keskiviikkona, heinäkuuta 23, 2008

Lomalla

Vekararockin jälkimainingeissa päätimme lähteä seuraavana päivänä lomareissulle. Sääpalvelut vielä vahvistivat tätä aatosta kun lupailivat alkuviikoksi hyvää keliä länsirannikolle. Läpi suomen ajettiin ja Vaasaan päädyttiin. Leirintäalueelta käsin koimme sekä Tropic- että Wasalandian.


Sieltä suuntasimme Lapuan kautta kohti pohjoista ja ajoimme vesisateessa Hailuotoon ja Ouluun. Lapualle piti päästä Lapuan Kankureiden vuoksi. Heidän kankaansa ovat upeita ja tehtaanmyymälästä löytyi juuri sitä mitä pitikin, nimittäin Koivu-laudeliinaa.






Hailuodossa piti meressä uida vaikka keli ei mitenkään helteinen ollutkaan. Marjaniemi on ihana paikka eikä yleensä niin kansoitettu kuin muut rannikolla olevat hiekkadyynit.

Lomaneuleena oli mukana monenlaista, mutta neulominen jäi vähän vähemmälle. Vain nämä sukat valmistuivat.

Ohje/Pattern: Gusset-Heel Gansey Socks by Katherine Misegades
Lanka/Yarn: Regia 6-fädig

Puikot/Needles: 3 mm


Sain ohjeen siskoltani, se oli julkaistu jossain kanadalaisessa lehdessä. Sukan kantapää oli todella hauska, se oli syy näiden sukkien tekemiseen.

Our holiday trip took us to western coast of Finland, to Vaasa, Hailuoto and Oulu. Not much knitting, but one pair of socks at least. The heel is great!

4 kommenttia: