keskiviikkona, heinäkuuta 22, 2009

Jotain muuta kuin peruspuuvillaa

Projekti1:
Sain serkkuni firmasta villakangaspaloja ison kasan. Kankaat alkoivat muodonmuutoksensa tästä.

Ohje: Suuri käsityölehti 9/2001

Tämän piti olla nallepenaali, mutta tästä taisi tulla kyllä kissa. Naamasta sen näkee. Pitänee harjoitella vielä tuota naaman ompelua.

Projekti2:
Ehkä kuusi vuotta sitten sain jostain idean että on saatava poppanakassi. Katselin myytävänä olevia poppanaliinoja sillä silmällä, mutta mikään ei ollut sopiva. Harkitsin kutovani itse poppanan, mutta eihän minulla sellaiseen aikaa ole. Äitini sisustusinto koitui sitten tämän ajatuksen kannalta hyväksi, sillä sainkin itse tekemäni poppanakankaan käyttööni.

Kudoin tämän poppanan äitini keinutuolin matoksi yläasteella ollessani eli noin parikymmentä vuotta sitten (!!!! Miten kaikesta mitä on joskus tehnyt on jo noin kauan?). Aurinko on kudetta haalistanut, mutta ei onneksi liikaa. Mallia kassiin otin Suuren käsityölehden numerosta 6-7/2003. Vinonauhan käyttäminen kädensijoihin ja kassin reunaan ei olisi ilman ohjetta kyllä tullut mieleenkään. Toimii tosi hyvin. Tämä kassi siis kuvassa vasemmalla.

Oikealla toinen pienempi poppanakassi jonka ompelin mummoni varastoista löytyneestä pienestä poppanaliinasta.

2 kommenttia:

  1. Oletpa ehtinyt ommella ja neuloa kaikkea mukavaa ja kaunista!

    VastaaPoista
  2. kiitos ideasta meinasin just viedä kasan poppanaliinoja pihakirppikselle.. nyt teenkin kasseja

    VastaaPoista