tiistaina, syyskuuta 18, 2007

Reissuneuleita

Tuli vietettyä monta päivää reissussa, joten oli aikaa neuloa. Jopa niin paljon että alkoi pelottaa josko mukaan varattu lankamäärä ei riittäisi, joten yhtenä iltana oli pakko pinkoa Fiina-Neuleeseen lisää lankaa hakemaan. Onneksi ehdin paikalle pari minuuttia ennen sulkemisaikaa, joten sain vielä lankoja valita rauhassa kun omistajalla ei mihinkään ollut kiire. Kukkaroni onneksi alpakka, silkki yms ihanista langoista oli jo toiset hamsterit ehtineet viedä kaikki hyvät värit, joten tyydyin vain muutamaan Maija-kerään. Kotiin päästyä tuli todettua että lanka olisi riittänyt kuitenkin, mutta nuo Maijat oli kyllä niin hyvän värisiä että onneksi tuli haettua.

Mutta sitten näihin reissussa valmistuneisiin juttuihin.

Ohje: perus 3o, 1n = 120 silmukkaa
Lanka: Musta Novita Wool (merinovilla), Turkoosi Sandnes Sisu Glitter
Puikot: 3 mm


Ohje: Knitty, Foliage
Lanka: Sandnes Smart
Puikot: 3 mm

Kolme milliset puikot on liian pienet tälle langalle, mutta kun ei isompiakaan ollut ja näistä langoista piti tulla sukat, niin tein tämän loppuun kuitenkin. Sukkiin tiivis neulos olisi sopinut paremmin.

Siskolle päätyi sukkien lisäksi myös yhtenä iltana valmistunut calorimetry, pipon retaleko tuo nyt olisi...

Ohje: Knitty, Calorimetry
Lanka: Pirkanmaan kotityön Ryijylanka
Puikot: 3 mm

5 kommenttia:

  1. Ihania töitä!! Itsekin ihailin tässä yksi ilta tuota Knittyn Foliage-pipoa. Se pitäisi saada puikoille täälläkin. Sun neuloma näyttää oikein hienolta!

    VastaaPoista
  2. Hienoja väkerryksiä, vaikka en niistä muuta ymmärräkään:-).

    Laitoin sulle haasteen blogiini, käy kurkkaamassa.

    VastaaPoista
  3. sopiiko, että linkitän sinut blogiini?

    VastaaPoista
  4. Susanna: Kiitos, yritän ehtiä osallistua.
    minnap: Tottakai.

    VastaaPoista
  5. miten ja missä vaiheessa pitäisi ruveta kaventamaan tuota pipoa?

    VastaaPoista