sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2012

Pieniä ompeluita

Oma äitienpäivälahjani oli pari uutta paininjalkaa ompelukoneeseen. Rypyttävä paininjalka oli ihan upea juttu, ensimmäisenä pikkutestinä tein tämän mekon helman ja hyvin toimi. Yksi sauma ja siinä on sekä rypytys että ommeltu rypytetty kangas toiseen kankaaseen kiinni.
Avaimet ja muut tavarat on levällään lipaston päällä. Eivät enää.
Ompelin Auymillsin ohjeella pussukan johon ne kaikki pienet kamat voi tästä lähin laittaa. Suurensin tätä hieman korkeussuunnassa ja jätin kahvat pois.
Synttäribileisiin syksyllä koulun aloittavalle lahjaksi penaali ja pieni seuralainen jonka ohjeen löysin netistä.
Vähän isompia noin kooltaan olivat nämä ostoskassit. Ensimmäisen tein tällä ohjeella, toiseen sovelsin ohjetta hieman. Kassit on testattu toimiviksi, mahtuu monta litraa maitoa ja muitakin ostoksia. Pohjalla oleva päällystetty pahvi auttaa pakkaamisessa paljon.

3 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja sulla ja viimeisenä se mitä olen kauan etsinyt, aivan mahtava kassi ja kiitos kun laitoit linkin myös ohjeeseen.

    VastaaPoista
  2. Hei! Olen etsinyt tuollaista rypyttävää poljinta jo hetken. Minkä merkkinen sulla on ja mikähän se on englanniksi kun en mistään löydä?

    VastaaPoista
  3. Marjo: ostin omani paikallisesta ompelukonekaupasta. http://www.bernina.fi/product_search-n25-sFI.html tuolta löytyy mitä berninan maahantuojien kautta voi saada.

    VastaaPoista