keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2012

Kevään korvilla - Awaiting for spring...

Onpas aikaa taas hurahtanut edellisestä postauksesta. Laiskuus vaivaa, sekä käsitöiden tekemisessä että bloggaamisessa. Tässäpä jotain mitä olen puuhaillut.
Ihana kesäinen tilkkutäkki valmistui Modan Ruby-kankaista (charm packista) ja Eurokankaan turkoosista lakanakankaasta. Reunus on jotain varastoissani ollutta kangasta, Tilkkutexistä taisin tämän ostaa. Taustakangas on myöskin Eurokankaan tilkkulaarista.
Peiton malliin sain idean tästä täkistä. Kehittelin mallia ja mitat sopivaksi näihin minun kankaisiini. Peitto on kooltaan 95 x 120 cm.
Tikkasin peiton vapaasti pyöritellen, keskiosa oli aika hankala, mutta onnistui kuitenkin. Tikkauksen ja reunuksen ompeluun meni yksi viikonloppu.
Reunuksen ompelin ensin koneella peiton etupuolelle ja sitten käsin taakse. Allaolevalla tyylillä tuo ompelu sujui näppärästi.
Siskollani oli syntymäpäivä, joten ompelin hänelle lahjaksi tyynynpäällisen. Toisella puolella keväisiä vihreitä tilkkuja, toisella taloapplikaatio ja vähän mummimme virkkaamaa pitsiä joka on varmaan ainakin 80 vuotta vanhaa. Mummin kapiolakanoista tuota olen irroitellut.
Ystävälleni tein syntymäpäivälahjaksi lapaset Noro Kureyonista. Lapaset ovat ihan peruslapaset, mutta kirjailuilla ne muuttivat muotoaan vähän erikoisemmiksi.
Lasten hiihtoloman aikaan pyörähdettiin yllätysreissulle Leville, mökki varattiin edellisenä keskiviikkona. Reissussa puuhastelin pikkuisia paitoja Pullip-nukelle Virkkauslangasta ja neuloin poikaselle Rikke-pipoa upean pehmeästä Rowanin Lima-langasta (nimi ei todellakaan kuvaa lankaa tässä tapauksessa) jonka sain sitten kotona valmiiksi.

Vaikka kauheasti ei ole valmista tullut, suunnittelua on tullut tehtyä sitäkin enemmän. Parikin eri tilkkupeittoa on suunnitelmissa, mutta ne on molemmat lahjoja, joten eipä niistä sitten vielä sen enempää. Pari muuta peittoa odottaa taustakangasta ja tikkausta. Etupuolet on valmiit, ainakin melkein.

I have been feeling very lazy lately, so the same laziness has affected to blogging and crafting. I did manage to make this very lovely quilt that is full of summer feelings (few more months...) It is made from Moda's Ruby charm back and turqoise solid cotton. Back and border fabrics are from my stash, I think they both were Robert Kaufmann fabrics, but I am not sure. Inspiration to this quilt came from one Thimbleblossoms quilt. I modified the pattern and made my own measurements for my fabrics. Quilt measures 95 cm x 120 cm. There are many ways you can use your sewing machine when attaching a border, this one was mine.

Pillow was made to my sister, the lace is about 80 years old and it is made by our grandma.

Mittens are just basic mittens made from Noro Kureyon, but the embroidery makes them more special.

5 kommenttia:

  1. Tosi ihanat tilkkutyöt ja lapaset!

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis kuvio lapasten päällä.
    Ja kivat&käytännölliset "somisteet" sulla on ompelukoneessa :)

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia!

    Matonkude: neulatyyny kun on aina väärässä paikassa kun ompelen, niin enää ei ole tätä ongelmaa kun se on kiinni tuossa aina.

    VastaaPoista
  4. Ihanat lapaset ja tilkkupeitto! Peitossa on ihanat värit, tosi raikkaat.

    VastaaPoista