tiistaina, syyskuuta 27, 2011

Kukkamyssy - Flowers

Heti kun näin needled-blogissa kuvan tästä myssystä, tiesin että tuo on neulottava. Lankametsästykseen ei tarvinnut lähteä omaa komeroa pidemmälle kun värejä löytyi kivasti itseltäkin.
Myssy on neulottu pääsiassa Lanett langasta jonka tiheys ei pahemmin heittänyt alkuperäisen ohjeen langasta. Mukana on myös keltaista nallea jonka värjäsin itse jokunen vuosi sitten pietaryrteillä (haju on vihdoin hävinnyt, joten nyt lankaa voisi jo ajatella neulovansa).

Tätä oli todella kiva neuloa ja pitkästä aikaa neule oli sellainen jota ei olisi raaskinut käsistään laskea kun pitäisi nähdä miltä pipo näyttää kun neuloo "vielä yhden kerroksen".

Ehdin jo ennen tätä tehdä pitsisen piponkin. Lankana Sandnes Alpaca ja mallikuviona Kimono-huivista tuttu. Jätettiin pingottamatta ettei tuu liian iso.

Toissa talvena laskettelurinteessä oli mainos jossa pojalla oli tällainen tupsupipo. Nuori herra ilmoitti moisen haluavansa, joten äiti teki työtä käskettyä. Tupsu vaan jäi odottamaan että herra itse sen tekee. Valmistuihan se viimein. Lankana Novita Polaris, alpakkaa ja keinoa. Paksu ja pehmee. Talvi sais kuulema tulla että tätä ja uusia talvivaatteita (jotka jos ostettiin!!!) voisi jo käyttää. Sade kuulema tympii.

As soon as I saw a picture of this hat in needled, I knew I had to knit this. All the yarns were found in my own stash. I used mostly Lanett, but there are some other yarns also. This was a great knit since I had to force myself to bed in the evening (it hasn't been this hard lately with other knits...).

I have also knitted lace hat which is knitted in same lace pattern as Kimono-shawl. This big pom-pom hat has waited 1,5 years, but now it is finally finished. My son is waiting for winter...

6 kommenttia:

  1. Upeita pipoja! Ymmärtää talven odotuksen :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita myssyjä! Erityisesti tuo kirjoneulemyssy on ihana!

    VastaaPoista
  3. Todella kauniita! Tuo kirjoneulemyssy varsinkin on vallan hurmaava! Talvea odotellessa..

    VastaaPoista
  4. Kauniita myssyjä - kohta onkin niiden aika!

    VastaaPoista
  5. Tuo kuvioneulepipo varsinkin on tosi suloinen :)

    VastaaPoista
  6. Wau, miten kaunis kukkamyssy :)

    Mukavaa joulun odotusta. Tervetuloa vastavierailulle.

    VastaaPoista