lauantaina, syyskuuta 24, 2011

Jouluinen pikkupeitto - Small quilt

Siivotulle pöydälle mahtuu vähän isompikin työ, joten kaivoin esille tilkkupinnan jonka kesälla ompelin edellisenä kesänä ommelluista tilkuista. Hieman jouluista ommeltavaa, mutta eipähän tuo haitanne.

Olin jo tehnyt "tilkkuvoileivän" (eli kiinnittänyt taustakankaan, vanun ja päällisen toisiinsa käyrillä hakaneuloilla), nyt oli siis vain enää tikkauksen vuoro. Ensin harkitsin että ompelisin tähän vain suorat saumat nurkasta toiseen, mutta koska tilkkujen nimi oli crazy nine patch, päätin että tikkauksenkin on oltava yhtä hullu ja sekava.
Olen jotenkin vihdoin pääsemässä irti ainaisesta symmetrian kaipuustani, mikä on kyllä vaan hyvästä, sillä eihän käsitöissä kaikki ole todellakaan niin tarkkaa, eikä tarvitsekaan olla. Tällaisen vapaalla kädellä ommellun peitteen kanssa kävin kyllä ylistämään puuvillavanua! Oi miten paljon helpompaa kaikki ompelu on kun vanu pysyy paikallaan kauniisti eikä liiku. Luultavasti myös se että se on ohuempaa kuin käyttämäni keinovanu auttoi tähän ja homma sujui kauniisti.
Niin että milloinkas se joulu olikaan? Kolme kuukautta enää...

Small quilt from crazy nine patch blocks. Fabric is Moda's The Caroler. I made these blocks last summer.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti