maanantaina, lokakuuta 21, 2013

Tähti - Star

Äitini pyysi itselleen joululahjaksi joulukuusen mattoa. Kankaat hankittiin Englannista toukokuisella matkallamme ja sitten tutkailtiin muiden tekemiä mattoja mm. Pinterestistä.
Äitini piti QuiltSewPieceful -kaupasta löytyneistä matoista joissa oli leijan muotoisia kappaleita. Tästä lähdin sitten muokkaamaan omaa versiotani.
Kaavan tekeminen hidasti tämän projektin aloitusta, koska sen tuntui täysin ylivoimaiselta, mutta kuten yleensä, kun sirtä ryhtyi tekemää niin nopsastihan se valmistui. Sanomalehdestä tein sopivan kokoisen pohjan, piirsin siihen metrin ympyrän, leikkasin ja taittelin sen kahdeksaan osaan. Leikkasin yhden osan irti, muotoilin yläreunan leijan muotoon ja piirsin kaavan vielä uudelleen tavalliselle kopiopaperille. Sitten vielä tein kolmannen version leivinpaperista jossa tarkistin että kaava on oikeassa suhteessa joka suuntaan ja kulmat on oikeissa asteissa.
Kaavan avulla laskin kankaiden koot ja leikkasin kankaat suikaleiksi. Kankaita oli osin hieman niukasti joten pengoin varastoistani sävyihin sopivan kankaan ja käytin sitä täydentämään liian pieniä suikaleita. Ompelin palat yhteen ja leikkasin kaavan avulla oikean kokoisen palan.
Sitten palat yhteen, taustakangas ja vanu paikoilleen sprayliimalla ja eikun tikkaamaan. Tikkauksen jälkeen reunus paikalleen ja valmista tuli. Suikaleista muodostui peittoon hieno tähti. Valmiin maton leveys on noin 98 cm. Kaavan pituus oli 50 cm.
Reunuksen ompelin tällä ohjeella, tosi hyvin onnistui ja tikkaus katoaa hyvin reunuksen viereen. Koko homma valmistui puolessatoista vuorokaudessa, joten tämähän oli äärettömän nopeaa tahtia verrattuna yleiseen projektitahtiin tässä blogissa...
Täällähän on suorastaan jouluiset tunnelmat kun tällaisia ompelee ja ulkona on lunta... Eihän jouluun ole enää kuin 65 päivää...
Tässä vielä tyynynpäälliset jotka myös menivät äidilleni. Näidenkin kangas oli tältä samaiselta Englannin reissulta ja kuulema viiden kuukauden toimitusaika on pitkähkö... :-) Nappisysteemi tyynynpäällisen taakse onnistui yllättävän hyvin, kyllä onnea on kunnollinen napinläven ompeleva ompelukoneen jalka!

My mother wanted a xmas tree mat for her xmas gift. I made her this star. Inspiration came from QuiltSewPieceful -store's quilts. Some pillows was made for her, too.

6 kommenttia: