hänelle tuollaiset. (Meinasin kirjoittaa leipoa, kun juuri ajattelin pullan leipomista :D)

    VastaaPoista
  2. Totoro tuli katsottua ihan vastikään. Hyvä elokuva, minunkin mielestä :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat totoro-lapaset! Odottelen jo kovasti noihin ohjetta, haluan itsellekin tuommoiset <3

    VastaaPoista