lauantaina, huhtikuuta 19, 2008

Ompelupäivät / Sewingdays

Näin vapaaherrattarena olen saanut viettää jouteliaita päiviä, joihin ei netti mitenkään välttämättä kuulu. Ajatuksissa on kuitenkin pyörinyt monia erilaisia käsitöitä. Vaikka aikaa on ollut, ei silti ole saanut kaikkia juttuja tehtyä. Nyt, käytyäni työhaastattelussa, jonka jälkeen tuntui siltä että tästä voisi töitä tullakin, innostuin kaivamaan ompelukoneen esille ja penkomaan kaapista kankaat sekä ne monet housut ja muut jotka ovat ompelua odottaneet. Jotkut jopa viime kesästä asti. Koska jos kohta ei aikaa enää olekaan kuluneeseen malliin niin nyt pitää tehdä nämä jutut edes pois mielestä.


Joskus viime vuonna blogeissa esiteltiin neulatyynyjä, taisin silloin bongata tällaisen donitsin muotoisen neulatyynyn jostain.


Lisäksi muutama pussukka erilaisiin tarkoituksiin ja kassi.


Tähän pyykkipoikapussiin tuli idea Tellulta. Uuden tekemistä olen pitkään pohtinut, entisestä kun ei ollut helppo saada pyykkipoikia kun siinä ei ollut tuollaista kunnollista suuaukkoa. Enpä ollut pitkään aikaan mitään kantannutkaan, mutta hyvin silti onnistui. Tuli joskus tehtailua ruokalappuja joihin saikin ommella kanttinauhaa kymmeniä metrejä.

2 kommenttia:

  1. Äärimmäisen suloinen tuo pyykkipoika ja varsinkin nuo neulatyynyt!

    VastaaPoista
  2. Kauniita ompeluksia. Ompelu on siitä kivaa, että valmista tulee nopeasti ja usein löytää varastoista sopivia kankaita. Mun mielestä pyykkipoikapussi on sekä kaunis että oikeasti myös hyödyllinen kodintekstiili.
    Persoonalliset nuppineulatyynyt ovat ihania, mutta ovat jääneet mulla käyttämättä sen jälkeen kun "löysin" nuppineulamagneetin, jolla saa poimittua neulat näppärästi pöydältä ja lattilta, jossa omani yleensä ovat :)

    VastaaPoista