sunnuntaina, toukokuuta 31, 2009

Housut - Trousers

Tyttäreni ilmoitti eräänä päivänä että kaupan vaatteet on ihan tylsiä ja että hän haluaa ommella vaatteet itse. Ensimmäiseksi ompelutyöksi valikoitui housut ja tietenkään kumpikaan meistä ei ollut moisia koskaan ommellut. Siksipä valitsimme kangasvarastostani kankaan jonka pilalle meneminen ei ihan niin hirveästi harmittaisi.

Suorat sivusaumat hän ompelikin itse, mutta muu osuus jäi minulle. Ensimmäinen ongelma oli haarasauma, sitä piti syventää useampi sentti jotta housut istuivat mitenkään. Kun tästä selvittiin, aloin ihmettelemään vetoketjua. Se ei halunnut asettua paikoilleen, mutta usean kerran vääntämisen jälkeen sain vihdoin edes jotenkin onnistuneen version.

Tässä välissä piti kerätä voimia useampi päivä, sillä arvasin että vyötärönauhan kanssa voi hetki mennä. Loppujen lopuksi meni parikin hetkeä, ratkoin nimittäin useamman kerran ennenkuin asettui. Sen verran leveät housut edelleen olivat, että vyötärönauhan sisäpuolelle asennettiin kuminauhaa.

Ohje: Suuri käsityölehti 3/09, helppo kaava -housut (ei taskuläppiä eikä hiuslaskoksia)
Kangas: Anttila

Lopussa ei voinut kuin ihmetellä että hei, ne housut sopii ja pysyvät päällä ja istuvatkin suht hyvin. Ihmeellistä, minä onnistuin!

First trouses that I have ever made. I had to undo a lot, but finally they were finished.

2 kommenttia:

  1. ja aivan minun näköistä kangasta!! ihanaa, mutta en ehkä housuiksi. Mukavaa onnistumisen iloa.

    VastaaPoista
  2. hyvältä näyttää! tehdään joku kerta treffit tuon vetoketjuaisan tiimoilta niin neuvon perinpohjaisesti.

    VastaaPoista