tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Muutosta edessä

Verkko-ongelmat ovat estäneet tietokoneen käyttöä joten on ollut aikaa neuloa. Paita on valmis, mutta kuvat epäonnistuivat täydellisesti, joten joudutte hetken kuvia odottamaan. Huonoista kuvista syytän kurjaa pimeää keliä ja kameraa, minussahan ei tietysti voi olla vikaa...

Eilen pyörähdin Joen Langassa katsomassa kankaita kun tyttären ilmoitustaulu kaipaisi uudistusta. Kangas löytyikin, mutta mukaan tarttui myös Regian lankoja, joita ei voinut mitenkään kauppaan jättää kun olivat tiukassa tarjouksessa.

Uusi lanka pääsi heti puikoille, Regia Silkistä on tulossa Embossed Leaves-sukat. Ohje on Favorite Socks -kirjassa sekä jossain vanhemmassa IK:ssa. Tämä ohje on ollut listallani jo pitkään, mutta ei vain ole sopivaa lankaa aiemmin löytynyt. Regia Silk lanka on kuusisäikeistä (luulisin että ohuempaakin olisi), joten nämä ovat hieman aiemmin neulomiani pitsisukkia paksummat. Lanka on ihanan pehmyttä ja juuri sopivaa neulottavaksi välikoon puikoilla (2,75 mm) jotka tilasin joululahjakseni.

Suuria muutoksia on elämässäni edessä ja olenkin alkanut varautua muutokseen siivoamalla. Siivoaminen auttaa pääsemään irti entisestä ja valmistumaan uuteen. Muutos ei neuleisiin mitenkään liity, mutta tietenkin niitäkin on siivous koskenut. Komerosta on löytynyt monenlaisia neuleita joita olen kuluvina vuosina neulonut. Osa lähti heti lahjoiksi ystäville, osa purettiin (lapset ovat tässä työssä halunneet auttaa :-) ja loput jäivät odottamaan tulevaa kohtaloaan. Paperisaastetta sun muuta roipetta on myös lähtenyt roskiin ja kierrätykseen.

3 kommenttia:

  1. Voi ei, eikö se netti vieläkään toimi?! Tsemppiä muutokseen, se ei välttämättä ole pahasta, vaan voi tuoda jotain hyvää mukanaan!

    VastaaPoista
  2. Tänne päätyi tummanpunaista ja harmaata regia silkiä, tuota vaaleansinistäkin ois kyllä menny jos oisin sellasta huomannu!
    Samat välikoon puikot menossa tuolla langalla.

    VastaaPoista
  3. TiinaV: Kyllä se netti nyt pelittää kun tuli uusi purkki.

    .k: Tää mun Silk on harmaata. Ei siellä sinistä tainnut tarjouksessa olla.

    VastaaPoista