sunnuntaina, joulukuuta 25, 2011

Lahjat jotka annoin - Presents I gave

Oleilua, hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja kiirettä ei ole = Joulu.

Joululahjoiksi lähti näistä käsistä mm. seuraavat:

Kassi siskolleni, tällä ohjeella. Suurensin kassia hieman, lisäsin kolme tuumaa leveyteen ja laitoin väliin paksun kovikehuovan että laukku pysyy kuosissaan. Koristeeksi tuli pieni lintunen. Kankaat on Eurokankaasta tai netistä tilattuja.
Kummitytölleni tein tilkkutyynyn. Ohjetta kirjaimen kiinnitykseen katselin täältä.
Toiselle kummitytölleni tein boleron Novitan mohair-langasta. Ohje löytyi Tiinan avustuksella Novita kevät 2010 numerosta. Oikein näppärä ohje, neulottiin hihasta hihaan.
Viime vuotinen omppusuojus on kuulema ollut hyvä, joten tein pari uudenlaista. Näistä tulee mieleen Pikku Kakkosen Käytöskukkasten paperiset suursyömärit...
Pöllö-pipon neuloin pari vuotta sitten lahjaksi, mutta se päätyi vahingossa koneeseen ja huovuttui pienen pieneksi. Tällä kertaa sitten tein pipon Lanettista että voi pestäkin.

Lisäksi lahjoiksi lähti muutama muukin jo aiemmin esitelty juttu, mm. nämä:

7 kommenttia:

  1. Kivoja lahjoja! Nuo sukat ovat kyllä todella upeat, ja kassissa on kiva kiinnityssysteemi. Täytyy laittaa mietintään vastaavan tekeminen.

    VastaaPoista
  2. Onpas upeita lahjoja, Olet kyllä taitava.

    VastaaPoista
  3. Ihanat sukat ja nuo omppusuojat on parhautta. Kivempi ohje kuin se toisentyyppinen, jolla itsekin tein viime vuonna muutaman.

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia! Lisäsin noiden omppusuojien linkin tuohon, jos kiinnostaa. Se on Ravelrystä.

    VastaaPoista
  5. Onpa hieno ja kätevä tuo kassi! Monesti kaupasta kotiin kävellessä, olisi hyvä, ettei lumi sataisi kassiin sisälle! :)

    VastaaPoista