maanantaina, maaliskuuta 12, 2007

Rovaniemi-lapaset

Lueskelen toisinaan ulkomaisia blogeja, kuten YarnHarlot:ia. Siitä asti kun siellä esiteltiin Rovaniemi-lapaset, olen pohtinut voiko noiden neulominen todellakin olla kurssia vaativaa.

Aika oli kortilla, kunnes loma koitti ja sitten pääsikin kokeilemaan.

Tulos oli että kurssia ei tarvita.
Tämä kuvio vaatii pidemmät lankajuoksut takana.

Lapaset saivat kuitenkin kuvion osalta purkutuomion koska kuviolangat (Smart) olivat liian paksuja pohjalankaan (Wool) nähden.

Uusi yritys onkin sitten tämän näköinen.

Suurin juttu tässä taitaa olla se kuinka neulot niin että langat eivät sotkeennu, jokaista pystyviivaa kohti kun tarvitsee oman lankakeränsä (tai pienen lankanyssäkän).

5 kommenttia:

  1. Ei tuo tekniikan oppimiseen nyt todellakaan kursseja ja DVD:itä tarvitse, jos perusneulomisen taidot omaa. Osaavat nuo amerikkalaiset saada kaiken tuntumaan todella taitoa vaativalta. Huvitti, kun niin kovasti ihmettelivät, että miten...

    Missähän vaiheessa kintaiden nimi on muuttunut Rovaniemi-lapasiksi. Mary Oljen Kirjokintaita-kirjassa vuodelta 1948 sama malli on nimeltään lappalaiskinnas ja lähtöisin Inarista, kutsutaan myös Inarin kintaiksi. Tuulintuvasta löytyy aivan toisen näköiset Rovaniemi-lapaset http://tuulintupa.blogspot.com/2007/01/rovaniemi-lapaset.html

    VastaaPoista
  2. Hienot! Miekin tunnen nämä Inarin lapaset-nimellä, käspaikasta löytyy myös yksi ohje:
    http://www.kaspaikka.fi/neulonta-A&O/asusteita_vaatteita/lapaset-kasineet/lapin-lapaset.htm

    VastaaPoista
  3. Lappalaiskintaan nimellä minäkin olen neulonut tuollaiset joskus 70-luvulla tytölle, ja Mary Oljen ohjeilla,
    Vaikeaa se ei ole mutta hidasta ja kireyden tarkkaa seuraamista kuvioissa.

    VastaaPoista
  4. Kuviolangat saa pysymään järjestyksessä, kun neuloo ne pieniltä keriltä ja pujottaa kerät oikeaan järjestykseen pitkään puikkoon. Puikko käännetään ympäri jokaisella kerroksella.
    Tämä ohje on Mary Oljen kirjassa ja toimii mainiosti.

    VastaaPoista
  5. Hello!
    Yor mittens are fantastic! I just read about the Roveniemi mittens in Piecewor and startded to search the net. I just have toask; how di you do the cast on/start boarder.
    Best Regards
    /maria stockholm

    VastaaPoista