sunnuntaina, kesäkuuta 30, 2013

Pieniä valmistuneita

Kevään aikana bloggaamatta ovat jääneet seuraavat jutut.

Oranssit lapaset ovat värjäämääni Lanettia, ihan peruskamaa. Vihreät sukat on Nancy Bushin Fox Faces Socks -mallilla tehdyt. Helppo malli. Lankana fortissima socka. 
Toiset Horatio & Oren -lapaset valmistuivat. Lankana edelleen Pirtin kehräämön kolminkertainen kampalanka. Värit vain toisinpäin kuin edellisissä lapasissa.
Suomen välieräottelun ja euroviisujen aikana valmistui ruokailuvälinepussi lahjaksi pikkupartiolaiselle. Koristeeksi löytyi kaapista tuollaista prairie points -nauhaa jota olen joskus kokeillut tehdä. Onneksi on pinterest, sillä muutoin en kyllä tuon nimeä olisi mitenkään muistanut, saati ohjeen paikkaa. Kirjain on kiinnitetty silitettävän liimakankaan avulla ja sitten tikattu reunat. Virkattu kukka on valmiina ostettu joskus vuosia sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti